Moderni tutkimusmatkailija

/in /by

http://www.huffingtonpost.com/kensington-explorersinresidence/9-tips-how-to-become-a-mo_b_4004390.html

Jos joku sattuisi kysymään minulta, että mitä se vaatii tullakseen seikkailijaksi tai modernin ajan tutkimusmatkailijaksi, niin ohjaisin hänet tämän artikkelin äärelle. Sen on kirjoittanut ruotsalainen tutkimusmatkailija Mikael Strandberg. Micke on talsinut halki Siperian ja tehnyt monia muitakin huikeita seikkailuja, joten hänet on kruunattu mm.Royal Geographical Societyn fellow-jäseneksi.

Tapasin hänet Tukholmassa kolme neljä vuotta sitten. Kaavailin miestä Saharan halkijuoksuun mukaan, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

No, ystäviä ollaan siitä huolimatta.

Tuosta yllä olevasta artikkelista sen verran, että en oikeastaan lisäisi siihen mitään enkä ottaisi pois.

Ensinnäkin, jos teet jotain uniikkia, niin sinua pidetään hulluna. Mitäs väliä sillä on? Ei mitään.

Kotiasiat on oltava kunnossa. Ei siitä ainakaan mitää haittaa ole:-)

On oltava kyky unelmoida ja visioida sekä viedä ne maaliin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Ja niitä ei tarvitse pyytää, ne tulee pyytämättäkin:-)

Mikä tärkeintä, sinun ei tarvitse olla täydellinen. Sellaisia kun ei edes ole olemassa.

Sinun pitää tehdä helvetisti töitä. Vuoden ympäri. Vanhat meriitit toimivat vain baaritiskillä.

Jos todella haluat saavuttaa tavoitteesi, niin sinun on pistettävä muut vähemmän tärkeät asiat sivuun. On priorisoitava.

Ja kuten niin monesti olen kirjoittanut, heitä kusipäät ja vast.laidan yli.

Valmistaudu, valmistaudu, valmistaudu.

Ja lopuksi, tee äläkä selittele!

 

Ei se sen vaikeampaa ole. Samaa leipää tässä kaikki syövät…

Retkikunta täydentyy

/in /by

Minulla on erittäin ilosia uutisia ensi vuoden seikkailua ajatellen. Hyvä ystäväni, löytöretkeilijä Patrick “Pata” Degerman lähtee reissuun kuvaajaksi ja ottaa (miehen hyvin tuntien..)vastuu myös monesta muustakin asiasta eli Patan titteliksi voisi laittaa vaikkapa Co-Leader/Photographer.

Olen tuntenut Patan vuodesta 2006 ja meistä tuli ekan tapaamisen jälkeen hyvät kaverit.

Olemme suunnitelleet Patan kanssa jollei kymmeniä, niin ainakin kymmentä seikkailureissua eri puolille maailmaa, mutta aina ne ovat tyssänneet johonkin.

Viime vuonna.kun värjöttelin Grönlannin jäätiköllä Gregin kanssa, niin kuinka ollakaan, Pata oli Grönlannissa as well ystävänsä Jonin kanssa.

He olivat kuvaamassa jääkarhuja ja me yritimme pysyä niistä mahdollisimman kaukana:-)

Soitin Patalle tuolloin sat.puhelimella muutamaan kertaan. Yritin saada jopa heidän kauttaan evakuiointihelikopteria jäätikölle, sillä kaverimme Jens-Erik oli huonossa hapessa. Jon tuntee muutaman tyypin Air Greenlandilta ja yritimme käyttää sitä kontaktia hyväksi, mutta tällä kertaa se ei onnistunut.

Vuonna 2008 Patan piti lähteä kuvaamaan minua Mauritaniaan, sillä olin ilmoittautunut Raid Sahara-kisaan. Se oli 250 kilsan aavikkoseikkailu, joka ei sitten toteutunutkaan.

Joulun aikaan 2007 muutama ranskalaisturisti kuoli mauritaniassa terroristien vedettyä heidän kurkun auki. Siihen loppui myös Paris-Dakar -rallin taru Saharan alueella. Nykyäänhän kisa järjestetään Etelä-Amerikassa.

Edellä mainitusta syystä, juoksin v.2012 Mauritaniassa (Saharan halkijuoksu) melko vahvan turvallisuuskaartin valvovan silmän alla.

Siitä vielä yksi tarina. Olimme siis Mauritaniassa. En saanut satelliittiyhteyttä ja pyysin tukitiimimme jäsentä ajamaan minut muutaman kilsan päähän erään korkean dyynin huipulle, josta ajattelin yhteyden löytyvän.

Lähdimme maasturilla liikenteeseen ja tulimme noin tunnin kuluttua takaisin. Leirissä olleet sotilaat meinasivat teloittaa autokuskin, sillä meillä ei ollut lupaa poistua perusleiristä.

Olimme nähtävästi terroristeja vilisevässä ympäristössä.

Minun piti pelastaa autokuski, sillä hän olisi muuten saanut ainakin pahasti turpaansa. Kerroin, että tämä automatka oli minun ideani, joten hold your horses. No, ainakin kuski säikähti pahasti!

Huomenna työreissulle Tukholmaan. Palaan asiaan torstaina.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

24/7

/in /by

Sanoin muistaakseni just ennen Saharan halkijuoksua, että lähden Saharaan lepäämään. Oli se vaan niin hurja puolivuotinen ennen aavikkojuoksun alkua, ettei mitään rajaa.

Tuolloin minulla oli apuna ja Team Liiderinä  Patrik Säilä, mutta nyt teen kaiken yksin. Ei siis ihme, että koko elämä tuntuu pyörivän vain tämän seuraavan seikkailun ympärillä ja h-hetkeen on vielä 3,5-4 kk:-)

No, ei tässä ole mitään syytä valittaa, sillä asiat tuntuvat etenevän enimmäkseen duurissa.

Oikeastaan helpoin retkikunta järjestelyjen kannalta oli Kalahari. Kaikkein vaikein rasti oli löytää hyvä paikallinen tukitiimi ja sen etsiminen vaati pitkää pinnaa. Sen jälkeen kun tiimi löytyi, niin asiat sujuivat kuin tanssien. No, ainakin melkein…

Grönlannin osalta järjestelyt menivät melko iisisti, mutta kyllähän se oli iso (ja epämiellyttävä) yllätys, kun saavuimme Gregin kanssa lähtöpaikkaan eli Isortoqiin ja kuulimme, että toinen inuiittiopas onkin vaihtunut. Meidän piti saada mukaan englantia puhuva Lars, mutta tilalle tuli auttavasti tanskaa haastava kaveri:-)

Tukitiimin merkitys aavikkoseikkailun onnistumisen kannalta on todella merkittävä.  Aion tavata tulevalla marraskuun reissulla kaksi tukitiimini pomoa. Kaksi siitä syystä, että juoksen kahden eri valtion alueella ja molemmissa paikoissa on oltava paikallinen tiimi.

Tämä on käytännössä melko hankala järjestää mm. aikataulusyistä. Stressaavinta on ehkäpä se, ettet voi ikinä olla 100% varma siitä, että onko siellä raja-asemalla joku odottamassa sinua vai ei.