Rojekteja

/in /by

Teen tässä useampaa duunia päällekkäin, joten bloginkin päivitys on jäänyt taka-alalle.

 

Kun aikoinaan asetin tavoitteeksi tehdä vain mieleisiä ja ns.merkityksellisiä töitä, niin ymmärsin hyvin, ettei niitä ei tule kukaan minulle tarjoamaan, vaan niitä pitää itse kehitellä ja lähteä työstämään eteenpäin.

 

Mikäli tavoitteena on aloittaa jokin mieleinen projekti vuonna 2018-2019, niin se duuni on aloitettava tänään eikä huomenna.

 

Just sellaisia rojekteja tässä on nyt viritteillä. Yleensä osa hankkeista kuivuu syystä tai toisesta kasaan, joten niitä pitää olla useampia työstettävänä.

 

Tärkein asia on saada kuitenkin aavikkojuoksu kasaan kohtuullisen nopealla aikataululla.

 

Tänään harjoituksena on 30 minuutin soutu, jonka jälkeen huristan kohti Nuuksiosta. Juoksen siellä kaverin kanssa noin kahden tunnin maastolenkin.

 

 

 

 

 

 

Vauhdin hurmaa

/in /by

Juoksin sunnuntain lenkin pääosin metsäpoluilla.

 

Kapealla kinttupolulla juostessa tulee helposti näköharma. Nostat vauhtia ja tunnet, kuinka puut vaan vilisevät silmissä. Luulet eteneväsi todella rivakkaa vauhtia.

 

No, totuushan on kuitenkin se, että mikäli juoksit sitä samaa “hurjaa”vauhtia vaikkapa hiekkatiellä, niin löntystelyähän se olisi.

 

Jäin viime talvena tämän näköharhan vangiksi. Juoksin marras-helmikuun välisen ajan lähes poikkeuksetta poluilla. Siirsin harjoittelun painopistettä hiekkateille vasta lopputalven ja alkukevään aikana.

 

Ihmettelin, kun juoksu ei kulje. Olin kuvitellut juoksevani talvipoluilla ihan hyvää vauhtia, mutta todellisuudessa vauhti oli ollut todella hiljainen. Ja kun yritin juosta hiekalla lujempaa, niin eihän siitä meinannut tulla mitään.Jalat kyllä toimi, mutta hapenotto ei.

 

Tulevana talvena on juostava 1-2 rivakampivauhtista lenkkiä per viikko nopeammalla alustalla.

Kuormitus

/in /by

Ihmiset, toisin kun muut maapallon eläväiset, ovat kovia kuormittamaan…niin itseään kuin ympäröivää luontoa.

 

Aina sen jälkeen, kun olen viettänyt pidemmän ajan jossain ns. jumalan selän takana, niin paluu tähän kulutusyhteiskuntaan on ollut  (välillä jopa hemmetin)vaikeaa. Varsinkin se ensimmäinen visiitti jossain ostoparatiisissa on “mind blowing experience”.

 

No, ei siitä mene kuin korkeintaan kuukausi reissusta, niin minut on integroitu normimeininkiin.

 

Ehkä sinne aivosopukan (yks.) perukoille on kuitenkin jäänyt ajatus itämään, ettei tämän nyt ihan tällaista tarvitsisi olla….

 

Suurin osa tuntemistani outdoor-urheilijoista ovat ns.kamahomoja. (Tämä on yleisesti käytetty ilmaus henkilöstä, joka ostaa hulluna uusia vermeitä ja vempaimia, joten tästä ei kannata vetää hernettä nenään tai järjestää mitään marsseja)

 

Nämä samaiset (pääosin hemmot, johon kuulun itse) ovat myös huolissaan ympäristön kuormittumisesta. Tässä on siis hillitön ristiriita puhumisen ja tekemisen välillä. Sama juttu duunin tekemisen kanssa. Pitäisi löytää parempi balanssi työn ja vapaa-ajan välille.

 

No mitä niihin vermeisiin tulee, niin yhä useampi kamahomo valitsee tuotteita, jotka ovat “eettisemmin” valmistettuja.  Ja yhä useampi jopa korjaa vaatteen, jos se menee rikki.

Hidasta muotia ja kierrätettyä materiaalia – yhä useampi brändi panostaa kestävään tuotantoon

Oheisessa jutussa esiintyvä vaatevalmistaja Patagonia teki vuosia sitten näyttävän printtikampanjan, jonka slogan oli “Don´t buy this product” ja kuvassa oli eräs heidän takeistaan. Viesti oli se, että jos et tarvitse uutta takkia, niin älä osta sitä? Kampanjan jälkeen Patagonian vaatteita myytiin taas enemmän….

 

Nyt lähden sunnuntain pitkälle lenkille. On taas aika kuormittaa kehoa.