2018

/in /by

En yleensä katsele taaksepäin, sillä minua kiinnostaa enemmän tulevaisuus kuin menneisyys….mutta tehdään nyt sääntöön poikkeus. Viime vuosi oli nimittäin sangen mielenkiintoinen.

 

Aloitetaan tärkeimmästä eli seikkailuista. Pääsin käymään taas kerran Saharassa ja se oli tietenkin yksi vuoden kohokohdista.

 

Autiomaassa oli satanut edellisen viikon aikana melko paljon ja pieni osa hiekka-aavikosta oli muuttunut kukkivaksi kasvitarhaksi.

 

Kamelit ja vuohet popsivat kasveja kilvan, sillä sitä herkkua ei ollut tiedossa kovinkaan pitkäksi aikaa. Matkan tavoitteena oli valmistella (yhteistyössä matkatoimisto Vetikon kanssa) juoksureissua Saharaan, joka olisi kaikille avoin.

 

Se unelma on kuitenkin siirrettävä tulevaisuuteen.

 

No, toinen merkittävä päätös oli tietenkin vuodelle 2019 ajoittuva Grönlannin jäätikön ylittäminen. Juosten.

 

Siihen liittyen, tiimiytyminen Arktisen Neuvoston kanssa oli ja on minulle merkittävä asia. Voin juoksun yhteydessä edistää muutamaa tärkeää asiaa, kuten mm. arktisen alueen alkuperäiskansojen perinnetietoa.

 

Sen perinnetiedon avulla minäkin siellä jäätiköllä marssin…tai siis juoksen. Ilman inuiittien vahvaa jäätikköosaamista reissu jäisi tekemättä.

 

Tukitiimini ei voi edetä kuin kahdella eri tavalla….joko moottorikelkoilla tai koiravaljakoilla.

 

Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui paremmalta. On siinäkin tietty  omat haasteensa, sillä matkassa on noin 30 huskya. Se on sellainen orkesteri, jonka johtamiseen tarvitaan todella kokenutta kapellimestaria. Tai oikeastaan kahta.

 

Kirjoittelen tiuhenevaan tahtiin case Grönlannista ja “running for the Arctic”-projektista tammi-huthikuun aikana, joten ei siitä nyt sen enempää.

 

Tärkein asia oli tietty se, että olin terve. Sen ansiosta harjoittelu sujui ilman kommervenkkejä. Harjoitustuntien määrä oli arvoilta jossain 600-650 tunnin välimaastossa.

 

Työn saralla ehdottomaksi ykköseksi nostan osallistumiseni “Duunikunto”-nimiseen TV-ohjelmaan. Se oli kahdella sanalla sanoen hauska ja opettavainen periodi, joka alkoi helmikuussa ja päättyi lokakuussa.

 

Tulevalle vuodelle ei ole tiedossa mitään vastaavaa. Aiomme toki kuvata Grönlannin halkijuoksua ja siitä tehtäneen jonkin sortin TV-ohjelma, mikäli (ja kun) saamme jäätiköltä riittävän hyvää kuvamateriaalia.

 

Duunikunnon yhteydessä minulla oli liuta muitakin juoksuvalmennettavia. Tälle vuodelle saaattaa tulla pienehkö valmennusryhmä, mutta se asia on vielä avoin.

 

Sponsoririntamalta tuli vallan mainiota uutisia. Patagonia, Medifon Oy, Pierre Fabre sekä aiempinakin vuosina mukana ollut Panasonic Toughbook ovat auraamassa tietäni kohti jäätikköä.

 

Ja se vuonna 2014 aloitettu seikkailujuoksun suunnitelma, mitäs sille kuuluu? Onko haave jo kuopattu?

 

Eipä ole!!! Itse asiassa pidin aiheesta pienen palaverin vuoden 2018 viimeisenä päivänä ja on todennäköistä, että lähden aavikolle vielä alkuvuoden aikana ….ko.alueella toimineen suurlähettilään kanssa.

 

Jos rahoitus vaan järjestyy, niin voisin periaatteessa aloittaa aavikon halkijuoksun tammikuussa 2020. Sen pituus olisi samaa luokkaa kuin Saharan halkijuoksu eli 1600-1700 km.

 

No, takaisin tähän päivään. Vuosi päättyi tosi hyvään treenin frendini Mikan kanssa Oittaan ja Pirttimäen hoodeilla.

 

Minulla oli sauvat mukana ja erään pitkän nousun jälkeen olin sen verran hapoilla, että piti vähän nojailla.

 

HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2019!

