Liekeissä
Olin illan juoksulenkillä ns.liekeissä. Onneksi selässä (juomarepussa) oli kaksi litraa nestettä, muuten olisi voinut käydä huonosti:-) Juoksu kulki kuin unelma ihan alkumetreiltä alkaen.
Myös muu osa päivästä meni sujui aika lailla juoksun merkeissä. Viimeistelimme toimituksessa mm.repputestin tuloksia. Lähdin hieman ennen puolta päivää Tampereelle, jossa oli mukava palaveri erään merkittävän Pyöräily+Triathlon-lehden mainostajan kanssa. Ensi viikolla työmatka pitenee. Lähden Joensuuhun Hiihto-lehden päätoimittaja Seppo Anttilan kanssa.
Tulin Tampereelta yhden pysähdyksen taktiikalla kotiin, josta pinkaisinkin heti miten illan lenkille, joka kesti 1h15 minsaa. Lenkin alkuosa kului metsäpoluilla, jolloin oli vielä valoisaa…eikä minulla edes ollut mukana otsalamppua.
Otsalampuista sen verran, että sekin ala on kehittynyt viime vuosina sen verran nopeaan tahtiin, joten Juoksija testaa ja esittelee liudan otsalamppuja lokakuun numerossa.
Edellinen lehden lampputesti on vuodelta 2010 (vai oliko 2011). no joka tapauksessa useampi vuosi sitten. Allekirjoittanut teki ko.jutun yhdessä toimittaja (ja ex-mestarijuoksija) Ari Paunosen kanssa. Tällä kertaa alan erikoimiehet suorittavat testin.

