Let´s be careful out there

/in /by

Ruotsalaisen Göran Kroppin tarina on uskomaton.

 

Eräänä päivänä hän päätti lähteä kiipeämään Mount Everestille. No eihän siinä sinänsä ole mitään uskomatonta, sillä useat sadat kiipeilijät (ja ihan turistit) kiipeävät (tai heidät kannetaan..) vuoren huipulle.

 

Kropp oli toista maata. Hän tutustui isänsä kanssa vuoriin jo nuorena, vietti sen jälkeen railakkaita nuorisovuosia, meni inttiin laskuvarjojääkäriksi palaten samalla rakkaan harrastuksen pariin.

 

Vuodet vierivät ja samalla huiputettavien vuorten koko kasvoi. Vuonna 1992  hän kiipesi ensimmäislle yli kasitonniselle vuorelle Cho Oyu (8201m) ja seuraavana vuonna hänestä tuli ensimmäinen pohjoismaalainen, joka huiputti pahamaineisen K2:n.

 

No, ei tässä todellakaan vielä kaikki. Kirjassaan Kropp kertoo, kuinka  hän sai aamiaispöydässä idean fillaroida Tukholmasta Mount Everestille. Sinne päästyään hän kiipeisi yksin ilman lisähappea ja ilman ulkopuolista apua vuoren huipulle ja fillaroisi sen jälkeen takaisin Ruotsiin.

 

Tuumasta toimeen. Hän lähti 13.000 kilsan fillariturneelle lokakuussa 1995 ja saapui Crescent filetsollaan Mount Everestin perusleiriin toukokuussa 1996.

 

Kirjassaan “ultimate high” (jota lämpimästi suosittelen..) hän kertoo mm.fillaritaivalluksestaan halki oliko nyt Irakin vai Iranin, jossa häntä kivitettiin, lyötiin baseball-mailalla päähän niin, että kypärä hajosi yms. Hän veti nyrkillä naamaan erästä kiivasluontoista arabinaista, joka kivitti häntä oikein kunnon musuilla.

 

Saavuttuaan Everestille hän alkoi valmistautumaan vuorelle nousua varten. Jo ensimmäinen yritys meni persiilleen ja saapui ripuloivana ja henkisesti melko lyötynä (+housut täynnä paskaa) takaisin perusleiriin. Kropp ei antanut kuitenkaan periksi ja sai viimein täyttymyksensä.

 

Voisi kuvitella, että moisen koettelemuksen jälkeen miettisi kulkuvälineen vaihtoa paluumatkalle Ruotsiin. Mutta Kropp oli….no Kropp. Hän fillaroi (seikkkailija-naisystävänsä kanssa) takaisin Ruotsiin.

 

Luin “ultimate high” kirjan melko pian sen ilmestymisen jälkeen. On sanottava, että Kropp ja monet muut hänenlaisensa ovat inspiroineet meikäläistä melko paljon. Impossible is nothing.

Suosittelen kaikille seikkailuhenkisille Kroppin kirjaa.

https://www.amazon.com/Ultimate-High-My-Everest-Odyssey/dp/156331830X

 

Meikäläistä kyrsi todella paljon kuullessani, että Kropp menehtyi rutiininomaisella kiipeilymatkalla vuonna 2002.

https://www.theguardian.com/news/2002/oct/05/guardianobituaries.everest

 

Kropp tuli mieleeni lukiessani kahden pyöräilijän kuolemasta Tadzikistanissa. 1990-luku oli terrorismin suhteen selvästi rauhallisempaa aikaa. En olisi itse lähtenyt noille seuduille fillaroimaan ilman backupia.

https://www.outsideonline.com/2331976/american-cyclists-killed-isis-tajikistan

 

Noin kaksi kuukautta ennen Saharan halkijuoksuani ruotsalainen mies kidnapattiin Malissa, ihan lähellä juoksureittiäni. Onneksi

minulla oli sotilaita ja mm.oheinen “kiväärimies” messissä.

 

SaharaHM-1059-300x200

Patsku

/in /by

Kiinnostuin ulkoluvaatteita valmistavasta Patagoniasta reilu kymmen vuotta sitten. Siihen oli parikin syytä.

