Talvijuoksua

/in /by

Jos koskaan, niin nyt on kelit haastavimmilaan ainakin juoksijan silmälasien läpi katsottuna.

 

Ei ehkä tulee mieleen, mutta routainen maa on vähintään yhtä kova kuin betoni. Se on asia, joka kannattaa ottaa huomioon, sillä betoni on juoksualustoista kaikkein eniten jalkoja kuormittava alusta. Tähän kun vielä lisää liukkauden ja epätasaisen alustan, niin ei ihme, jos lenkin jälkeen jalat ovat kipeät.

 

Ottaessani ensimmäsiä sunnuntailenkin askelia, niin pohkeissa juipersi todella vahvasti. Ensimmäinen mielikuva toi mieleen Kalaharin autiomaan ylityksen vuonna 2010, jolloin aamun ensi kilometrit tuntuivat pohkeissa todella kipeiltä. Heti, kun pohjelihas lämpeni, niin olo nuuttui paremmaksi.

 

Niin kävi tänäänkin. Oli pistänyt (ihan tarkoituksella) jalkaani upouudet New Balance 1080-kengät, jotka ovat vaimennukseltaan yhtä pehmeät, kuin jousitus loistoauto Cadillacissa.

 

Päätin lenkin aikana, että otan seuraavalle aavikkojuoksulle mukaan vähintään 7-8 paria kenkiä. Saharassa oli viisi paria, mutta ne olivat kaikki samaa merkkiä ja mallia. Tähän tulee muutos. Aamulla, kun jalat ovat kipeät ja kankeat, niin pistän jalkaani Cadillacit. Myöhemmin aamupäivällä voin vaihtaa kengät vauhdikkaampiin Ferrareihin.

 

Tämän päivän (hieman yli 2h) lenkille tunnusomaista oli hemmetin kova tuuli ja liukkaus. Laurinlahdessa, noin 50 metrin päässä, iso puu katkesi läheltä juurta ja tuli jyskyen alas. Soukanniemessä sai ihan oikesti tsempata, että pääsin eteen päin. Kädet vispasivat ja jalat liikkuivat, mutta etenemistä ei juuri tapahtunut:-)

 

Uudet kengät tuntuivat hyviltä, sillä niillä on helppo juosta. Jos nyt yhden vinkin annan kanssajuoksijoille, niin voisi olla hyvä vaihdella kenkamallia aina silloin tällöin. Jos käytössä on vankat ja tukevat kengät, niin niille voisi hommata kaveriksi kevyemmät jalkineet.

 

Aika moni juoksuvamma saa alkunsa siitä, että juoksijan jalkalihakset passivoituvat ja aikaa myöden myös surkastuvat. Tämä aiheuttaa (pitkässä juoksussa..) ongelmia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Hikilenkki

/in /by

Vielä muutama vuosi sitten urheilukaupalla-ja kauppiailla meni hyvin, mutta ajat muuttuvat eskoseni.

 

Nyt (kuulemma) sporttikama ei liiku, jollei sitä myydä todella reilulla alennuksella. Kun asiakas opetetaan ostamaan alennuksia, niin siltä tieltä paluu entiseen on todella hankalaa.

 

Yksi alalla oleva tuttu sanoi, että urheilukaupalla ei ole mennyt näin huonosti 25 vuoteen. Sanoin lohdutukseksi, että ehkä ensi vuonna menee vielä huonommin:-)

 

Tämä etelän leuto talvi ei ole varmaan jeesannut juuri muita kun nastakenkien valmistajia ja kauppiaita.

 

No, juttelin yhden merkittävän pyöräkauppiaan kanssa ja hän kertoi tammikuun olleen paras aikoihin. Maantiepyöräily on ollut viime vuodet myötätuulessa samoin kuin triathlon.

 

En ole vähään aikaan juossut Kirkkonummen puolella Herlinien mailla, joten suuntasin laiantain lenkkini sinne. Juostavaa matkaa kertyi 2h15minuutin verran.

 

Olin ylipukeutunut, joten hikeä pukkasi todella vahvasti. Juoksen huomenna sunnuntaina hieman pidemmän lenkin (2h30-2h45min) samoissa maisemissa, mutta yritän pukeutua hieman fiksummin.

 

Minulla oli tänään eräs Haglöfsin takki, jonka ventilaatio ei ole juoksuun ihan parasta A-luokkaa. Hiki jää takin sisäpuolelle ja se tekee olon tukalaksi.

Less is more(?)

/in /by

Meikäläisen sponsoridiili Haglöfsin kanssa päättyi joulukuun lopussa, mutta käytän edelleen mieluusti heidän tamineitaan ja myös kenkiä.

 

Itse asiassa tämän päivän lenkkivaatteet olivat pääasiassa melkein kaikki Haglöfsia ihan juoksukenkiä myöden.

 

Moni ei varmaan edes tiedä, että H valmistaa juoksukenkiä. Ja hyviä valmistaakin, sillä Asics-niminen firma omistaa Haglöfsin!

 

Juoksin noin 1,5h lenkin ja pistin (todella) pitkästä aikaa jalkaani Haglöfsin maastojuoksukengät. Kylläpä ne tuntuivatkin hyvältä! Taidan jatkaa huomenna samalla kenkäparilla.

 

Hesarin nettisivulla on tänään juttu amerikkalaisesta miehestä, jota kanssaihmiset pitivät rutiköyhänä. Jutun mukaan hän mm.pukeutui ikivanhoihin rääsyihin. Miehen kuoltua kävi ilmi, että hänelle oli kertynyt omaisuutta miljoonien eurojen edestä, jotka hän testamentissaan lahjoitti hyvään tarkoitukseen.

 

Luin 1990-luvun lopulla amerikkalaisen kirjan nimeltä “The millionaire next door”, joka pohjautui kahden yliopistomiehen tutkimuksiin. He halusivat (tutkijoina) selvittää millainen on todellinen amerikkalainen miljonääri.

 

He ovat kaikkea muuta kuin mitä me miljonääreistä ajattelemme. Yleensä he elävät kohtuullisen vaatimattomasti eivätkä ajele kalliilla autoilla tai omista korskeita taloja.

 

Urheiluvaatemerkki Patagonian legendaarinen omistaja Yvon Chouinard on taannoin sanonut : “He who dies with the least toys wins. Because the more you know, the less you need.”