Vietän aika paljon aikaa lenkkipoluilla ja salilla kehittääkseni fyysistä kestävyyttä.
Mutta miten on sen henkisen kestävyyden kanssa?
Olen kirjoittanut blogiin henkisestä kestävyydestä useaan otteeseen, mutta pieni kertaus ei haittaa.
Lähdetään liikkeelle selviytymiskyvystä, jota muodikkaasti kutsutaan resilienssiksi:
“Resilienssillä on lukuisia eri määritelmiä. Usein sen eri puoliksi kuvataan
kyky torjua häiriöitä (vastustuskyky)
palautuvuuskyky
sopeutumiskyky
uudistumisen ja uudelleen suuntautumisen kyky
kyky rakentaa uudenlainen tasapainotila peruuttamattomien muutosten jälkeen.” (Lähde: Sitra)
Yksinkertaistettuna, resilienssi tarkoittaa pärjäämistä vastoinkäymisistä huolimatta.
Selviytymiskyky liittyy optimismiin ja muutosten hyväksymiseen eli optimisti pärjää. “Huomenna on paremmin”.
Optimistisuus on kykyä nähdä uusia mahdollisuuksia ja omat vaikutusmahdollisuutensa vaikeissa ja haastavissa tilanteissa.
Selviytymiskykyä voi kehittää, vaikka rikkomalla rutiineja ja kehittämällä jotain uutta.
Uskon, että henkinen kestävyyteni on kehittynyt viimeisten 17 vuoden aikana.
Siihen ovat johtaneet useat uudet ja odottamattomat tilanteet, joita olen kokenut seikkailujen yhteydessä ja niihin valmistautuessa.
Välillä on otettu turpiin todella rajusti, mutta toistaiseksi niistä on selvitty vähin ruhjein.
No, muutama arpi löytyy…
Juoksin sunnuntaina pitkästä aikaa poluillakin…
Oli tosi lämmin sää. Pipolle ei välttämättä olisi ollut tarvetta….
Sunnuntain kakkostreenissä kulutin perslihaksia soutupenkillä istuen ja yritin kehittää niitä selkäpenkissä. Alla oleva (surkea) kuva esittää siis selkäpenkkiä. Erinomainen vekotin takareisien, pakaroiden ja ties minkä vahvistamiseen.
