Nuuksioon muuton (11/2020) myötä juoksutreeneihin on tullut muutoksia.

Juoksin aiemmin melko paljon poluilla tai siihen verrattavissa olosuhteissa.

Juoksin toki usein myös hiekka-ja asvalttiteillä. Itse asiassa useat lenkit koostuivat yhdistelmästä “polku-hiekka-asvaltti”.

Tänne Nuuksioon muuton yhteydessä tapahtui siis muutos. Olen juossut pääasiassa ulkoilureitti 2000:n hiekkateitä enkä ole juuri poikennut Nuuksion polkuverkoston puolelle.

Poikkeuksen muodostaa Pitkäjärven ympärijuoksu, jossa polkua jonkun verran piiisaa.

Niin mukavaa kuin polulla onkin juosta, niin on siitä omat haittansa.

Polut hidastavat. Jos juoksen normi-hiekkatiellä 5.20-5.30 kilsavahtia, niin polulla matkavauhti tippuu helposti lähes minuutilla.

Epätasaisen alustan myötä mm.nilkan seutuville tulee enemmän vääntöä.

Onhan metsässä juokseminen tosi hauskaa ja tulen jatkossa siellä viilettämään satavarmasti. Ja kuten tässä blogissa on usean kertaan kirjoitettu, polkujuoksu tekee hyvää niin fyysisesti ja henkisesti.

Ulkoilureitti kakstonnisella on sekin hyvä puoli, että juoksen keskellä metsää. “Polku” on vaan hieman normaalia leveämpi ja tasaisempi.

Toinen muutos mikä Nuuksioon muuton yhteydessä on tapahtunut liittyy mäkiin.

Niitähän täällä riittää. Mäet ovat profiililtaan jyrkkiä. Mikäli ne kaikki kipittää ylös, niin tuollloin voi heittää hyvästi peruskestävyysharjoitukselle, sillä sykkeet huitelevat ihan tapissa.

Tästä syystä kävelen jyrkimmät mäet lähes pääsääntöisesti ylös. Loivemmat juoksen.

Melko hidasvauhtiset peruskestävyystreenit muodostavat kestävyysjuoksun kivijalan.

Juoksija-lehdessä oli taannoin juttu, jossa viitattiin Lasse Virenin harjoitteluun. Viren juoksi peruskestävyystreeninsä hiljaa kuten kuuluukin.

Samaan aikaan lenkkipoluilla olleet eivät (tarinan mukaan) kehdanneet ohittaa olympiavoittajaa.

Juoksen tänään Espoon keskuspuistossa ja saatan piipahtaa hetkeksi myös asvalttitien puolelle.