Mika Anttosen haastattelu

/in /by

Hesarissa oli hyvä haastattelu Mika Anttosesta, joka on tukenut kymmenillä miljoonilla suomalaista urheilua.

“”Ikävä kyllä, suomalaisesta urheilusta on viime vuosina kadonnut oleellisesti intohimoa. Se on suuri ongelma, koska menestystä haettaessa intohimo ratkaisee aina eniten”, hän sanoo.https://www.hs.fi/urheilu/art-2000011952065.html

“Anttonen kertoo saavansa viikoittain viestejä suomalaisilta yksilöurheilijoilta, jotka metsästävät kuumeisesti sponsorieuroja”.

”Niitä viestejä lukiessani ei synny vaikutelmaa, että urheilijat haluaisivat tosissaan maailman tai Euroopan parhaiksi. Heillä ei tunnu olevan kaikki pelissä”, Anttonen ruotii.

”Tämä ei sinänsä yllätä, koska sama trendi on nähtävissä esimerkiksi suomalaisissa yritysjohtajissa. Siihen suuntaan yhteiskuntamme on valitettavasti mennyt.”

Minulle juoksu on ollut se suurin intohimo jo 90-luvulta alkaen.

Tai oikeastaan se liekki syttyi jo aiemmin, sillä juoksentelin isäni kanssa lenkkejä jo nuorena sällinä.

En ole ikinä viihtynyt ns. leipäpappina, joten valitsin jo 2000-luvun alussa ammatikseni juoksemisen.

Jäin pois suuresta media-alan yrityksestä ja hakeuduin muiden intohimoisesti juoksuun suhtautuvien ihmisten pariin Juoksija-lehteen.

Vaikka tässä on tahkottu kilometrejä kotimaisemissa ja vähän muuallakin, niin suhde juoksemiseen on pysynyt samana.

Se on aina päivän juhlahetki kun pääsee ulos juoksemaan.

Poluilla

/in /by

Mietin eilisen polkujuoksutreenin aikana lehtiurani ehkäpä parhainta projektia.

Tein duunia Kustannus Oy Juoksijassa vuosina 2004-2020.

Näihin vuosiin liittyy Polkujuoksija-lehden kehittäminen, jossa olin mukana Tomi Savolaisen ja Seppo Anttilan kanssa.

Erään palaverimme yhteydessä sain idiksen perustaa meille metsäpoluilla viihtyville juoksijoille oman “pää-äänen kannattajan”.

Muut syttyivät ajatukselle siltä istumalta.

Esittelin uuden lehtiformaatin firman toimitusjohtaja Jouni Lojanderille ja hän näytti hankkeelle heti vihreää valoa ja seuraavana päivänä alkoi lehden ensimmäisen numeron suunnittelu yhdessä Tomin ja Sepon kanssa.

Kaksikko otti päävastuun lehden sisällöstä ja minun pääfokus oli aloittaa neuvottelut alan toimijoiden kanssa.

Ensimmäinen numero taisi ilmestyä vuonna 2018 ja lehti ilmestyy edelleen.

Kuka kestää kipua?

/in /by

“As history has shown, the most reliable indicator of which country is likely to win is not which is most powerful; it is which can endure the most pain the longest”

(Ray Dalio)

Kopioin oheisen lauseen Ray Dalion sivulta. Se ei ehkä ole hänen keksimänsä lause, mutta se on toissijainen asia.

Tosiasia on se, että sodan voittaa todennäköisesti se maa/yhteisö, joka on valmis kestämään kipua ja etenkin toimintakyvyn kauemmin kuin vastustaja.

Ei siis välttämättä ne, joilla on suurimmat muskelit.

Sama juttu taitaa olla yritysmaailmassa tai ainakin start-upeissa, joissa ei ole harvinaista käydä montun pohjalla.

Sen tiedän, että ainakin retkikuntiin tämä Dalion lause pätee kohtuu hyvin, mutta pelkkä “kivunsietokyky” ei ratkaise voittoa, vaan kyky kestää rasitusta ilman, että suorituskyky romahtaa eli säilyttää toimintakyvyn pisimpään.

Hyvä retkikuntajohtaja ei siis testaa, kuka kestää eniten kipua, vaan rakentaa olosuhteet, joissa kipua syntyy mahdollisimman vähän.

Parhaat retket näyttävät ulospäin “helpoilta”. Se johtuu siitä, että ongelmat ratkaistaan ennen kuin ne ehtivät kasvaa.