Ei tullut hullun papereita

/in /by

Eilen (keskiviikko) minusta tuntui jollain tavalla oudolta, sillä samalla kun monet muut huhkivat toimistoissa , niin meikäläinen se vaan on ulkokonttorihommissa vetäen ahkiolla puupöllejä metsästä.

Kävin aikoinaan useammankin kerran soveltuvuustesteissä hakiessani uusia duuneja. Viimeisin niistä jäi mieleeni.

Kävin kuuntelemassa psykologin arviota “henkisestä tilastani” ja sitä, onko minulla mahiksia saada tavoittelemani työpaikka.

Hän silmäili pitkään minusta annettua arviota ja totesi lakonisesti: “Olen nyt rehellinen. Testitulokset ovat hyvät ja jos todella haluat tätä työpaikkaa, niin kirjoitan puoltavan lausunnon. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin sinun ei pitäisi olla toimistohommissa. Raavit siellä itsesi hengiltä”.

Hullun papereita ei tullut, mutta ei se nähtävästi kaukana ollut.

No, en jatkanut hakuprosessia, sillä edellä mainittu psykologin lause pysäytti. Hän oli nimittäin oikeassa.

Jonkun vaan piti kertoa se minulle.

Ahkion kuljettamisen lisäksi tein hyvän salitreenin.

Potkua pohkeesta – tai sitten ei

/in /by

Tutustuin fysioterapeutti Santtu (Stig-Peter) Rantaan aika pian Pohjoisnavan (2007) seikkailun jälkeen.

Meikäläisen jalat menivät siellä huonoon happeen.

Sen jälkeen olen tavannut käydä Santun pakeilla vähintään kerran vuodessa, joskus useammankin kerran.

Tunsin viime viikolla, että oikea jalka ei toimi ihan niin kuin pitäisi.

Ja kantapääkin kipeytyi.

Arvasin heti mistä kiikastaa.

Pohje on jumissa ja nilkka sitä myötä lukossa.

Jos hakee automaailmasta nilkkalukkoon sopivan vertauksen, niin kuvittele ajavasi autolla, jossa ei ole iskareita.

Nilkan normaali jousto, jota myös pronaatioksi kutsutaan, oli poissa.

Sen seurauksena mm. se edellä mainittu kantapää otti ylimääräistä hittiä.

No, ei muuta kun yhteydenotto Santtuun, joka työskentelee Aavan Orto-Lääkärit -yksikössä (Kamppi) ja aikakin löytyi melkein seuraavalle päivälle.https://www.aava.fi/laakarit-ja-muut-asiantuntijat/stig-peter-ranta/

Oliko pohje jumissa?

Ei.

Se oli tuhannen juntturassa.

Santtu manipuloi oikean jalan pohjetta 40 minsaa ja teki taikoja, joilla nilkkalukko avautui.

Pohje oli käsittelyn jälkeen melko arka.

Ei siis puhettakaan, että lähtisin heti lenkille.

Jatkan pohkeen ja nilkan notkistamista nyt omin voimin.

Käyn parin päivän sisällä testaamassa nilkan ja pohkeen kuntoa.

Mikään ei ole siis rikki! Ihan normimeininkiä.

Tässä minä olen Santun pakeilla pian Saharan halkijuoksun jälkeen. Oheinen kuva ja teksti “Seikkailujuoksija” -kirjasta (by Juha Hietanen)
Tässä myös aukeaman oikean puoleinen sivu, ettei jää juttu kesken….

Tavoite, seuraava lounas.

/in /by

Erikoisjoukkosotilaiden koulutus on, mikä lienee itsestään selvää, melko rankkaa.

Yksi tapa selvitä vaikkapa useiden päivien, viikkojen ja jopa kuukausien koulutuksesta, on jakaa se pienempiin osatavoitteisiin.

Olen kuunnellut ja katsellut useiden erikoisjoukkosotilaiden haastatteluja, joissa he kertovat yrittäneensä kestää rääkkiä aina vain seuraavaan lounaaseen tai ruokahetkeen asti.

Ja sitten seuraavaan ja sitä seuraavaan.

Ne, jotka noudattavat tätä taktiikkaa pärjäävät paremmin kuin he, jotka miettivät “kuinka selviän tämän viikon”.

Pisin juoksemani matka on 1628 kilsaa..

Jaoin kuukauden kestävän seikkailujuoksun pienempiin osatavoitteisiin. Se oli päivittäinen 50 kilsaa.

Splittasin myös sen pienempiin paloihin. Join joka 30.minuutti.

Yritin selvitä juomatauolta toiselle ja tämä taktiikka tepsi. Sama juttu tepsi viime vuonna Qatarissa.

Join tuolloin jopa kerran vartissa, koska oli niin pahuksen kosteaa.

No, pointti tuli varmaan selväksi.

Jaa iso pala pieniksi, sillä se on helpompi niellä.

Tällä hetkellä metsässä on iso kasa pöllejä, jotka pitäisi roudata tavalla tai toisella tänne perusleiriin.

Yksi kuorma kerrallaan on hyvä sääntö.