Eilen (keskiviikko) minusta tuntui jollain tavalla oudolta, sillä samalla kun monet muut huhkivat toimistoissa , niin meikäläinen se vaan on ulkokonttorihommissa vetäen ahkiolla puupöllejä metsästä.
Kävin aikoinaan useammankin kerran soveltuvuustesteissä hakiessani uusia duuneja. Viimeisin niistä jäi mieleeni.
Kävin kuuntelemassa psykologin arviota “henkisestä tilastani” ja sitä, onko minulla mahiksia saada tavoittelemani työpaikka.
Hän silmäili pitkään minusta annettua arviota ja totesi lakonisesti: “Olen nyt rehellinen. Testitulokset ovat hyvät ja jos todella haluat tätä työpaikkaa, niin kirjoitan puoltavan lausunnon. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin sinun ei pitäisi olla toimistohommissa. Raavit siellä itsesi hengiltä”.
Hullun papereita ei tullut, mutta ei se nähtävästi kaukana ollut.
No, en jatkanut hakuprosessia, sillä edellä mainittu psykologin lause pysäytti. Hän oli nimittäin oikeassa.
Jonkun vaan piti kertoa se minulle.
Ahkion kuljettamisen lisäksi tein hyvän salitreenin.
Santtu manipuloi oikean jalan pohjetta 40 minsaa ja teki taikoja, joilla nilkkalukko avautui.
Pohje oli käsittelyn jälkeen melko arka.
Ei siis puhettakaan, että lähtisin heti lenkille.
Jatkan pohkeen ja nilkan notkistamista nyt omin voimin.
Käyn parin päivän sisällä testaamassa nilkan ja pohkeen kuntoa.
Mikään ei ole siis rikki! Ihan normimeininkiä.
Tässä minä olen Santun pakeilla pian Saharan halkijuoksun jälkeen. Oheinen kuva ja teksti “Seikkailujuoksija” -kirjasta (by Juha Hietanen)Tässä myös aukeaman oikean puoleinen sivu, ettei jää juttu kesken….
