Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

227

March 19, 2016/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Laskin aamulla, että aavikkojuoksun alkuun on 227 päivää, mikäli starttipäivä on 1..11.2016.

 

Tein myös toisen kalkulaation ja sen mukaan juoksuharjoituspäiviä on edessä tasan 200.

Niistä ensimmäinen oli tänään.

 

Heti aluun on todettava, että toivottavasti ne 199 seuraavaa treeniä menevät tämän päiväistä paremmin.

 

Keli oli ihan viimeisen päälle hyvä. Ja kyllä se juoksu sujuin kohtuu mukavasti ekan tunnin ajan, mutta sitten meni käsijarru päälle…ja se päällä mentiin yhteensä yli 3 tuntia.

 

Olen juossut talven maastolenkit La Sportivan Helioksella, mutta tänään jalassa oli saman merkin Bushido. Se on edellistä painavampi enkä (ainakaan tänään) saanut sitä rullaamaan jalan alla.

 

Jos meno ei sillä mallilla parane, niin sanon sille “you are dead to me”.

 

Uskon, että saimme nauhoitettua Nuuksio-lenkin aikana hyvää kuvamateriaalia tulevia juttuja varten.

 

 

 

“Takatalvi”

March 18, 2016/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

No niin, lunta tuli maahan ja pohjoisesta tuulee. Mutta sehän vaan passaa, sillä huomisen Nuuksion Pitkäjärven (hyisessä) ympärijuoksussa on tarkoitus kuvata meikäläisen harjoittelua myöhempää käyttöä varten.

 

Mitä se “myöhempi käyttö” on, niin kerron (senkin asian) sitten joskus. Olen mä vaan aikamoinen pihtari.

 

Ei minulla mitään muuta syytä ole asioita pantata, kun se (tai ne), että olen luvannut julkistaa asiat tiettynä hetkenä tiettyjen viestimien kautta.

 

Toiseksi, kaiken pitää olla 100% varmaa, ennen kun huutelen asiat julki. No nyt tämä ehto täyttyy, sillä lupa ja rahoitius on selvä.

 

Ota tästä nyt selvää…

 

Kaikesta huolimatta, hyvää viikonloppua!

 

Asiat suttaantuu

March 17, 2016/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Arviolta jopa puolet uusista aloittavista yrityksistä katoaa toiminnan alkuvaiheessa niin sanottuun kuoleman laaksoon.

 

Uskon, että myös monien retkikuntien suunnitelmat poltetaan takassa ensimmäisen vuoden kahden aikana, kun oikein mikään ei suttaannu.

 

Mikä avuksi, jos lyö jatkuvasti päätään labyrintin seinään?

 

Oman kokemuksen mukaan kovalla työllä, uskomalla omaan juttuun, apuvoimien etsinnällä, jalkautumalla, huilimalla välillä ja sparrauksella! Tarvitaan ennenkaikkea kylmiä hermoja ja tukea.

 

Huomioni mukaan emme ole kovin hyviä pyytämään apua. Minulla ei taas ole mitään ongelmia kysyä jeesiä, sillä en todellakaan kuvittele osaavani kaikkia asioita. Silloin kun sormi menee suuhun, pyydetään jeesiä ja sitä yleensä myös saa. Ainakin minä olen saanut …ja ihan roppakaupalla!

 

Apua kannattaa myös tarjota, vaikka joku ei sitä älyä välttämättä pyytää.

 

Aavikkoprojekti on edennyt upeasti tämänkin päivän aikana. Ja hei….jälleen kerran ihan muiden ihmisten ansiosta!!

 

Juoksin eilen ja tänään hieman päälle tunnin iltalenkit. Tänä iltana testasin eräitä Niken kenkiä. Ne tuntuivat niin turkasen pehmeiltä, että juoksin suurimman osan matkaa ilman pohjallisia:-)

 

Viikonloppuna alkaa Nuuksio-kausi, vaikka siellä päin onkin ihan täysi talvi päällä. Juoksen kaverini kanssa (joka tähtää toukokuun 80 kilsan kisaan..) Pitkäjärven ympäri.

Page 1230 of 1847«‹12281229123012311232›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Elokuussa Nouxfestille…
  • Kesäaikataulu
  • Mielenlaatu
  • NBU
  • “Niin sä sanoit vuosi sitten”

Archives

Scroll to top