Juoksijoille on jo vuosikymmenet myyty perusideaa, että juoksukenkiä kannattaisi vaihdella eli samalla merkillä ja mallilla ei kannattaisi juosta joka päivä vuoden ympäri.

 

Näin toimimalla jalat eivät saa vain yksiuolista ärsykettä ja näin vammariski alentuisi.

 

Myös minä olen markkinoinut tätä ideaa muille… ja juossut itse pääasiassa samoilla kengillä. “Älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon”.

 

Saharan halkijuoksun jälkeen minusta tuli orpo. Isä ja äiti olivat elossa, mutta Nike lopetti suositun mallin…ja se oli juuri minun suosikkikenkä. Olin siis (tarkemmin ilmaistuna) kenkäorpo.

 

Se oli jo toinen kerta juoksu-urani aikana, kun Nike veti maton jalkaarini alta. Päätin, että kolmatta kertaa ei tule. (no, nyt koko Niken Suomen organisaatio on lopetettu, joten senkin puolesta on ihan ok syy olla kannattamatta ko.firmaa..)

 

Juoksentelin seuraavien vuosien aikana vaihtelevasti eri kenkämerkeillä ja malleilla. Huomasin, että puheessa kenkien vaihtelusta voisikin olla perää.

 

Viime aikoina olen juoksennellut kolmella eri maastokengällä. Kaksi niistä on La Sportivan. Helios on sellainen kevyt menokas, jolla pärjää liukkaalla kelillä mainiosti. Akasha on järeämpi, sellainen ultrajuoksijan kenkä, jolla voi tahkota tuntitolkulla.

 

(Se kolmas on Montrailin Caldorado 2)

 

Olen joulun aikaan juossut hieman päälle kahden tunnin lenkkejä ja joka päivä on ollut eri kenkäpari jalassa.  Tänään oli varmaan talven liukkaimmat olosuhteet. Piti heittää parissa kohtaa kävelyksi, muuten olisi käynyt kyllä huonosti…

 

Lomailen loppiaiseen asti…tai teen töitä kotitoimistolta käsin. Ja se tarjoaa  hyvän mahdollisuuden treenata niin maan pirusti.