Jos saisin dollarin jokaisesta kohdalleni tulleesta kysymyksestä “miksi”, niin en välttämättä olisi miljonääri, mutta varakas mies.
Siis miksi lähden näille seikkailureissuille?
En osaa siihen vastata. En nimittäin kysy itseltäni koskaan “miksi” vaan “kuinka”.
Siis kuinka toteutan sen.
Suosittelen.
Ennen kuin aloitin omien juoksuretkikuntien kanssa pulaamisen, juoksentelin kisoissa, joihin monet ovat laittaneet etuliitteen “extreme-“.
Näistä käyvät esimerkkeinä Etelämantereen jäätiköllä käytävä juoksuskaba, joka muuten järjestettiin, pitkästä aikaa, Union Glacier-perusleirissä muutama päivä sitten.
Järjestäjillä oli tänä vuonna onni matkassa, sillä viikkoa myöhemmin kisaa olisi tuskin järjestetty. Toivottavasti virus ei löytänyt tietään etelämantereen perusleiriin, sillä siinä tapauksessa sanonta “paska iski tuulettimeen” on lievin mahdollinen ilmaisu kuvaamaan tapahtunutta.
Sama organisaattori järkkää muuten Pohjoisnavan juoksukisaa. Tätä kisaa ei ole järjestetty sitten vuoden 2018 eivätkä tähdet näytä juuri nyt suosiolliselta vuodelle 2022.
Pitkän ajan suunnitelmiin kuuluu järjestää juoksukisa maailman suurimmalla hiekkalaatikolla eli Saudien Rub al Khalilla. Periaatteessa sen voisi organisoida jo syyskaudella 2022, mutta ehkä 2023 on realistisempi ajankohta.
Tapaan luottofyssarini Santtu Rannan (Aava) tammikuun ekalla viikolla. Hän tsekkaa polven kunnon. (se tuntuu aika hyvältä..).
Santtu on ilokseni mukana tiimissä, joka tähtää Rub al Khalin ylitykseen 2023.
Keskustelin aavikkomatkan aikana tiimikaverini (loistavan..) Pena Kotiahon kanssa tutkimusmatkailija G.A. Wallinista.
Pena lueskeli matkan aikana teosta, joka käsitteli “Arabian aavikkoprofessoria”.
Hän siteerasi minulle aika ajoin kirjan sisältöä ja päätin aavikolla, että aion hankkia Wallinista kertovia teoksia kunhan saavun kotimaan kamaralle.
Wallinista löytyy aikalaistietoa melko hyvin. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/22/georg-august-wallin-matkustaa-valeasussa-mekkaan
Wallin muuten kertoo, ettei hän “missään ole nukkunut niin rauhaisasti kuin erämaan hiekalla ihanan taivaan alla, jonka tähdet vilkuttavat riutuvalla valolla kuin idän neitojen silmät”.
Totta.
Omalla matkallani oli yksi tästä poikeava yö. Aavikolla mukana ollut” Zetuna” -koira tykästyi niin Penaan kuin minuun. Viimeisenä aavikkoyönä koira halusi tulla telttaani nukkumaan.
Hellyin ja päästin koiran vaatimattomaan majapaikkaani. Koira oli kuitenkin jotenkin rauhaton, joten päätin antaa sille menolipun teltasta ulos.
Liekö kyseessä ollut kielimuuri, mutta koira ei ymmärtänyt antamiani lähtöpasseja. Itse asiassa hurtta oli päättänyt jäädä kohtuu lämpöiseen telttaani (6C). Menin teltan ulkopuolelle ja pyysin koiraa tulemaan teltasta pois.
Koira käytti tilaisuuden hyväksi ja hyppäsi makuupussini sisään.
Siinä ei auttanut muuta, kun ottaa makuualustasta kiinni ja raahata koira ulos makuupusseineen päivineen. Harmi, ettei Pena ollut kuvaamassa tuota hetkeä.
Matkatessaan kameilla pitkin aavikkoa Wallin käytti (muiden beduiinien tapaan) samaa taktiikkaa, jonka kopioin v.2023 aavikkojuoksuuni. Wallin liikkui auringon noususta lähelle puolta päivää, lepäsi ja söi pahimman paahteen aikana ja lähti taas liikkeelle pariksi tunniksi ennen auringon laskua.
Käytän tuosta toimintamallista nimitystä “Wallinin taktiikka” tästä lähtien.
Wallin oli muuten mm.briteissä sen verran iso nimi, että hänelle myönnettiin Lontoossa 1850 Royal Geographical Societyn palkinto, jonka edellisvuonna oli saanut David Livingstone.
Meillä on tänään tiimipalaveri Hietaniemessä, jossa on Wallinin hauta.
Valmistautuminen seuraavalle aavikkoretkelle on siis hyvässä vauhdissa:-)
