Kaikki jäi Qatariin?
Kun juoksin vikana päivänä kohti Qatarin pääkaupunkia Dohaa, niin jalka nousi vielä tosi hyvin.
Jos olisi pitänyt juosta vielä toisen kerran maan ympäri, niin voimia olisi riittänyt.
Vai olisiko sittenkään?
Nyt kun makaan täällä Nuuksiossa sohvan pohjalla ja kirjoitan tätä blogia, niin hyvä kun jaksan tsuppailla edes vessaan.
Kerroin julkisesti (=blogi) syyskuun alussa seuraavaa:
“Tavoitteena on kiertää Qatarin hiekkaerämaa. Siis juosta maan aavikon ympäri.
Aiemmin olen juossut jonkin alueen, esim. Saharan autiomaan tai Grönlannin jäätikön halki, mutta tällä kertaa kierrän jonkun alueen.
Aloitan juoksun maan pääkaupunki Dohasta, jonne palaan arviolta 10 päivän kuluttua.
Kyse on testijuoksusta, joten se kuinka nopeasti juoksusta selviän ei ole olennaista.
Testaan, miten uudistunut harjoittelu toimii….”
Ihan alkuperäisen reittisuunnitelman mukaisesti tuo juoksu ei sujunut, sillä Q on ollut massiivisten rakennushankkeiden kohteena viimeisten vuosien aikana.
Q ympäri on juostu edellisen kerran 2019, jolloin maa näytti ihan toiselta.
Join juoksumatkan aikana valehtelematta 100 pientä tai vähän isompaa purkkia maitokaakaota.
Siitä saa nopeasti energiaa ja protskun saantikin on taattu. Siinä varmaan yksi syy, miksi en laihtunut juoksun aikana juuri lainkaan.
Eniten join tietty suoloilla terästettyä vettä, jotta saan korvattua hikoilun aikana menetetyt elektrolyytit.
En ole juossut aiemmin alueella, jossa ilman suhteellinen kosteusprossa on niin korkea.
Hikoilin siis aivan hitosti, mutta kiitos tankkauksen, kramppeja ei siunaantunut….