Istuu kuin….

/in /by

..hanska.

Nimittäin Merrellin Trail Glove 7.

Kun tulin päätoimisesti juoksualalle v.2003, niin muodissa olivat tuetut juoksukengät.

Juoksijoille myytiin pää märkänä “motion control” -kenkiä, joka lihotti hyvin alan yrityksiä…ja fysioterapeutteja.

Muistan, kun juoksin jollain 210 euron ihmekengällä tunnin lenkin, niin jalat olivat monta viikkoa ihan skeidana. Ne eivät onneksi olleet omat zengat, vaan Juoksija-lehden testikappaleet.

Jossain vaiheessa alettiin puhua “free”-kengistä, jotka olivat taas kaikkea muuta kuin juoksuaskelta ohjaavat jalkineet.

Se oli kuin jalkojen vapautusliike, vähän samaan tapaan kuin 60-luvulla, jolloin poltettiin rintsikoita.

Nyt saivat jalatkin liikkua vapaasti. Sitä seurasi paljasjalkajuoksu-buumi.

Viimeistään tuolloin Merrell tuli monelle juoksijalle tutuksi. He myivät paljasjalkakenkiä kuin häkää.

Markkinoilla oli muutama muukin free-kenkämerkki, mutta niiden liito näyttää loppuneen. Merrellin ei.

Sain sponsoriltani testiin Trail Glove 7´n.https://varuste.net/p119247/merrell-trail-glove-7-mens?change_country=FI&change_currency=EUR&gclid=EAIaIQobChMIzb6V4qfy_gIVFEeRBR3KBgX6EAQYBCABEgLOefD_BwE

Pistin siis popot jalkaan lauantain testilenkille. Heitin repun selkään, jossa oli hyvin vaimennetut saman valmistajan Moab Flightit.

Ajattelin, että tutustun paljasjalkakenkään rauhallisesti ja pistän vaimennetut jalkineet jalkaan jossain vaiheessa treenilenkkiä. Tavoite ei tältä osin toteutunut; juoksin koko lenkin ne jalassa:-)

Kenkä on nimensä mukaisesti suunniteltu poluille, mutta kyllä sillä kelpaa juoksennella hiekka-ja asvalttitielläkin.

Trail Glove ylitti odotukset. Sillä on ilo juosta.

Ja aion käyttää niitä myös kallioilla kiipeilyssäkin.

Paljasjalkakengällä alku kannattaa ottaa iisisti.

Niissä ei ole ns. droppia, joka tarkoittaa siis kannan ja päkiän välistä korkeuseroa. Juoksukenkien normidroppi liikkuu 6-10mm välillä, tässä kengässä se on nolla!

Monella saattaa olla hieman lyhentynyt akillesjänne.

Jänne ja pohje saattaa ottaa ns. hittiä, jos alun ottaa liian rajusti. Kenkään kannattaa tutustua kävelemällä ja sen ensimmäisen juoksulenkin on syytä olla normaalia lyhyempi.

Vedimme torstaina Merrellin ja Crossfit 8000´n yhteistyöprojektina juoksukoulun kasitonnisen asiakkaille.

Päästyämme maastoon, annoin kullekin juoksijalle henkilökohtaista palautetta.

Usealla on liian pitkä juoksuaskel. Se tömähtää maahan lantiolinjan etupuolelle, ei sen alle, kuten pitäisi.

Tällöin askelkontaktista tulee liian pitkä ja paine kohdistuu etureidelle aiheuttaen mm. polvivaivoja.

Paljasjalkakengällä tätä ei tapahdu, joten askeleesta tulee automaattisesti juuri sopivan pitkä.

Juoksijan jalka ei tule maahan kanta edellä vaan “landaa maahan” lähempänä päkiää.

Paljasjalkakenkä vahvistaa jalkoja ja etenkin niitä jalkaterän pieniä lihaksia, jotka lepäävät vaimennetulla jalkineella juostessa.

Juoksu-nudismissa on kyllä puolensa. Aion juosta jatkossakin Trail Glove seiskalla. Itse asiassa aion pummia sponssilta vielä yhden parin arkikäyttöönkin….

Into päällä

/in /by

Liekö kesä sen tehnyt vai mikä, mutta into harjoitteluun on melko kova.

Tai oikeastaan ihan helvetin kova.

Tein torstaina kaksi treeniä ja perjantaina olisin ollut valmis vaikka kolmeen, mutta kerrankin järki puuttui peliin.

Päädyin yhteen.

Mutta se olikin melko monipuolinen.

