Kun erikoismies oksensi

/in /by

Puolustusvoimien Erikoisjoukoissa palvelleet miehet ovat pikku hiljaa astumassa julkisuuteen myös Suomessa.

Arvelin, että näin tulee käymään, sillä se mitä tapahtuu jenkeissä tapahtuu myös meillä, mutta pienellä viiveellä.

Yhdysvaltain Navy Seals -joukot tulivat suurelle yleisölle tunnetuksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Osama Bin Laden sai Seal Team 6 -sotilaan toimesta napin otsaansa.

Sen jälkeen yksi sun toinen Seals on astunut julkisuteen kirjojen, podcastien, luentojen ja TV-ohjelmien myötä.

Jokunen kuukausi sitten Erikoisjoukko-niminen ohjelma sai ensiesityksen millä lie kanavalla se nyt olikaan (en katso telkkaria).

No, yksi näistä ohjelman kouluttajista on ystäväni. Jan on itse asiassa myös ex-naapuri, jonka kanssa on tullut juostua lenkki jos toinenkin.

Eräs niistä on jäänyt mieleen. Se tapahtui jokunen kesä sitten Espoon keskuspuistossa.

Ulkona oli tosi lämmin, mittari näytti lähes 30 astetta. Aloitimme lenkin kohtuullisen rauhallisesti, mutta mitä pidemmälle matka eteni, niin sitä kovemmaksi vauhti kiihtyi.

Nostin kilometrivauhtia pikku hiljaa hivuttaen, kunnes laukkasimme alle 4 minsan kilsavauhtia. Huomasin miehen hyytyvän, joten pistin vielä lisää pökköä pesään.

Yht´äkkiä Jan sanoi, nyt pitää pysähtyä. Hän yökki ojan reunalla jonkun tovin ja jatkoimme sen jälkeen juoksua aivan kun mitään ei olisi tapahtunut. Juoksuvauhtia ei tietenkään tiputettu….

Jan on myös pääosassa juuri ilmestyneessä “Kontakti”-nimisessä kirjassa.https://www.adlibris.com/fi/kirja/kontakti-9789512423057?gclid=EAIaIQobChMI_oviqK26_QIVlB4YCh0YOAZwEAQYASABEgKiivD_BwE

Kirjassa esitellään myös kolme muuta erikoisjoukkosotilasta. Heistä kaksi, Kimmo ja Juhani, olivat Saharan halkijuoksuretkikunnan jäsenenä.

PS: Kunto on (vielä) sitä luokkaa, että olisin tässä vaiheessa kautta oksentajan roolissa….

Metsäkävelyä

/in /by

Kävin viime viikolla läpi vanhoja treenipäiväkirjoja.

Sieltä osui silmiin mm. taannoiset 750 juoksutunnit per vuosi.

Eikä siinä vielä kaikki.

Tein tuolloin ja myöhemminkin kohtuu paljon pitkähköjä kävelylenkkejä.

Päätin, että niitä on tuotava takaisin harjoitusohjelmaan.

Olen kävellyt aika paljon metsässä kuluvan talven aikana, mutta joko puupöllejä kantaen tai niitä ahkiolla vetäen.

Se projekti jatkuu vielä hetken aikaa, mutta tavoite on lisätä nimenomaan kohtuu alhaisilla sykkeillä tapahtuvaa metsäkävelyä.

Juoksin tiistaina reippaan aamulenkin ja kävelin ip. noin kahden tunnin metsälenkin. Siitä se lähtee…

Draamaa?

/in /by

Olen aikaisempina vuosina neuvotellut usean tuotantoyhtiön kanssa kanssa seikkailumatkojeni kuvaamisesta.

Pari kertaa olen lähtenyt neuvottelupöydästä, kerran ihan konkreettisesti “pitäkää tunkkinne” -mentaliteetilla.

Lähdetään kuitenkin liikkeelle parhaista muistoista.

Se oli vuosi 2008, kun kävin luennoimassa MTV3:n henkilökunnalle.

Se keikka meni aika putkeen.

Pari viikkoa luennon jälkeen sain puhelun TV-kanavalta. “Me halutaan tehdä sinusta dokkari”.

Luulin sitä aluksi pilaksi, mutta totta se oli. Kuvaajaksi valikoitui Kim Öhman, jonka kanssa tuli vietettyä aikaa mm.Espanjassa.

Alkuvuodesta 2009 esitettyyn dokumenttiin tuli otoksia myös joulukuun -08 Etelämantereen seikkailulta.

En ole nähnyt dokkaria, ainakaan kokonaisuudessaan. Olin sen ensiesityksen aikana matkoilla. Sitä ajettiin useaan kertaan maikkarin maksullisilla kanavilla, mutta eihän minulla sellaisia ikinä ole ollut.

Toinen hyvä kokemus liittyy Ylen Arabia-projektiin, jossa oli todella ilo olla mukana. Teimme aavikolla jotain sellaista, josta tekijät saivat Ylen innovaatiopalkinnon.

Ja sitten on pari projektia, josta ei tullut lasta eikä paskaa.

Ensimmäinen liittyy Kalaharin projektiin. Muistikuvat tuotantoyhtiö-neuvotteluista ovat hieman hämäriä mutta sen muistan, että minun proput paloivat kesken kokouksen.

Jotkut, eivät siis kaikki, tuotantoyhtiöt haluavat seikkailuohjelmaan ylimääräistä “draamaa”. Jotain sellaista, mikä ei ole totta. Se on siis käsikirjoitettua höttöä, jota minun pitäisi ihan pokkana “kaikelle kansalle” laukoa.

Tämä tuli esille myös vuonna 2019, kun keskustelin erään tuotantoyhtiön kanssa Grönlannin projektista.

Esille tuli mm. se, voisinko itkeä tirauttaa siinä vaiheessa, kun olen väsynyt tms.

Se lause katkaisi rekikoiran selän. Keskustelu yhteistyöstä loppui siihen kuin seinään.

Kaikki mitä Maikkarin (2009) ja Ylen (2021) ohjelmissa nähtiin, oli totta.

Ja jos jotain jatkoa tällä saralla seuraa, niin samalla tyylillä edetään.