The heat is on…

/in /by

Sanakirjan mukaan otsikko tarkoittaa sitä, että olen “kovan paineen alla”.

No, en nyt sentään, mutta aavikkojuoksun suhteen lämmöt alkaa pikku hiljaa nousta.

Lähetin maanantai-iltana Arabian niemimaalle lupa-anomuksen, joka menee erään valtion urheiluministerille.

Lupa-anomukset ovat minulle yhtä myrkkyä on sitten kyse mistä asiasta vaan. Sehän tarkoittaa sitä, että olen jonkun toisen ihmisen armoilla. Jo ajatus siitä tökkii ja pahasti.

No, hyvin usein asiat ei mene just niin kuin itse haluasi. Pitää vaan purra hammasta….

Pidin maanantaina sporttivapaan päivän. Hikoilin vaan lupalappujen kanssa:-)

Tänään on teams-kokous Arabian niemimaan tiimin kanssa ja aiheena on sponsorit.

Viimeiset kuukaudet ennen aavikko-ja jäätikköseikkailua ovat suoraan sanottuna perseestä, sillä aika kuluu kaikenlaisen säätämisen parissa.

Sitten kun pääsee itse seikkailun pariin tuntuu aivan siltä kuin olisi lomalla.

Tänään jatkuu treenit. Juoksua ja lihaskuntoa.

30 min

/in /by

“Opettele elämään tässä hetkessä….” on yksi tärkeimmistä elämänohjeoppaiden pääviesteistä.

Se on kai niin, että joko me vatvomme menneitä tai suunnittelemme tulevaisuutta. Tässä ja nyt- elämä unohtuu.

No, ainakin aavikolla juoksemisen aikana keskityn vain siihen hetkeen.

Tai seuraavaan 30 minuuttiin, sillä pidän lyhyen juomatauon kerran puolessa tunnissa.

Jaan päivän kokonaistavoitteen, joka on siis minimissään 50 kilometriä, puolen tunnin jaksoihin.

Keskitän kaikki voimat siihen puoleen tuntiin. En mieti, tai ainakin yritän olla miettimättä, juoksun kokonaispituutta, sillä se saattaa jossain vaiheessa olla pääkopalle liikaa.

“Vielä 1000 kilometriä jäljellä” ei tunnu motivoivalta, mutta “seuraavaan juomabreikkiin on 15 minuuttia” kullostaa paljon paremmalta.

Elämä aavikolla (tai jäätiköllä) on mukavan yksinkertaista.

Juokset, syöt ja lepäät. Kaiken maailman humut on poissa mielestä.

Muistan kun olin jokunen vuosi sitten MBA-aikuisopiskelijaporukan kanssa viikon ajan Saharassa.

Perusleirissämme ei toiminut kännykkä, joten yhden päivän oireiltuaan, porukka alkoi keskittyä siinä hetkessä elämiseen eikä kännykän räpeltämiseen.

Aplodit hekin ansaitsevat

/in /by

Heitin lauantaina puolisoni klo.6.00 alkavaan 72,5 olkukisan starttiin.

Paikalla oli jo liuta vapaaehtosia, jotka ohjasivat meidät autoilla tulijat tottuneesti parkkipaikoille.

Vapaaehtoiset ovat kultaakin kalliimpia Nuuksion(-kin) kaltaisille polkujuoksutapahtumille. He eivät saa siitä rahallista korvausta, vaan tekevät työtä rakkaudesta lajiin.

On hienoa, että heille annettiin jo heti aamusta raikuvat aplodit juoksijoiden toimesta. He ovat ne ansainneet.

Suomalaiset polkujuoksutapahtumat, tai ainakin ne joissa olen itse käynyt, ovat ihan vimpan päälle hyvin järjestetyt.

Nuuksio Classic -tapahtuma täyttää tänä uonna 10 -vuotta. Hattu päästä Terho,Jukka,Alpo, Kari ja monet muut, te olette tehneet hienoa työtä lajin edistämiseksi.

Juoksin myöhemmin lauantaipäivän aikana täältä perusleiristä Siikarannan kisakeskukseen ja parin tunnin hengailun jälkeen läksin paluulenkille.

Sain siitä hyvän hieman reilun 3h lenkin. Aion juosta em.reittiä jatkossakin.

Tänään jatkuu treenaaminen kohti Arabiaa. Juoksen aamulla 2,5 tuntia ja teen illalla vielä toisenkin harjoituksen.

PS. Nuuksion maratonin voitti Mårten Boström. Hänen loppuaikansa 3.03 on ihan uskomattoman kova!