Hesarin heittämän ennusteen mukaan marraskuusta on tulossa lauha. Se ei ole yllättävää, sillä milloin viimeksi täällä pääkaupunkiseudulla on heti alkutalvesta paukkunut pakkanen?

 

Olen miettinyt harjoitteluasioita viimeisten päivien aikana. Osasyy tuumailulle liittyy perjantaiseen keskusteluun ystäväni kanssa.

 

Hän kertoi viime aikaisesta harjoittelustaan ja heitti kysymyksen, “tuleekohan harjoiteltua liian kovilla tehoilla?”Siihen oli helppo vastata, että “kyllä”.

 

Harjoittelusta 80 % prosenttia tulisi olla aerobista, peruskuntoa kehittävää harjoittelua ja  VAIN (max) 20 % tehokkaampaa hapenottokykyä sekä vauhdinsietokykyä kehittävää harjoittelua.

 

Näyttää vahvasti siltä, että prossaluvut ovat varsinkin miehillä käänteiset. Suurin osa treenistä on hapottavaa ja vain pieni osa leppoisampaa peruskuntoa kehittävää treeniä.

 

Väitän, että merkittävä osa (esimerkiksi) juoksijoista lähtee jokaiselle lenkille tekemään jonkinlaista “päivän suoritusta”, mikä haittaa pidemmän aikavälin kehitystä.

 

Empiiriset kokemukset puoltavat liiallista “pää märkänä harjoittelua”. Valmennettavani ovat intoutuneet mm.porrastreeneistä, josta on tullut tosi suosittua juoksijoiden parissa.

 

Useimmalle sopisi paremmin rauhallinen, lihaksia aktivoiva portaiden kävely kuin juoksu. Mutta se ei vaan mene jakeluun, kun kaikki muutkin siellä juoksevat. Sitä kutsutaan sopuli-ilmiöksi tai jos puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, niin joukossa tyhmyys tiivistyy.

 

Eräällä kaverilla hengitys on puuskuttavaa jokaisella lenkillä. Mikäli mittari on jatkuvasti punaisella, niin se ei ole terveyttä edistävää liikuntaa.

 

Lähden nyt tästä omalle rauhalliselle juoksulenkille. Lähtekää tekin.