Nyt kun juoksu on onnellisesti takana, on syytä kiittää niin retkikuntalaisia kuin kotimaassa toimivia henkilöitä.

“Eddie Spaceman” toimi tiimin kuskina ja oppaana.

Alussa hän otaksui olevansa kuski, mutta nimitin hänet tiimin täysivaltaiseksi jäseneksi heti ensimmäisessä palaverissa.

Hän oli ilmiselvästi siitä otettu.

Ja mikä resurssi hän tiimille olikaan.

Yksi esimerkki kertokoon siitä, millaiseksi tiimihenki muodostui.

Se koostui teoista eikä puheista.

Eräänä iltana meillä oli tarve löytää syötävää todella nopeasti, sillä nälkä oli aivan infernaalinen ja meidän piti päästä myös pikaisesti koisaamaan.

Kaarroimme erään pikaruokaketjun pihaan. Olin jo haaveillut mm. pirtelöstä ja muista herkuista.

Kun Eddie ajoi maastoautonsa parkkiruutuun ja olimme hyppäämässä kiesistä ulos, niin hän sanoi odottavansa Penaa ja minua autossaan.

Sanoin sanatarkasti: “What the fuck, why aren´t you coming with us? Eddie vastasi: “I´m sorry, but I don´t want to support this chain because of their support…..”.

En halua mennä tässä asiassa yksityiskohtiin, mutta Eddielle oli tärkeää olla tukematta kyseistä ruokaketjua hänelle tärkeän asian vuoksi.

Katsoin Penaa silmiin, joka istui takapenkillä ja sanoimme (ihan oikeasti) yhteen ääneen, että jos et sinä mene niin emme mekään ja pistimme kuin vakuudeksi turvavyöt kiinni ja sanoimme “let´s go and find another place”.

Hän oli tästä eleestä hyvin otettu.

Vaikka nälkä oli kova samoin kuin hinku päästä nukkumaan, niin tiimin yhtenäisyys (ja Eddien missio) oli tätä tärkeämpi.

Meillä oli matkan aikana lukemattomia palavereja, joista jotkut olivat nopsia jotkut vähän pidempiä.

Kysyin aina tiimikavereilta neuvoja ja näkemyksiä lopullista päätöstä varten.

Sen tehtyäni kysyin ovatko muut tämän päätöksen takana ja sen jälkeen klikattiin nyrkkejä yksimielisyyden takaamiseksi.

En halua kuulla mitään jälkimussutuksia etenkään selän takana.

Yhdessä tehtyjen päätösten takana seistään yhdessä rintamassa.

Jos selkärangattomuutta ilmenee, niin se on näissä hommissa kerrasta poikki.

Pena oli taas kerran enemmän kuin mies paikallaan. Uskon, että ystävyytemme syventyi matkan aikana, vaikka meitä on koeteltu muutamaankin kertaan Saharassa sekä kertaalleen Arabian niemimaalla.

Suurlähettiläs (ja ystävä) Pekka Voutilainen jeesasi jälleen kerran todella paljon.

Kotijoukko a´la Kirsi ei pettänyt tälläkään kertaa. Päin vastoin!

Blogitekstit ja kuvat siirtyivät hänen avullaan tälle sivustolle ja hän jeesasi minua monella muullakin tavoin aivan kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Sain kannustavia viestejä matkan yhteydessä ystäviltäni kuten Villeltä, Mikalta, Roobertilta, Kimmolta, Eskiltä, Janilta, Jyriltä, Solvikin frendeiltä (Nuuksio), Liisalta ja monelta muulta kanssakulkijalta.

Ja ne viimeiset kehut menevät sponsseille ja kumppaneille.

Merrell/Sami, Arctic Warriors/Katja, Vandernet/Antti, RAB/ Heikki, Toughbook, Medifon/Mika, Bonge/Joonas ja Kitty, Hakalaskenta/Jaana sekä monet muut…

Nyt ei muuta kun uutta matoa koukkuun.