Järkee vai ei…?
Yleisin reaktio, jonka “ammattini aavikkojuokseminen” aiheuttaa, on tokaisu “ootsä hullu” ja “onks toi enää terveellistä?”. Molemmat ovat aiheellisia kysymyksiä, joiden pariin voimme palata tulevien vuosien aikana.
Daily Mail-niminen lehti käsittelee ultrapitkien matkojen juoksua artikkelissa “going the distance can be too far”. Joskus matka voi olla liian pitkä, jos siihen ei ole valmistautunut tarpeeksi hyvin. Tällä tarkoitan harjoittelua, harjoittelua ja malttia.
Niin sanottujen ylipitkien juoksumatkojen parhaimmisto on yleensä 40+ -ikäisiä miehiä ja naisia. He ovat sisäistäneet parhaiten ajatuksen “ei se matka tapa vaan vauhti”.
Olen nähnyt omakohtaisesti, millaiseen kurjimukseen ultrapitkässä kisassa tapahtuva hötkyily voi johtaa. Saharan kisassa (2008) lähtölaukauksen kajahdettua tapahtui ns. greyhound effect. Kaikki säntäsivät kuin perseeseen ammutut koirat täyttä vauhtia kohti parin sadan kilometrin päässä olevaa maalia. Kullakin juoksijalla oli selässään 10 kiloa painava reppu ja lämpötila keikkui jo lähellä 40 astetta varjossa, jota ei ollut tarjolla…Lopputulos:1/3 kisaan lähtijöistä ei selvinnyt maaliin, koska heillä oli liian kiire.Läheltä se liippasi myös meidän osalta.http://mg.co.za/article/2011-09-05-going-the-distance-can-be-too-far/
Mikään ei opeta niin hyvin kuin huonosti mennyt kisasuoritus. Tämä siis sillä ehdolla, että on valmis oppimaan omista virheistään. Olen sanonut ja sanon edelleen, että ilman (esimerkiksi) Saharassa tehtyjä töppäyksiä en olisi juossut Kalaharin halki. No way, Jose!
Tänään on vuorossa noin tunnin juoksulenkki ja hieman lihaskuntotreeniä.