Kävin lauantaisella “Motivaatiota onnistumiseen” -luennollani läpi monia seikkailujani ja mitä olen niillä matkoillani oppinut.

 

Kysymykseen “mikä on ollut paras seikkailuni” on vaikea vastata. Sehän on vielä edessä:-)

 

Ehkäpä se oli opiskeluaikani ulkomailla. Sehän oli ensimmäinen iso seikkailu ja irtiotto normielämästä.

 

Keskityin pari ensimmäistä opiskeluvuotta kaikkeen muuhun kuin kirjojen pänttäämiseen. Meinasin saada pariinkin otteeseen fudut yliopistolta, sillä pääaineena oli “elämän opiskelu”.

 

No, lopulta ryhdistäyduin.

 

Ensimmäisessä opiskelun jälkeisessä työpaikassa minulle tarjottiin kultalautasella mahdollisuutta muuttaa ulkomaille (ainakin) viideksi vuodeksi. He myös kuvailivat, miltä ne viisi seuraava vuotta tulisivat näyttäytymään. Sanoin itseni irti heti seuraavana päivänä.

 

En ole ikinä pitänyt siitä, että joku muu käsikirjoittaa minun elämääni.

 

Seikkailun määritelmä on seuraava: “An unusual and exciting or daring experience, A reckless or potentially hazardous action or enterprise”.

 

Ulkomaan komennus ei tarjonnut minulle seikkailua..tai miten sen itse määrittelen, mutta varmaan jollekin toiselle henkilölle.

 

Palataan nyt lähemmin aiheeseen mikä on ollut paras seikkailu.

 

Poliitikkomaisesti ilmaistuna ne kaikki ovat olleet jotenkin erityislaatuisia.

 

Pohjoisnapa avasi silmäni ja ymmärsin kuinka paljon meissä kaikissa on potentiaalia…ja kuinka hiton vähän sitä hyödynnämme. Ja sieltähän tämä seikkailujuoksija-tarina alkoikin.

 

En voi unohtaa sitä hetkeä, kun palasimme Antonov 74 koneella navalta Huippuvuorille ja yht´äkkiä auringon säde osui silmiini ja päätin, että jatkossa seikkailen niin kauan kuin henki pihisee. Eläkkeelle ei jäädä.

 

Libya (Sahara) oli omanlaisensa kokemus. Kisa meni vähän mönkään, mutta opin toisaalta hirmu paljon. Samoin kohtaamiset touaregien kanssa eivät ihan heti unohdu. Se oli myös ensi kosketus Saharaan, josta on tullut (ihmeen) läheinen alue.

 

Etelämanner oli tosi jees. Onhan se hienoa viettää joulu maailman suurimmalla jäätiköllä. Sinnekin on jonkilainen kaipuu.

 

Kalahari oli seikkailullisesti ehkäpä upein kokemus. Se oli ensimmäinen ihan itse rakentamaani retkikunta ja siksi sillä on erityinen paikka sydämessä.

 

Saharan halkijuoksu oli siinä mielessä erityinen, että sen retkikunnan rakentamiseen meni uskomattoman paljon aikaa ja vaivaa. Se sisälsi paljon riskejä, jotka eivät onneksi toteutuneet.

 

Grönlanti. Mitähän siitä oikein sanoisi? No ainakin sen, että seikkailun määritelmä toteutui -potenssiin sata.

 

Tiimi ei ollut läheskään sitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Opin siitä paljon.

 

Jens Erik ei ollut fyysiseltä kunnoltaan riittävän hyvässä formissa ja lopputuloksena oli se, että hänet evakuoitiin jäätiköltä. Huonomminkin olisi voinut käydä.

Toinen inuiiteistamme oli aikamoinen kusipää. Hän kohteli koiriaan huonosti ja näin meidän kesken..hän olisi ansainnut pienen turpakeikan.

 

Muuten Grönlannin jäätikkö-reissu oli tosi hieno. Vaikka en pääsisi käymään siellä toista kertaa, niin siitä jäisi voittopuolisesti hyviä muistoja.

 

“Mikä on paras seikkailu”-kisan  voittajaksi on selvinnyt maalikameran avulla Kalahari.

 

Juoksin sunnuntaina n.2,5h. Tänään on lihaskuntopäivä.