Älä jätä jälkiä

/in /by

Tapahtumapaikkana Pohjoisnapa ja vuosi on 2007. Seison muutaman muun henkilön kanssa ihan kirjaimellisesti maailman katolla, 90 astetta 0 minuuttia 0 sekuntia pohjoista leveyttä.

Meillä kaikilla on kädessämme oman maamme lippu. Jokainen haluaa jättää lippunsa muistoksi käynnistään.

Minä isken oman lippuni hankeen. Otan siitä kuvan ja nappaan ainoana henkilönä lipun mukaani.

Muut liput jäävät sinne. Se harmittaa, mutta pidän suuni kiinni.

Leave No Trace. Älä jätä jälkiä missä ikinä kuljetkin.. Pohjoisnapa ei tehnyt tästä poikkeusta.

Mount Everestin kiipeilykausi on juuri menossa. Tähän mennessä kuusi ihmistä on kuollut…

Mitä roskaamiseen tulee, niin kiipeilijät jättävät sinne joka vuosi jätevuoren käytettyjä happipulloja, rikkinäisiä telttoja, köysiä, tölkkejä jne.

Everestin roskaaminen on erinomainen esimerkki siitä, mihin ihmiset ovat valmiit saavuttaakseen tavoitteensa. Huipulle on päästävä hinnalla millä hyvänsä.

Arabian niemimaan aavikoilla näkyy roskia siellä sun täällä. Saudi Gazette haastatteli minua ja kysyi, että “mikäs on sun juoksun teema”.

Vastasin, että “To raise awareness for need to protect vulnerable environment by inspiring people to enjoy deserts responsibly and in a sustainable way. Leave no trace”.

Toimittaja oli asiasta tosi ihmeissään, joka kertoo tarpeesta pitää “Leave No Trace”-teemaa vahvasti esillä.

2001

/in /by

Otsikko ei viittaa tieteiselokuvaan, vaan siihen, että selailin harjoituspäiväkirjaa vuodelta 2001.

Pidin tuolloin tarkkaa kirjaa niin juoksutreeneistä kuin Helsingin Pörssin HEX-indeksistä, joka oli muuten kesäkuussa 2001 noin 10,500 pisteen hujakoilla (HEX on nykyään OMX..).

Juoksutunteja kertyi reilut 20 vuotta sitten peräti 750. Juoksutreenejä kertyi kesän aikana jopa kolme per päivä!

Se oli tietenkin hullun hommaa, mutta loi toisaalta melko hyvän pohjan tuleville vuosille (ja kymmenille..).

En ole kirjannut harjoitusmääriä vuosikausiin enkä taida tehdä sitä jatkossakaan.

Teen aina viikkosuunnitelman.

Tälle viikolle tulee kuusi juoksukertaa ja kaksi lihaskuntotreeniä. Ensi viikolla tahti on hieman verkkaisempi kahdesta kuvauspäivästä johtuen.

Tahti on jatkossa kaksi kovempaa viikkoa, jonka jälkeen on vuorossa kevyt viikko.

Innostunut kasvo

/in /by

Englannin kielinen “stoked” lienee paras sana kuvaamaan olotilaani.

Olen siis innostunut.

Siitä, että pääsin mukaan tekemään retkeilyyn ja luontoon liittyvää ohjelmaa hienojen ihmisten kanssa.

En ole ohjelmassa “vain” kasvo vaan olen päässyt myös muokkaamaan ja kehittämään sen sisältöä.

Kuvasimme maanantaina eräässä kauppakeskuksessa klo.14.00-19.00 välisenä aikana.

Ihan niin kuin retkikuntatyössä, myös kuvauksissa on improvisoitava.

Roolini muuttui tai oikeastaan laajeni kuvauksen alkajaisiksi “seikkailija-Jukasta” myös ohjelman juontajaksi.

Varsinaisia juontotehtäviä en ole tehnyt läheskään niin paljon kuin luentokeikkoja, mutta samasta asiasta siinä on kyse.

Kommunikoinnista.

Se on minulle ihan sama spiikkaanko live-yleisölle vai kameralle. Kaikki käy.

Monet meistä karttavat esiintymistilanteita.

Niin tein minäkin. Kouluaikoina kirjaesitelmät ja laulukokeet olivat yhtä piinaa.

Yksi suurimmista peloista liittyy mokaamiseen. Minulle nauretaan tms.

Ensimmäinen TV-esiintymiseni oli joitakin kuukausia ennen Pohjoisnapaa. Olin Maikkarin Huomenta Suomen suorassa lähetyksessä.

Muistan hyvin, kuinka jännittynyt olin. Se seuraava TV-esiintyminen oli kuitenkin jo helpompi ja vuosia myöhemmin en huomannut kameroita lainkaan.

Sama juttu yritysluentojen kanssa. Ekat olivat piinaa, kunnes homma lähti rullaamaan.

Olen oppinut nauttimaan esiintymisestä, turha sitä on kieltää.

Nyt pääsen siis tekemään sitä….