“Millainen on hyvä juoksuvaruste” kysyi Adidaksen kouluttaja Stefan Rehn seminaarissa, jonka ko. firma järjesti pohjoismaisten juoksulehtien toimittajista koostuvalle poppoolle vuonna 2006. Olin tilaisuudessa Juoksija-lehden edustajana.
Kerrankin minulla välähti. Vastasin, että “sellainen, jota ei tunne sitä käytettäessä”.
Tämä episodi tuli mieleeni eilisellä juoksulenkillä.
Jalassa oli tuliterät Merrellin Agility Peak-kengät ja upouudet (Huom! kotimaiset) juoksusukat.
Hesari kirjoitti tänään artikkelin suomalaisjuoksijoista ja varustesponsoreiden puutteesta.
Camilla Richardsson kuluttaa 30 paria juoksukenkiä vuodessa ja maksaa ne itse. Se on pitkä penni.https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009797321.html
“Juoksijalle kengät ovat kulutustavaraa. Kenkiä pitää vaihtaa usein”.(HS).
Totta.
Monella kenkäbrändillä ei ole Suomessa edes sivukonttoria.
Uskon, että tällä on suuri merkitys myös varustesponsorointiin. Muistan hyvin, kuinka esim. Nikellä oli vielä 2010-luvun alussa melko suuri maaorganisaatio, joka palveli erittäin hyvin mm. huippujuoksijoita.
Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on kv. sopimus Merrellin kansssa.
Saan sieltä niin monta kenkäparia kuin haluan.
Ja niitähän menee.
Pitäisi ehkä vaihtaa kenkäpareja useammin, mutta joistakin jalkineista tulee matkan varrella niin sopivia, joten kynnys vaihtaa uuteen pariin on aika korkea.
Aion tilata syyskaudelle pari kolme paria uutukaisia, jotta voin valmistautua siltäkin osin loppuvuoden aavikkojuoksua varten.
Tiede-lehden (jo vuosia sitten) julkaisemassa artikkelissa sanotaan mm. seuraavaa:
” Luonto sparraa meistä parasta esiin tuottamalla instoratiivisia vaikutuksia. Myönteisyys, hyvä itsetunto, altruismi, myötätunto, optimismi, innovatiivisuus, selkeäkatseisuus ja vitaliteetti eli elinvoimaisuus lisääntyvät”
Ja lehti jatkaa: ” Jo 40 vuotta sitten amerikkalaistutkijat huomasivat, että sama määrä liikuntaa koetaan viherympäristössä vähemmän raskaaksi kuin kentällä tai salilla. Vaikka ihminen mieltäisi itsensä ei-liikunnalliseksi ja huonokuntoiseksi, rajoitteet usein unohtuvat metsäpolulla”
Ja meille poluilla taivaltajille artikkeli tarjoaa lisää mannaa; ” Koitos muuttuu innostavaksi, kun ajattelee hapen haukkomista mikrobitankkauksena. Kuutiometrissä metsäilmaa näet piilee satojatuhansia, jopa miljoona mikrobia. Niille kehomme on ekosysteemi siinä missä metsäkin. Ja kun ne käyvät taloksi, ne monimuotoistavat elimistömme mikrobiomia”. (Lähde: Tiede-lehti).
Eiköhän tuota ihmeainetta tullut nautittua useampikin kuutiometri maanantain lenkillä.
