Muistojen bulevardi

/in /by

Treenasin lauantaina toisel puolel Espoota eli entisissä kotimaisemissa.

Suurin osa nyky-espoolaisista on …jollei nyt “junan tuomia”… niin ei nyt ainakaan aboriginaaleja.

No, meikäläinen on. Kävin syntymässä stadissa, mutta pian sen jälkeen mun vanhemmat rakensivat omakotitalon Espooseen. Siellä meni ekat 17v., jonka jälkeen muutimme toiseen espoolaistaloon.

Ulkomailla olon ja lyhyen Helsinki-visiitin jälkeen palasin Espooseen enkä ole täältä pois lähtenyt.

Juoksin lauantaina muistojen bulevardia eli niiden paikkojen ohi, jossa olen budjaillut. Siinä meni reilut kaksi tuntia tosi rattoisasti.

Kaupunki muuttuu rajusti. Uutta tönöä nousee vieri viereen.

Lauantain lenkin profiili oli hyvin erilainen, kun mihin olen viimeiset vuoden ajan tottunut. Suurin osa lenkkireitistä kulki pikku nyppylöitä lukuunottamatta tasamaalla. Täällä Nuuksiossa tasamaata on oikeastaan vaikea löytää.

Jalkoihin on tullut viimeisen vuoden aikana jonkin verran jerkkua. Mäkiolosuhteet ovat siis tehneet hyvää.

Vaatteet ja aatteet

/in /by

Otaksun, että ensimmäinen outdoor-vaatemerkki, joka oli ihan oikeasti kiinnostunut jättämästään ekologisesta jalanjäljestä oli Patagonia.

Luin ko.firman perustajan Yvon Chouinardin kirjan “Let my people go surfing” jo toistakymmentä vuotta sitten.

Aloin diggaamaan firmaa ja sen tuotteita, joita ei tuolloin juuri saanut Suomesta paitsi kiipeilykauppa Camusta.

Ostin Patagonia -rättejä vieraillessani Lontoossa tai Tukholmassa. Tällä hetkellä esim. Partioaitta myy Patskua aika hyvin.

No, mitä Patagonia edellä, niin muut tulivat perässä. He huomasivat, että Patagonian tuotteet käyvät kaupaksi kuin häkä.

Outdoor-vaatteiden ostajat ovat varmaan keskimääräistä enemmän kiinnostuneita siitä, mlnkälaista kudetta niskaansa vetävät.

Tänä päivänä Patagonian ekologinen etumatka muihin outdoorbrändeihin on kaventunut. Muutkin käyttävät luomupuuvillaa, kierrätettyjä kuituja tms. vaatteiden valmistukseen.

Kyse ei ole pelkästään viherpesusta vaan uskoakseni aidosta halusta vaikuttaa siihen, että kunkin tuotteen ekologinen jalanjälki olisi mahdollisimman pieni.

Kerron ensi viikolla tai lähiaikoina outdoorfirmasta, jonka kv.tiimiin pääsin mukaan. On itsestään selvää, että myös heidän toimintaan ekologisuus vaikuttaa tosi paljon.

Omien erämaa-ja jäätikköseikkailujen motto on “Leave No Trace”. Tässä ote “Seikkailujuoksija-kirjasta” s.133: “Aaavikon asukkaita voi kunnioittaa sillä, ettei häiritse niiden elämää tarpeettomasti. Kalaharin (2010) juoksijat pitivätkin ohjenuorana “Leave No Trace, Älä jätä jälkiä”.

Arabian aavikkojuoksun aikana aion pitää tätä asiaa myös vahvasti esillä. Tässä mun missio in English:

Leave No Trace: “To raise awareness for need to protect vulnerable environment by inspiring people to enjoy deserts responsibly and in a sustainable way”.

Tänään mä treenaan Espoon keskuspuistossa. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa…

Kelit

/in /by

Yksi harjoitteluni kulmakivistä on se, että juoksen aina ulkona.

En siis sisällä juoksumatolla tai radalla.

Syy on se, että haluan totuttaa itseni juoksemaan erilaisissa olosuhteissa.

Myös seikkailujuoksuissa olosuhteet ovat mitä ovat. Joskus he hipovat täydellistä, mutta useimmiten eivät.

Pitkät juoksut ovat kuitenkin henkien taistelua, mutta jos on totuttanut itsensä ajatukseen, että “aina on hyvä juoksusää”, niin se auttaa.

Perjantaina vihmoi, mutta tähän on totuteltu. Treenien jälkeen oli hiton hyvä fiilis siitä, että tuli taas lähdettyä.