Aiemmin tuli seurattua vuorikiipeilyä ja muita maailmalla tapahtuvia (eeppisiä) seikkailuja paljon nykyistä aktiivisemmin.

 

No,korjataan hieman tilannetta.

 

Tiedättekö, kuka oli ensimmäinen nainen, joka kiipesi Mount Everestin huipulle? Lähes kaikki ei-kiipeilijätkin tietävät kuka oli ensimmäinen mies (tai miehet..), mutta vain erittäin harva pro-kiipeilijäkään pystyy nimeämään ensimmäisen naisen, joka kiipesi maailman korkeimmalle vuorelle.

Hänen nimensä on Junko Tabei, kotimaa Japani.

 

Vuosi oli 1975 ja sen jälkeen hän huiutti vielä jokaisen maanosan korkeimat vuoret (=seven summits).

 

Luin vasta ihan äskettäin Tabein kuolemasta, vaikka siitä on kulunut jo lähes kaksi vuotta.  Ohessa on hänen juuri ennen kuolemaansa antama haastattelu. Vaikuttaa huikealta  henkilöltä https://www.outsideonline.com/2252936/junko-tabei-anniversary

 

Ei ollut naiskiipeilijöiden helppoa saada rahoitusta omille retkikunnilleen, mutta kova työ palkittiin tässäkin tapauksessa.

 

Retkikuntatyö on periaatteessa ihan sitä samaa työtä kun mitä start up firmoissa tehdään.

 

On intoa, visiota, (ehkä) suunnitelma.

 

Usein jo alkuvaiheissa tulee ongelmia,  Jopa puolet uusista yrityksistä kuolee ennen kuin kolme vuotta on tullut plakkariin. Tästä käytetään termiä “yrittäjän kuolemanlaakso”.

 

Tällä tarkoitetaan alkuvaiheen ajanjaksoa, jolloin on paljon kuluja, muttei vielä riittäviä tuloja niiden kattamiseksi ja liiketoiminta on tällöin miinuksen puolella.

 

Grönlannin jäätikön halkijuoksussa on paljon ennakkokuluja, minimaalisesti tuloja, mutta matkaan on päästävä huhtikuussa 2019.

 

On siis panostettava myyntiin, jotta tuloja alkaa ropista. Ja sitä tässä tehdään, ihan joka päivä.

 

Tiimiini kuuluu (siis) Antti Siltala, Lars Poulsen ja Salo (jonka sukunimeä en tiedä).

 

Kiitos facebookin, olen ollut tänään yhteydessä Larsiin jo kahdesti. On tämä kommunikointi vaan nykyään niin helppoa….

 

Tänään on lenkistä lepopäivä.