Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Varo!

January 8, 2016/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Syötkö leipää? Tiesithän, että kaikki leipää syövät kuolevat, joten se on varmaan vaarallista.

 

No joo, luin päivän Kauppalehdestä taas yhden artikkelin, jonka todenperäisyydestä ei voi olla varma.

 

Välillä D-vitamini oli tosi terveellistä ja nyt senkin hyöty on vedetty vessasta alas.http://www.kauppalehti.fi/uutiset/napsitko-vitamiinilisia-voit-saada-syovan/ZzkFtsaq

 

Kirjoitin vuoden 2007 Juoksijaan artikkelin “vitamiinicocktail”, jossa kummastelin sitä, kuinka paljon vitamiinitutkimuksia tehdään ja kuinka ristiriitaisia tuloksia niistä saadaan.

 

Tänään suositellaan E-vitamiinia, josta saakin huomenna syövän.

 

Lienee parasta vaan syödä monipuolista sekä ravitsevaa ruokaa ja lakata murehtimasta liikaa. Se kun voi viedä ennen aikaiseen hautaan. Eiköhän siitäkin ole tehty tutkimus poikineen???

 

Komeat on kelit. Juoksen illalla kaverin kanssa lenkin ja sitä ennen kevyen lihaskuntotreenin.

 

Viikonloppuna juoksen kaksi piiiitkääää lenkkiä.

 

PS. Katsoin Pentti Linkolan eilisen TV-haastattelun. Miehen kommenttiin “jo Prisman ovelta näkee, ettei ihmisellä ole tulevaisuutta” voi sanoa, että toisilla se vaan on kiteyttämisen taito.

Mistä puusta veistetty?

January 7, 2016/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Muistan menneiltä vuosilta kysymyksen, joka esitettiin minulle toimittajien suulla useammin kuin kerran. Mitkä ovat hyvän seikkailijan ominaisuudet?

 

Yhden (ja erittäin hyvän..) vastauksen tähän kysymykseen antaa sanomalehti ESS ja sen artikkeli ”

Miksi toiset selviävät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?

Avainsana on “resiliessikyky”.

 

Resilientti ihminen on persoonallisuudeltaan joustava ja taipuvainen luottamaan omaan selviytymiskykyynsä, määrittelee psykologi, traumapsykoterapeutti Soili Poijula.

– Resilienssi on realistista optimistisuutta, tunneälykkyyttä ja sitkeää pyrkimistä tavoitteeseen aktiivisesti toimimalla. Sen vastakohtana ovat luovuttaminen, alistuminen ja passiivisuus, Poijula luonnehtii. Ja juttu jatkuu…

 

“Elämän vastoinkäymiset ja kokemukset niistä selviämisestä ovat tärkein elämän varrella resilienssikykyä kasvattava tekijä.

– Kipu ei kaunista, mutta osa sen seurauksista voi olla arvokkaita. Tärkeää on kokemus selviämisestä, Krisse Lipponen muotoilee.

Hän käyttää kielteisten kokemusten aikaansaamasta vahvistumisesta nimitystä posttraumaattinen kasvu”.

 

ESS:n artikkeli jatkuu seuraavalla yhteenvedolla:

Resilienssi eli vastoinkäymisistä selviämisen kyky on osittain opittu, osittain perinnöllinen.

Aiemmat selviytymiskokemukset vahvistavat kykyä.

Lapsi voi kehittyä resilientiksi huonoista taustaolosuhteista huolimatta. Myönteiseen kehitykseen tarvitaan yleensä vähintään yksi myönteinen aikuissuhde.

Resilienssi liittyy usein optimistiseen ja ulospäin suuntautuneeseen luonteeseen. Resilienssiin kuuluu myös kyky etsiä ja ottaa vastaan apua muilta.

Resilientti ihminen ei jää pitkäksi aikaa murehtimaan vastoinkäymistä tai traumaattista kokemusta, vaan kykenee suhteellisen nopeasti katsomaan eteenpäin ja jopa löytämään toipumiskokemuksestaan jotakin myönteistä.

Resilienttejä on arvioilta kolmannes lapsista ja puolet aikuisista.

Jokaisella ihmisellä, myös resilientillä, on olemassa piste, jossa jaksaminen ja selviytymiskyky loppuvat. Resilienttikin voi murtua, jos vastoinkäymisiä kasaantuu runsaasti päällekkäin.

Resilienssiä voi kehittää esimerkiksi mielikuvaharjoituksilla. Monissa maissa lasten resilienssin kehitykseen kiinnitetään huomiota myös kouluopetuksessa.

(Lähde:ESS)

 

Ei tuhon ole paljoa lisättävää. Ne kiipeilijät, jäätikköhiihtäjät ja muut ns.seikkailijat, jotka minä tunnen ovat R-ihmisiä.

 

Päivän urheilut on nopeasti lueteltu; puiden hakkuuta ja puolisen tuntia lihaskuntotreeniä.

Rajat?

January 7, 2016/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Kaveri kysyi onko minulla juoksun suhteen pakkasrajoja?

 

Ei ole tullut vielä eteen niin kylmää tai kuumaa keliä, etteikö olisi voinut juosta. No, jos olisin ollut sunnuntaina Pyhätunturilla, missä lämpötila huiteli -35 asteen kieppeillä, niin en olisi (ehkä) mennyt lenkille. No olisi sitä pitänyt ehkä pikkuisen kokeilla.

 

Ainoa keli, jolloin en juokse on ukonilma. Ja tietenkin seikkailessa, jossa tuulet jäätiköillä yltyvät joskus niin koviksi, että pysyttelen visusti teltassa.

 

Sunnuntaina oli lenkille lähtiessä (kotimittarin mukaan..) -21 astetta. Ei muuta kun tarpeeksi – mutta ei liikaa – vermettä niskaan ja menoksi. Sunnuntain aika ei tuullut juuri lainkaan ja se helpotti kylmässä etenemistä.

 

Ehkäpä tuijotammekin liikaa pakkaslukemia, vaikka olisi syytä katsella tuulimittaria. Se kun nostaa pakkasen salakavalasti lukemiin, jota ei lenkille lähtiessä arvaisi.

 

Juoksin 1,5h. Pidin sen jälkeen parin tunnin paussin, jonka jälkeen oli lähtö kaverin kanssa metsähommiin. Vedin välillä ahkiolla pöllejä metsästä, mutta koska ahkio oli vähän kapoinen ja kiikkerä, niin näin parhaaksi kantaa puut metsästä autotielle.

 

Vaikka pakkasta oli iltapäivällä varmaan yli sen 20 astetta, niin hiki kuulkaa valui. Olin kotiin tullessa melko uupunut, mutta olipahan sunnuntai vaan hieno urheilupäivä.

 

Tänään lukee treenikalenterissa lihaskuntoharjoittelua. Teen sen kahdessa osassa; ensiksi hakkaan pihalla muutaman pöllin klapeiksi, jonka jälkeen teen vielä 30 minsan (sisä-)soututreenin.

Page 1226 of 1821«‹12241225122612271228›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Islantiin
  • Mika Anttosen haastattelu
  • Poluilla
  • Kuka kestää kipua?
  • Luottamus

Archives

Scroll to top