Tämän päivän Hesarin (hs.fi) haastateltavana on kuulantyöntäjä Arttu Kangas, joka mm. kritisoi (osaa) suomalaisurheilijoista siitä, että he harjoittelevat mukavuusalueella…eli kuten ennen wanhaan sanottiin, eivät treenaa tarpeeksi.
Kangas varmaan tietää mistä puhuu, mutta kun seuraa nuorten yleisurheilijoiden edesottamuksia ikäluokan EM-kisoissa, niin näyttää siltä, että kovaa työtä on tehty ja tulokset ovat sen mukaiset.
Ja kyllä se näkyy myös ulospäin, että töitä on tehty. Kova harjoittelu jättää kehoon sellaisen jäljen, että tyhmempikin tajuaa, että treeneissä on vietetty keskimääräistä enemmän aikaa.
Katsoin viikolla telkkarista suunnistuskisoja. Minna Kaupin kropasta ja olemuksesta näkee, että hän on pistänyt harjoituskaudella tossua toisen eteen. Sama juttu muuten miesten ykkösen F.Portinin kohdalla.
Olen luennoillani kertonut jo varmaan sadat kerrat siitä, mitä hyötyä on poistua mukavuusalueelta kohti ns.oppimisaluetta.
Moni ihmettelee sitä, miten joissakin ihmisissä on niin paljon virtaa, että he pystyvät tekemään töitä lähes kellon ympäri. Näitä ihmisiä ei motivoi (ainakaan pidemmän päälle) raha.
He pääsevät virtaustilaan (flow) mm.siksi, että he haluavat jatkuvasti kehittyä ja saavuttaa jotain “mahdottomalta tuntuvaa haastetta”.
Kirjoitin tuon “mahdoton haaste” lainausmerkkeihin, koska sellaisia ei mielestäni ole. Olen asettanut..tai mielumminkin päättänyt mennä kohti tiettyjä tavoitteita askel askeleelta.
Usein ne askeleet ovat pieniä ja välillä pitää astua askel taaksepäin, jotta voi jatkaa eteenpäin. Tärkeintä on kuitenkin määrätietoinen eteneminen, vaikka se olisikin hidasta.
Joidenkin tavoitteiden osalta eteneminen on ollut todella hidasta. Etanamaista. Suunta on kuitenkin oikea enkä luovuta ennen kuin tavoite on saavutettu. Sen jälkeen on aika pistää uusi mato koukkuun.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole nostaa itseäni millekään jalustalle syystä, ettei siihen ole mitään aihetta. Ei mitään!
Haluan vaan kertoa- mahdollisesti asiasta kiinnostuneille-, että saavuttaakseen tavoitteet tarvitaan pitkäjänteisyyttä, härkäpäisyyttä, kovaa työtä ja ennen kaikkea sitä, että olet 110% sitoutunut siihen tavoitteeseen mikä se sitten ikinä onkaan. Se ei ole siis jonkun toisen luoma tavoite, vaan ihan ikioma. Motiivien on oltava oikea. Se ei voi tulla ulkopuolelta, vaan sisäpuolelta!!!!!
Tavoitteen saavuttaminen ei ole tämän ihmeellisempää. Kun projekti etenee, niin huomaa olevansa flow-tilassa, sillä opit koko ajan uutta ja se inspiroi. Ja näin se hyvä kierre on syntynyt…
Tällöin myös muut ihmiset huomaavat, että uskot tekemiseesi ja sinulla on sen ansiosta mahdollisuus saada muita ihmisiä tavoitteesi taakse. Yksin on vaikea saada tavoitteita toteutetuksi ja ainakin minun kokemusten mukaan, muiden ihmisten kanssa se on myös paljon mukavampaa.
Aasiltana..seuraavat seikkailuprojektit ovat stand by-tilassa. Tästä päästään siihen, että optimismista ei ole haittaa. Uskot siihen, että tavoite toteutuu, vaikka se etana on jämähtänyt paikoilleen.
No nyt tämä etena lähtee lenkille. Kelikin kirkastuu just sopivasti…