 

Monet seuraamani amerikkalais-ultrajuoksijat tuntuivat fanittavan Patagoniaa siksi, että se on kaupallisena yrityksenä kummajainen. Radikaali maailmanparantaja, kuten oheinen Kauppalehti Option juttu kertoo..https://www.kauppalehti.fi/uutiset/patagonia-on-kummajainen-radikaali-maailmanparantaja/zAfhtQK6

 

Radikaali toimintamalli ulottuu myös ihmisten rekrytointiin. Yrityksen perustaja Yvon Chouninard on useissa haastatteluissa kertonut palkkaavansa yritykseensä ihmisiä, jotka ovat motivoituneita ja joita ei tarvitse pomotella.

 

Yksi parhaista kirjoista, jonka olen lukenut on Chouninardin “let my people go surfing” . Jos on hyvä surffisää, niin työt jää sikseen ja lähdemme surffaamaan. Työt tulee kuitenkin tehtyä, sillä jengi diggaa työskentelystä Patagonialle. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

“I hate the idea of managing people. I don’t like people telling me what to do, so I can’t stand to tell other people what to do. I purposely try to hire people who are really self-motivated and good at what they do, and then I just leave them alone”.

 

Firma tekee laadukkaita ulkoilu-ja juoksuvaatteita, reppuja ja sen sellaisia.  Käytän tulevalla jäätikköseikkailullani Patagonian varusteita.

 

Aloitin yhteistyökeskustelut Patagonian kanssa vuonna 2014. Asia nytkähti vahvasti eteenpäin vasta viime vuonna, kun tuotemerkin maahantuonti siirtyi OAC Finlandille eli Miika ja Reetta Vuorion perheyritykselle.

 

Miika/La Sportiva sponssasi jo vuonna 2010 TV-ohjelmaa MaxSport, jossa olin kertomassa polkujuoksusta (tuolloin vielä) pienelle polkujuoksuporukalle. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin laji on suositumpi kuin koskaan…

 

No niin, eiköhän ole aika siirtyä poluille. Tänään on vuorossa hyvin leppoisa kaksituntinen hienoilla Espoon keskuspuiston poluilla.

 

 

 

Eka nainen Everestillä?

/in /by

Aiemmin tuli seurattua vuorikiipeilyä ja muita maailmalla tapahtuvia (eeppisiä) seikkailuja paljon nykyistä aktiivisemmin.

 

No,korjataan hieman tilannetta.

 

Tiedättekö, kuka oli ensimmäinen nainen, joka kiipesi Mount Everestin huipulle? Lähes kaikki ei-kiipeilijätkin tietävät kuka oli ensimmäinen mies (tai miehet..), mutta vain erittäin harva pro-kiipeilijäkään pystyy nimeämään ensimmäisen naisen, joka kiipesi maailman korkeimmalle vuorelle.

Hänen nimensä on Junko Tabei, kotimaa Japani.

 

Vuosi oli 1975 ja sen jälkeen hän huiutti vielä jokaisen maanosan korkeimat vuoret (=seven summits).

 

Luin vasta ihan äskettäin Tabein kuolemasta, vaikka siitä on kulunut jo lähes kaksi vuotta.  Ohessa on hänen juuri ennen kuolemaansa antama haastattelu. Vaikuttaa huikealta  henkilöltä https://www.outsideonline.com/2252936/junko-tabei-anniversary

 

Ei ollut naiskiipeilijöiden helppoa saada rahoitusta omille retkikunnilleen, mutta kova työ palkittiin tässäkin tapauksessa.

 

Retkikuntatyö on periaatteessa ihan sitä samaa työtä kun mitä start up firmoissa tehdään.

 

On intoa, visiota, (ehkä) suunnitelma.

 

Usein jo alkuvaiheissa tulee ongelmia,  Jopa puolet uusista yrityksistä kuolee ennen kuin kolme vuotta on tullut plakkariin. Tästä käytetään termiä “yrittäjän kuolemanlaakso”.

 

Tällä tarkoitetaan alkuvaiheen ajanjaksoa, jolloin on paljon kuluja, muttei vielä riittäviä tuloja niiden kattamiseksi ja liiketoiminta on tällöin miinuksen puolella.

 

Grönlannin jäätikön halkijuoksussa on paljon ennakkokuluja, minimaalisesti tuloja, mutta matkaan on päästävä huhtikuussa 2019.

 

On siis panostettava myyntiin, jotta tuloja alkaa ropista. Ja sitä tässä tehdään, ihan joka päivä.

 

Tiimiini kuuluu (siis) Antti Siltala, Lars Poulsen ja Salo (jonka sukunimeä en tiedä).

 

Kiitos facebookin, olen ollut tänään yhteydessä Larsiin jo kahdesti. On tämä kommunikointi vaan nykyään niin helppoa….

 

Tänään on lenkistä lepopäivä.