Kestää kestää…
Perustin nettisivun (sportman.fi) kahdeksan vuotta sitten, juuri ennen Kalaharin autiomaan ylitystä.
Samaisella reissulla mukana oli Panasonicin Toughbook-tietokone. Lyhyesti esiteltynä….Toughbook toimii olosuhteissa, jossa muut koneet hyytyisivät. Kerroin maahantuojan (Kauko) haastattelussa heti Kalaharin autiomaan ylityksen jälkeen seuraavaa:
”Harvinainen tuotekokemus. En olisi minkään muun tietokoneen kanssa uskaltanut edes lähteä sinne (Kalahari). Käsiteltävyys on hyvä, eikä se ole moksiskaan maastoauton penkin alla tärinästä tai pölystä.”
Viljanen ylistää Toughbook-ideologiaa, ja sanoo, että autoista ja kodinkoneistakin pitäisi tehdä yhtä kestäviä.
”Minulle on tärkeää, että varusteet ja laitteet ovat maailman parhaita. Nyt minulla on tietoliikennepuolella maailman paras laite.”
Ja se sama laite on edelleen käytössä ja sillä minä naputtelen tämänkin tekstin.
Toistan nyt itseäni, mutta minua vaan nyppii kohtuullisen paljon se, että meille tarjotaan niin paljon skeidatuotteita.
Otan Toughbookin mukaan myös seuraavalle jäätikkö-ja aavikkoreissulle. Ohessa kuva aavikolta (Sahara), jossa pääroolissa on Toughbook ja BGAN-satelliittilaite. Toisessa kuvassa olen dyynin harjalla.


Juoksen tänään 2,5h metsässä ja ulkoilureiteillä.