 

 

 

 

 

Velat muuttui saataviksi

/in /by

Aina silloin tällöin meikäläinen kokee sellaisen “pöljän päivän”. Silloin velat muuttuvat saataviksi eli juoksu kulkee kuin unelma.

 

Vaikka juoksun aikana kiristää vauhtia normaalia selvästi korkeammaksi, niin hengitys sujuu normaalisti ja homma vaan rulettaa ihan pirun hyvin.

 

Seuraavana päivänä voi tulla avokämmenestä naamalle eli mikään ei suju.

 

Juoksin sunnuntaina 1h50min aika hyvällä vauhdilla, vaikka juoksualusta oli todella pluikas. Meinasin vetää pöljän lenkin aikana yhdet mega-pannut, mutta jotenkin selvisin pystyssä.

 

Pidän yleensä maanantait juoksuvapaana, mutta uuden vuoden aattona voi tehdä poikkeuksen.

 

Menen kaverini Mikan kanssa Oittaalle juoksemaan. Toivottavasti ei tule tällä kertaa sitä litsaria naamalle, sillä juoksukaverini on melkoinen pinkoja.

 

Hyvää Uutta Vuotta!

Ylitys vai yritys?

/in /by

Monet ovat jo ehkä nähdeet uutisen, jonka mukaan amerikkalainen seikkailija ylitti hiihtämällä etelämantereen ensimmäisenä ihmisenä maailmassa.

 

 

Tämän tarinan viimeistä riviä ei ole kuitenkaan vielä kirjoitettu.

 

Norjalainen Borge Ousland ylitti ensimmäisenä ihmisenä sukset jalassa KOKO etelämantereen vuonna 1997. (2845 km versus amerikkalaisen O´Bradyn 1700 km). Ousland käytti osan matkastaan leijaa, mutta hiihti ilman se tuomaa apua (tietojeni mukaan) pidemmän matkan kuin amerikkalainen.

 

Oheinen kuva havainnollistaa etelämantereen ylitykset. Siinä näytetään siis molempien herrojen reitit.

Ousland

(Lähde: Ousland.no)

 

Uusimman naparetkeen liittyvän uutisen julkisti Explorers Web. Sen mukaan O´Brady on käyttänyt matkansa aikana ns. McMurdo-Etelänapa-“valtatietä” ja tässä kohdin sanaillaan nyt siitä, onko kyseessä O´Bradyn kohdalla ns.”unassisted” retkikunta, joka ei siis voi käyttää mitään ulkopuolista apua.

 

O´Brady on hiihtänyt (huom! vain osan matkaa) reittiä, jossa traktorit vetävät perässään erittäin raskaita kelkkoja. Reitti on tarkasti merkitty. Noin joka 100.metrin kohdalla on lippu, jotta eksymisiltä vältyttäisiin.

O´Brady ei ole siis joutunut navigoimaan kyseisellä reitillä hiihtäessään.

 

Toiseksi. raskaat traktorit ovat lananneet tieltään sastrugit, jotka ovat jäätikköseikkailijoiden riesana. Ne ovat kuin suuria hain eviä.  1024px-Anta0183_(19778502135)

 

Eräs kokenut jäätikköexpertti kuvaa O´Bradyn (siis vain osin) käyttämää reittiä seuraavasti:

 

““It is a highway,” says veteran polar guide Eric Philips, “[that] more than doubles someone’s speed and negates the need for navigation. An expedition cannot be classed as unassisted if someone is skiing on a road.” (Lähde: Expolersweb).

https://explorersweb.com/2018/12/27/obradys-antarctic-crossing-was-it-really-unassisted/

 

Tuo lanatun osuuden käyttö on mielestäni kaikkea muuta kuin “unassisted”.  Hiihto siinä on varmasti helpompaa (mutta ei missään nimessä helppoa!!) kuin neitsellisessä sastrugien täyttämässä maastossa hiihtäminen.

 

Yhtä kaikki, tuo 54 päivän hiihto perkeleen raskan kaluston kanssa on ollut huikean kova veto ja sitä ei kukaan voi ottaa O´Bradylta pois.

 

Silloin kun  seikkailija käyttää termiä “unsupported” ja “historian ensimmäinen”, niin pitää olla myös valmis suorituksen kriittiseen tarkasteluun.

 

Minullakin on pientä kokemusta sastrugeista ja ne on melko hanurista. Grönlannin jäätikölläkin on niitä varmaan yhtä paljon kuin maamiinoja Saharassa. Niitä saa varoa jatkuvasti, sillä jos niiden päälle kaatuu tai potkaisee vaikka varpaalla, niin se on sastrugi, joka ei jousta.

 

 

Juoksin lauantaina 2h20min.