Urheilun puolelta löytyy lukemattomia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun keskittyminen herpaantuu. Ampumahiihtäjän kisan viimeinen laukaus menee täplästä muutamn millin ohi, sillä hän on jo siirtänyt ajatuksensa viimeiselle hiihto-osuudelle.
Suomen fudismaajoukkue on kokenut karvaita tappioita vastustajan tehtyä kulmapotkusta maalin peliajan viimeisellä minutilla.
Mitä isot edellä, niin sitä pienet perässä.
Juoksin tänään “perinteisen” Nuuksion Pitkäjärven ympärijuoksun. Lähdin matkaan Nuuksion majalta klo.9.00. Viime päivien myrskyt ovat iskeneet voimalla myös kansallispuistoon. Reitilläni oli useita kaatuneita puita, lähinnä kuusia, joiden alitse joutui välillä konttaamaan.
Viime öisen pikkupakkasen jäljiltä muutaman pienen lammen pintä oli jäässä.
Kaikki meni juoksun suhteen todella hyvin, kunnes tulin viimeiselle polkuosuudelle. Tuolloin keskittyminen herpaantui ja löin oikean jalan isovarpaan todella mahtavaan juurakkoon ja se kuulkaa sattui.
Siinä hötäkässä olin kaatua, mutta sain vasemman jalan sen verran lantiolinjaan eteen, etten lentänyt naamalleni. Mitalin toinen puoli on se, että jouduin samalla jännittämään vatsa-ja selkälihaksia, joihon tuli jonkinlainen kramppi. Two in one:-)
Hypin siinä yhdellä jalalla, kun teki niin kipeää, mutta ei olisi pitänyt hypellä, sillä kroppaa juipersi yhtä paljon. Toi episodi olisi pitänyt saada videolle…
Olin ihan varma, että varvas on murtunut, sillä sen verran kovaa siinä kohdin juoksin ja se pottuvarvas napsahti todella lujaa siihen puun juureen.
Turha tässä on sitä juurta moittia. Se on nököttänyt siinä vuosikymmenet. Nostele Viljanen niitä jalkoja, jos aiot poluilla juosta. Muista myös keskittyä ihan loppumetreille asti.
Nilkuttelin siitä sitten autolle. Heiluttelin osuman saanutta varvasta ja tulin siihen lopputulokseen, ettei sse ole ainakaan kovin monesta kohtaa murtunut. Jos siellä on pieniä hiusmurtumia (ei olisi eka kerta), niin aika parantaa haavat ja murtumat.
Jos (ja kun) varvas on huomenna kipeä, niin jätän lenkin juoksematta. Ehkä seuraavankin….
