Välitsekkaus

/in /by

Juoksupäivien-ja kilometrien määrä on tällä hetkellä alhaisempi kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten.

Viime vuoden tammikuu on huono vertailukohta, sillä parantelin vielä tuolloin Arabian hiekka-aavikolla ärtynyttä polveani, joka on muuten täysin parantunut. Onneksi en jatkanut kipeällä jalalla klenkkaamista, sillä muutoin polvi olisi mennyt täysin sököksi.

Tammikuussa 2021 vetelin pitkiä lenkkejä, joten se on parempi vertailukohta.

Tällä hetkellä kunto on aika hyvä. Se on jopa pieni yllätys, sillä viime vuoden loppukesä ja syyskausi oli treenien suhteen minimalistinen.

Viimeisen viikon parin aikana olen keskittynyt metsähommiin. Se projekti jatkuu jossain vaiheessa lopputalvea, mutta nyt on taas aika keskittyä juoksu-ja lihaskuntotreeneihin. Tosin metsässä resuaminen on pahuksen hyvää kuntoilua…

Tälle viikolle kertyy kuusi (6) juoksuharjoitusta. Pidän lauantain vapaata, mutta muutoin juoksutossut saavat kohtuullisesti kyytiä.

Tavoite numero yksi on asetettu keväälle. Huhti-toukokuussa kondiksen oltava jo niin hyvä, että voin vetää jo pidempiä treenilenkkejä, jotka valmistelevat minua kohti Islannin jäätikköjuoksua.

Tein tiistaina seuraavanlaisen treenin: Lihaskuntoa/”alkulämmittely” arktisella salilla. Lämmittely heittomerkeillä, sillä arktisen salin lämpötila taisi olla pakkasen puolella:-)

Sen jälkeen juoksin metsälenkin ja palan painikkeeksi tein vielä lyhyen loppuverkan salilla.

Konmaritus

/in /by

Konmarituksen pääideana on luopua kaikesta turhasta. Puhumme toimittaja Anna Sievisen kanssa tästä aiheesta tulevassa podcastissa, jota ei ole vielä siis nauhoitettu.

Yksi tapa konmarittaa on luopua tai ainakin miettiä sitä, kuinka paljon viettää aikaa sosiaalisessa mediassa.

Tiedän henkilöitä, jotka ovat siitä riippuvaisia. Aina kun kännykästä kuuluu maaginen “bling”-ääni, niin käsi hamuaa kohti puhelinta. He toimivat kuten Pavlovin koirat.

“Työpalaverissa et malta olla vilkuilematta Facebookia. Ravintolassa keskityt kuvaamaan annostasi Instagramiin. Auton ratissa tarkistat vähän väliä WhatsApp-viestisi. Ja kun tapaat ystäviäsi, avaat vaivihkaa sometilisi ja jättäydyt keskustelujen ulkopuolelle.

– Sellaista diagnoosia kuin riippuvuus sosiaalisesta mediasta, ei vielä ole, mutta nuo esimerkit kuvastavat jo selvää somen käyttöhäiriötä ja hallinnan puutetta, sanoo A-klinikan johtava ylilääkäri ja Helsingin yliopiston päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki.

– Kun huomaat livahtavasi someen niinkin epätoivotuissa tilanteissa kuin työpalaverissa tai liikenteessä, ja kun sosiaalinen elämäsi alkaa kärsiä somen käytöstäsi, ollaan jo eräänlaisen riippuvuuden äärellä”.https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/artikkelit/kun-some-koukuttaa/#51df44ab

Olin erään koulutusporukan valmentajana Saharan hiekkaerämaassa oliko se nyt vuonna 2015 vai 2016. Vietimme siellä noin viikon.

Siellä ei kännykät toimi. Aavikolle saapuessamme osa porukasta alkoi välittömästi räpläämään kännyköitään.

No, se oli ihan turhaa, sillä siellä päin maapalloa verkkoyhteyttä ei ole. Ainoa tapa saada yhteys ulkomaailmaa on satelliittiyhteys. Minulla oli satelliittipuhelin, mutta se oli matkassa ainoastaan hätätilannetta varten.

Taisi siinä mennä pari päivää ennen kuin ihmiset unohtivat kännykän olemassa olon ja alkoivat keskittyä olennaiseen. Nauttimaan elämästä aavikolla.

Tästä ja paljon muusta kerromme lisää tulevassa podcastissamme.

Olen jo lopettanut Twitterin ja Instan seuraamisen.

Mitä faceen tuleen, niin aion “heivata” suurimman osan “kavereista” pois. Projekti on jo alkanut.

Jotkut ulkomailla asustelevat frendit tekevät poikkeuksen. Face ja mese on ainoa tapa pitää heihin yhteys.

Jos elämästä puuttuu merkitys, tee jotain vaivalloista…

/in /by

..otsikoi HS maanantaina https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009338173.html

“Sielu ja ruumis ovat saman kokonaisuuden osia, ja molemmat kaipaavat ravintoa. Siksi merkitystä voi tuottaa myös fyysinen ponnistelu”.

“Vapaus kulkea omia väyliään luo merkityksellisyyden tunteen, mutta sillä on hintansa: hiki. Kokeilkaa vaikka siirtyä auratulta uralta tai latukoneen jäljeltä upottavaan hankeen. Vauhti hidastuu, syke nousee, paita alkaa kastua. Kun itse avaa latunsa, tuntee työn jäsenissään”.(HS).

Niinpä.

Olen puhunut ja kirjoittanut tästä aiheesta yli 15 vuoden ajan.

Merkityksetön elämä on ajan tappamista.

Joskus minut saatetaan tulkita väärin. Pitääkö kaikkien juosta aavikoiden ja jäätiköiden halki?

Jos se tuo elämään merkityksen, niin mikäpä ettei.

Mikäli ei, niin etsi itsellesi merkityksellinen asia. Se voi olla vanhan talon kunnostus, puutarhan hoito, itsensä sivistäminen, uuden kielen oppiminen, uuden harrastuksen aloittaminen, kokkaus, muiden auttaminen, ristisanojen ratkaiseminen, mielekäs työ….

Mikä minä olen kenellekään kertomaan mikä se on.

Minulle se on vapaus kulkea omia väyliä. On aina ollut ja tulee aina olemaan.

Kun on tehnyt jotain vaivalloista ja vaativaa, maaliin pääsy on uskomattoman upeaa. On se maali mikä tahansa.