Tuplalenkki
Kirjoitin torstain blogiini pitäväni lepopäivän juoksusta. Ja katin kontit, sillä juoksin peräti kaksi lenkkiä! Iltapäivälle suunniteltu palaveri siirtyi ensi viikolle ja kalenteriin tupsahti ylimääräiset pari tuntia, jotka käytin juoksuun. Lähdin vielä iltasella kävelylenkille, joka muuttui parin kilometrin jälkeen juoksuksi.
Haile Gebreselassien juoksut on juostu ainakin joiksin viikoiksi, sillä hän on loukkaantunut ja joutuu jättämään väliin viikonlopun Tokion maratonin. Haile kaatui harjoituslenkillä ja loukkasi siinä rytäkässä molemmat polvensa.
http://www.usatoday.com/sports/olympics/2011-02-24-3604401838_x.htm
Olen kirjoittanut pariinkin otteeseen Pekingin maratonin olympiavoittaja Samuel Wanjirusta, joka veti jokin aikaa sitten vartijaa turpaan ja uhkasi ampua vaimonsa. Seuraavalla viikolla hän ryttäsi autonsa lunastuskuntoon. Nyt Wanjirun elämä on auvoisempaa, silla vaimo ja vartija ovat sopineet ($$$) asiansa Wanjirun kanssa, joten ainoa syyte joka juoksijaa odottaa on syyte luvattomasta aseesta.
Ohessa on mielenkiintoinen artikkeli englantilaisesta juokisija Paula Radcliffestä, jota useat pitävät kaikkien aikojen parhaana naisjuoksijana, vaikkei hän ole voittanut (vielä) olympiakultaa.
Radcliffe oli jo Ateenan 2004 olympialaisissa suursuosikki, mutta joutui keskeyttämään juoksun kesken. Lehdessä haastateltu lääkäri paljastaa, että hän olisi ollut suuressa hengenvaarassa, mikäli oli jatkanut maratonin loppuun, sillä Radcliffe kärsi mm.erittäin voimakkaasta kehon kuivumistilasta. Autiomaakisoissa kehon kuivuminen on eräs suurimmista keskeyttämissyistä.
Paula Radcliffe jatkaa uraansa ainakin Lontooseen asti, joten toivottavasti hän voi kruunata hienon uransa voittamalla elokuussa 2012 juostavan maratonin kotikisassaan.