Tein aluksi perusleirin salilla harjoituksen, jossa keskityin lantion -ja pakaranseudun treenaamiseen. Tein alku-ja loppulämmittelyt soutulaitteella.

Salilta ryntäsin, hyvin lämmitelleenä, juoksulenkille, joka suuntautui läheisille kallioille.

Hikihän siinä tuli, joten lenkki päättyi järveen.

Toivottavasti muistan oikein, mutta entinen duunikaverini ja Juoksija-lehden ex-päätoimittaja Ari Paunonen sanoi minulle joskus, että juoksijalla voi olla maksimissaan kaksi kuntopiikkiä per vuosi.

Tällä entinen huippujuoksija viittasi eliittijuoksijoihin, mutta lienee siinä totuuden siementä meille muillekin.

Tätä asiaa olen viime aikoina pohtinut, sillä kuntopiikki on tähdätty joulukuulle 2023. Sinne on aikaa yli viisi kuukautta.

Tällä hetkellä tuntuma on se, että harjoittelen kesän ja loppusyksyn aivan kuin olisi talven peruskuntokausi ja viritän pyssyn loppuvuoteen. Talven pk-kausi kun oli hieman vajavainen…

Kimmo

/in /by

Armeijan käyneet miehet tietävät, että inttikavereista voi tulla elinikäisiä ystäviä.  Vähän sama juttu on näiden “seikkailuissa” mukana olleiden janttereiden kanssa. Yhdessä koetut hetket ovat niin väkeviä, että niistä muodostuu meidän välille erittäin voimakas side.

Siksi ajattelin kirjoittaa pari sanaa Kimmosta enkä ole ensimmäinen, sillä hänestä (ja pari muusta jannusta) on kirjoitettu kirja kuluvan vuoden alkupuolella.https://www.sttinfo.fi/tiedote/kirja-neljan-suomalaisen-erikoisjoukkosotilaan-kokemuksista-afganistanissa-ilmestyy-622023?publisherId=3579&releaseId=69962029

Kimmo ja hänen aseveljensä Juhani pitivät minusta hienosti huolta yli kuukauden kestäneellä Saharan reissulla.

Nukuin Kimmon kanssa jokainen yö samassa beduiiniteltassa ja tunsin oloni aina erittäin turvalliseksi.

Näiden miesten sanavarastoon ei kuulu sana “minä” vaan “me”. Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, sillä viimeisen vuoden aikana eteen on tupsahtanut “minä-ihmisiä”….

Kun teippailin aamuisin kynnettömiä jalkojani, niin sillä välin Kimmo kiehautti minulle nuotiolla murukahvit ja voiteli paahtoleivän, jonka päällä oli vähintään 5 sentin kerros Nutellaa (pähkinä&suklaalevite). Kimmo kun oli huolissaan laihtumisestani-ja ihan aiheellisesti.

Kimmo piti päivän aikana huolta siitä, että sain vettä ja jotain syötävää, jos mieli teki. Ja viitaten edelliseen, yleensä ei tehnyt…

Kimmo meinasi jo jossain vaiheessa pakkosyöttää minua.

Kimmo ja toinen erikoisjoukko-turvamies Juhani (Seikkailujuoksija-kirjassa “Max”) valmisti minulle pariin otteeseen varsinaisen kaloripommi-pastan. Siihen kuului tonnikalaa, pastaa, ainakin kilo juustoa ja tomaattimurskaa. Siitä tavarasta olisi muurannut vaikka talon, sillä oli se sen verran jämäkkää tavaraa.

En ole muuten syönyt tonnikalaa kertaakaan sitten Saharan ja voip olla, että kalateollisuus saa pärjätä ilman minun tukea myös tulevina vuosina.

Ohessa kuva Saharasta. Komearaaminen mies on Kimmo ja minulla on oranssi hame eli pyyhe. Harrastimme juoksun välitauoilla nyrkkeilyä. Iskin Kimmon pistehanskoihin, jotka eivät olleet kuvaa otettaessa käytössä. Jouduin kuvauksen yhteydessä olemaan hieman epäluonnollisessa nyrkkeilyasennossa, sillä pyyhkeestä kietomani “hame” oli pudota vähän väliä. Juhani onnistui ottamaan myös kuvia, joissa vilautan a´la Sharon Stone:-) Photo not available.

Treffasin Kimmon pari päivää sitten. Olemme pitäneet kohtuu tiiviisti yhteyksiä sitten Saharan, vaikka mies onkin “seikkaillut” pitkin maapalloa viimeisten vuosien aikana. Lähtisin tämän miehen kanssa vaikka ja mihin….