…kun olette käyneet sankoin joukoin lukemassa blogiani.

 

Ja kiitos myös Miikalle ja Reetalle OAC Finlandiin. He lähettivät minulle ison pahviboksillisen Patagonian talvivermeitä ja olihan sillä yksi reppukin.

 

Saapuneista varusteista ainakin pipo oli sopiva. Meikäläisellä kun on sen verran iso (ja kova) pää, ettei siihen ihan kaikki päähineet taivu.

 

Olen suunnittelemassa treenimatkaa Grönlantiin. Sen aika on luultavasti marraskuun alussa, mutta aikataulu tarkentuu tässä lähiaikoina.

 

Matkan päätarkoitus on treffata Lars, joka on jäätikköretken tärkein henkilö. Ilman Larsia en todennäköisesti edes lähtisi jäätikölle.

 

Olosuhteet ovat sen verran kinkkiset, että jokaisen jäätikölle lähtevän täytyy olla oman alansa huippumies, Minä olen siis kaupunkipoika näihin kolmeen muuhun mukaan lähtevään heppuun verrattuna.

 

Taitavia koiravaljakkokuskeja löytynee muualtakin Grönlannista, mutta sellaisia, jotka ovat kulkeneet JÄÄTIKÖN halki on vain kourallinen, jos edes sitä.

 

Ja se, että löytää tuosta joukosta englantia edes kohtuullisesti puhuvan koiravaljakkokuskin / oppaan on tosi vaikeaa.

 

Ja kun henkilön pitää olla vielä erittäin LUOTETTAVA,  niin minulle on olemassa vain yksi vaihtoehto. Lars.

 

Menen siis Larsin luokse juttelemaan tulevasta seikkailusta ja sovimme tuolloin myös raha-asiat ja muut yksityiskohdat.