Saldot
Edellinen viikko oli taas ihan hyvä treeniviikko…ja olihan se muutenkin.
Mikäli ynnäsin viikon liikuntamäärät oikein, niin harjoitteisiin kului aikaa minuutilleen 15h.
Tästä ponnistetaan kohti alkavaa viikkoa. Mukavaa sellaista…
Edellinen viikko oli taas ihan hyvä treeniviikko…ja olihan se muutenkin.
Mikäli ynnäsin viikon liikuntamäärät oikein, niin harjoitteisiin kului aikaa minuutilleen 15h.
Tästä ponnistetaan kohti alkavaa viikkoa. Mukavaa sellaista…
Kun aloittelin blogia kesäkuussa 2010, niin kirjoitin lähes jokaiseen blogipäivitykseen tarinoita muiden tyyppien seikkailuista. Viime vuosina olen nostanut esille vain muutamia tapauksia.
Mikä selittää muutoksen? Vaikuttaa siltä, että varsinkin vaativat naparetket ovat vähentyneet. Pohjoisnavalle ei ole hiihdetty aikohin, osin heikkenevästä jäätilanteesta johtuen ja osin siksi, että sponsorien rahahanat ovat menneet kiinni.
Esimerkiksi Pohjoisnavalle hiihto ei enää nosta sellaisia otsikoita kuin menneinä aikoina. Huikeana fyysisenä ja henkisenä suorituksena se on tietenkin aivan eri planeetalta kuin vaikkapa Everestille nousu. Itse asiassa Pohjoisnavalle hiihto on mielestäni ehkäpä kovin suoritus mikä minulle tulee mieleen.
Harmi vaan, ettei juoksu sinne tule kysymykseenkään. Jalkasin voisi tietenkin edetä, mutta ei sitä juoksuksi voisi kuvailla.
Liikutpa sitten jäätiköillä tai aavikoilla, niin rahareikiä..vai pitäisikö käyttää ilmaisua “raharailoja” on riittämiin. Luvat, vakuutukset, varusteet ja niiden roudaaminen paikkoihin, johon eivät reittikoneet lennä…vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Vielä otsikoista sen verran, että aina silloin tällöin media nostaa esille henkilön, joka on tehnyt “mahdottomasta mahdollisen”.
Yksi tällainen tapaus on 16-vuotias australiaisneito Jade Hameister, joka hiihti nuorimpana naisena etelänavalle. Hän teki samalla niin sanotun Polar Hat Trick´n eli on hiihtänyt pohjoisnavalle, Grönlannin jäätikön halki ja etelänavalle.
Tuosta pohjoisnavalle hiihdosta voi sanoa, että minä en nosta sitä suoritusta ihan taivaisiin, sillä kyseessä ei ole perinteinen Kanadasta Pohjoisnavalle hiihto vaan noin kahden viimeisen asteen (88-90) ja 150km hiihto. Oli se silti hiton kova suoritus (tuolloin) 14-vuotiaalta.
Jade on saanut National Geographic-kanavasta hienon yhteistyökumpanin. https://www.nationalgeographic.com/adventure/destinations/antarctica/teen-skier-historic-antarctic-polar-hat-trick/
Maineikas kanava tuo hänelle myös yhteistyökumppaneita.
Oman jäätikköseikkailun järjestelyt ovat sillä mallilla, että olen tehnyt eräälle kanavalle ehdotuksen seikkailun kuvaamisesta, jonka hoitaisin pääasiassa itse…tai oikeastaan se tehtävä lankeaa retkuntakaveri Antin tehtäväksi.
Juttelin perjantaina hyvän ystävän kanssa ja hänen johtamansa yritys on (alustavasti) lupautunut sponsoriksi. Se on toteutuessaan ensimmäinen soppari, joka toisi myös kaivattuja sponsorieuroja (pian hupenevaan) retkikuntakassaan.
Kassasta pitää pulittaa etukäteen mm.lähes 30.000 euron rahasuoritus mahdollista jäätiköltä evakuointia varten.
Treenasin lauantaina yhteensä 2h45 min. Tämän päivän tavoite on pistää vielä vartilla paremmaksi:-)
Minulla on (hämärä) muistikuva mainoksesta, jossa autoilija pyysi bensapoikaa pistämään tankin täyteen superia.
Sitä voi tankata muutakin superia, kuten superfoodia.
Olen suhtautunut pikkuisen kriittisesti tuohon sanaan, mutta fakta on kuitenkin se, että osa ruoasta tekee hyvää ja osa ei.
Erilaisia TOP -listoja löytyy musiikin lisäksi superfoodeista. Yksi yleisimmistä listan kärkisijoilla viihtyvä mustikka. Ja nimenomaan villi mustikka, jota saa jopa ilmaiseksi, kunhan jaksaa poimia. Ja jos ei huvita, niin pakastealtaasta niitä alle kympillä kilo.
Mustikka sopii juoksijoillekin pahuksen hyvin, kuten oheinen artikkeli kertoo. https://www.outsideonline.com/2128816/definitive-superfood-ranking?utm_source=facebook&utm_medium=social&utm_campaign=facebookpost
Keräsin viime syksynä pakkaseen kymmeniä litroja pihlajanmarjaa. Jossain päin maailmaa tuosta vitamiinipommista maksettaisiin vaikkapa kuivattuna jauheena satoja euroja kilo, mutta kun sitä on syksyisin puut täynnä, niin me emme näe sen arvoa.
Se on kuitenkin yksi terveellisimmistä marjoista. Hakkaa mennen tullen C-vitamiinimäärässä vaikkapa appelsiinin. Käytän pihlajaa smoothiessa. Siellä sen hiukka kirpeä maku sekoittuu muiden ainesten sekaan.
Perjantaina oli tuplatreeniä. Ekana juoksua ja sit vähän toisenlaista harjoitetta. Sama on laulu lauantaina.

