8 vuotta sitten….
Tiimikaverin häkämyrkytyksestä johtuen, jouduimme keskeyttämään vuoden 2013 Grönlannin jäätikköseikkailun.
Aloin kasaamaan uutta retkikuntaa vuoden 2017 aikana.
Oli aivan selvää, että pyydän tiimiin mukaan grönlantilaiset luottomiehet Larsin ja Salon.
Suomesta päätin kutsua mukaan Lapissa asuvan Antti Siltalan, joka on erämies henkeen ja vereen. Mies on ex-laskuvarjojääkäri, tehnyt hommia Suomen Etelämantereen tutkimusasemalla ja niin edelleen.
Vuoden 2013 tiimiä ei voinut kutsua “yhtä köyttä yhdistykseksi”, joten tästä virheestä oppineena päätin panostaa hyvän tiimihengen luomiseen.
Tapasimme Antin kanssa Larsin Kööpenhaminassa noin vuotta ennen h-hetkeä tutustuaksemme vielä paremmin toisiimme.
Se kannatti ja vuonna 2019 Grönlannin tiimi onnistui tavoitteessaan.
Väitän, että suurin syy oli siinä, että nelikko Lars, Salo, Antti ja Jukka olivat jäätiköllä kuin “yhtä suurta perhettä”.


