Olin jo hieman huolissani, sillä yleensä kun suunnittelen seuraavaa autiomaa-ryynäystä, niin jo se sitä seuraavakin seikkailu on ollut jo ainakin pohdinnassa.

 

Jo Saharassa, alkuvuodesta 2012 päätin toteuttaa tämän mun seuraavan aavikkoseikkailun vuosimallia 2015.

 

No, siinä välissä oli kuitenkin Grönlannin jäätikköjuoksu, joka ei nyt mennyt lopputuloksen kannalta ihan putkeen.

 

Vielä joulukuussa 2014 eli ihan kuukausi pari sitten, minulla ei ollut aavistustakaan mitä teen isona eli seuraavan aavikkoseikkailun jälkeen.

 

Nyt, kun olemme siirtymässä helmikuulle 2015, pääkopassa käy kova kuhina, sillä mielessä on jopa kaksi uutta tavoitetta. Niiden seikkailujen vuosilukuna on 2017.

 

Se, tuleeko vuosi 2017 liian äkkiä, on iso kysymys ja pohdinnan paikka.

 

Palaan seuraavalta aavikkojuoksulta joulukuun 2015 puolella.Fyysiseen toipumiseen menee joistakin viikosta ehkä kuukauteen, mutta kuinka nopeasti sitä toipuu henkisesti, onkin ihan toinen kysymys.

 

Ehkä kyse ei ole henkisestä toipumisesta, vaan siihen uuteen haasteeseen kuuluvasta henkisestä latautumisesta. Sen latauksen on kestettävä jopa vuosikausia. Saharan halkijuoksun järjestelyt kestivät 1,5 vuotta. Itse juoksu hieman yli kuukauden. Se oli hyvin intensiivinen ja kuluttava ajanjakso, jossa pääfokus oli vain Saharassa.

 

Voitte vain kuvitella millaiseen tyhjyyteen ihminen tipahtaa, kun projekti on lopulta ohi. Ensimmäiset viikot esim.Saharan jälkeen olivat “mielenkiintoiset”. Olin jatkuvasti lähdössä jonnekin muualle, joko takaisin Saharaan tai johonkin muualle (lue:aavikolle):-)

 

Hyvänä “terapiana” toimivat erilaiset haastattelu-ja puhetilaisuudet, joissa saa kertoa tarinoita edellisestä seikkailusta.

 

Meikäläisen (ja tietty monen muun) on siis oltava fyysisesti ja henkisesti vähintään 100% iskussa, jotta iso tavoite voidaan saavuttaa. Jos näistä toinen osa-alue yskii, niin onnistumisen mahdollisuudet heikkenevät oleellisesti. Väitän, että henkisen kunnon merkitys on suurempi. Jos tekemisestä puuttuu polte ja se Juha Miedon “tappamisen meninki”, niin ihan hyvin sitä voi jäädä kotiin keräämään puuttuvaa latinkia.

 

Tämän seuraavan aavikkojuoksun osalta olen todella luottavainen. On vähän sellainen fiilis, että mies pitää sitoa puuhun, ettei lähde jo menemään.

 

Se olisi täysin mahdoton ajatus, että lähtisin juoksemaan johonkin sellaiseen paikkaan, jolla ei olisi minulle merkitystä. Iso rahatukkukaan ei saisi sitä paloa syntymään, jota iso tavoite vaatii.

 

Ymmärrän hyvin esim.Teemu Selännettä, yritysjohtajaa, taiteilijaa…. jotka sanovat, että tekemisen motiivi ei löydy rahasta. Se löytyy rakkaudesta ja intohimosta lajiin, mikä se sitten ikinä onkaan.

 

Erilaisten tuotteiden testaamiset ovat hemmetin tärkeä osa valmistautumista seuraavaan tavoitteeseen. Kun testaan Juoksija-lehdelle kenkiä, niin testaan jalkineen soveltuvuutta myös itselleni aavikko-olosuhteisiin.

 

Jatkan tänään testauksia. Minulla on arvioitavana Asicsin juoksukenkä. Käytin viimeksi Asicsia Grönlannissa. Kysessä oli merkin nastaversio. Itse kenkä toimi helkutin hyvin. Ainoa ongelma oli se, että jalkine oli aamuisin niin umpijäässä, ettei sitä meinanut saada jalkaan. Oli vähän sellainen fiilis, “kun isoisä puusta kengän veisti”. Kenkä oli kuin puukalikka:-)