No niin, Tukholman maraton on melkein kaikkien osalta jo tätä kirjoittaessa ohi. Muutama matkan uuvuttama juoksija taivaltaa vielä kohti maalia. Vaikka näiden viimeisten juoksijoiden juoksutyyli ei ole silmiä hivelevää, niin asenne on rautaa. Periksi ei anneta. Siinä syy miksi olimme Hännisen Harin ja Kirsin kanssa taputtamassa näille juoksusankareille!

Tukholma on mun suosikkikaupunki. Keli oli aika hyvä. Muutama sadekuuro, mutta muuten oli kiva keli. Juoksimme Harrin ja Kirsin kanssa päivän aikana noin 17 kilsaa pitkin ja poikin Tukholmaa. Päivän kruunasi ihan vimpan päälle hampurilainen lisukkeineen Djugårdenissa. Pitääpä tulla vielä kesän aikana kertaalle tänne Tukholmaan.

 

Näkyihän täällä tuttujakin. Ylöättävin näistä oli etelä-afrikkalainen Angelo Henry, jonka luona olemme käyneet ainakin kolmesti Kapkaupungissa. Angelo bongasi meidät juoksun aikana yleisön joukosta ja tuli halaamaan. Juoksin miehen kanssa jonkun aikaa ja kyselin kuulumisia. Olipanyllättävä tapaaminen.

Treffasin miehen ensi kertaa Chilessä matkalla etelämantereelle. Meistä tuli heti hyvät kaverit. Viimeksi kun olin Angelon luona, niin osallistuin yhteen polkujuoksukisaan, josta minut tosin diskattiin. Olin oikaissut muutaman muun juoksijan kanssa. Olin reitin suhteen ihan kuutamolla ja seurasin johtotroikkaa sokeasti ja niin meidät kaikki diskattiin. Järjestäjät olivat kuitenkin innoissaan siitä, että joku oli tullut piskuiseen kylään kaukaisesta maasta, joten sain ylettömän paljon ns.lohdutuspalkintoja kuten myös Kirsi, joka voitti naisten sarjan.