Vapun tunnelmia
Nuorempana tuli vappuna (ja muulloinkin…) nautittua vähän toisenlaisia “pitkiä”, mutta eilen oli vuoden (toistaiseksi) pisin treenilenkki.
Bruttoaika 5h.
Luin vanhaa blogitekstiä vuodelta 2010, jolloin juoksin 30 kilsaa ilman juomaa tai muita eväitä.
Sen verran on tullut 16 vuoden aikana järkeä päähän, että minulla oli eilen painoreppuun pakattuna pari juomapulloa, suolakeksejä sekä kaakaotaateleita.
Taateli on kyllä ihan parasta pitkien taivallusten evästä. Viimeksi niitä ei ollut jäätiköllä mukana, mutta ensi vuonna on.
Vierivä kivi ei sammaloidu, joten teen about samanlaisen harjoituksen ensi viikon aikana.

En muista, milloin vappuna olisi ollut viimeksi näin lämmintä….

