Ennen vuotta 2019 minulle ei ollut tullut mieleenikään juosta Euroopan suurimmalla jäätiköllä, jonka nimi on Vatnajökull.

Samaan aikaan kun olin Grönlannin jäätiköllä, niin pari tuttua heppua (Vesa Luomala, Jaakko Heikka) oli hiihtämässä Vatnan halki.

Tapasin aika pian Grönlannin jälkeen Vesan ja hän heitti minulle idean juosta Vatnan halki.

Vielä siinä vaiheessa en innostunut ideasta, sillä katse oli vankasti Arabian aavikolla.

Arabian (Saudi, Qatar) jälkeen minulle oli aivan selvää, että se seuraava seikkailujuoksu tapahtuu Islannin jäätiköllä.

Siihen tärkeimpään eli hyvän tiimin kasaamiseen meni odotettua pidempi aika, mutta jos jotain olen tässä elämän aikana oppinut, niin sen asian kanssa ei kannata hätiköidä.

Suomesta lähti messiin osaava jäätikkömies/kuvaaja ja vanha frendi Pata (Degerman) ja Islannista löysin mahtavan trion eli Addin, Antonin ja Arnin.

Ennen jäätikölle nousua kävimme supermarketissa ostamassa eväitä jäätikön ylitystä varten.

Meikäläinen suunnisti ensiksi maito-osastolle etsimään kaakao-maitoa.

Islantilaiset olivat tästä ihan ihmeissään, sillä he pitivät sitä lasten juomana.

Sain siitä siis erittäin vahvaa kuittailua, mutta se kuluu asiaan. Retkikunnissa pitää kestää vinoilua ja antaa sitä sopivassa määrin takaisin.

Veimme sinne jäätikölle paljon muutakin muonaa, mutta siitä kohta lisää.

Kun viimein pääsimme jäätikölle, niin tein päätöksen juosta sen halki 48 tunnissa.

Matkaa oli edessä 150 kilsaa ja koska alusta oli aika lumi-pöpperöinen niin tiesin, että ruokatauoille eikä oikein levollekaan ollut juuri aikaa.

Jos muistan oikein, niin vetäisin juoksun loppupuolella 3 tunnin tirsat auton etupenkillä. En edes riisunut lumikenkiä jalasta, sillä olin jo niin ryytynyt. Sukat olivat läpimärät, mutta en viitsinyt riisua niitä edellä mainitusta syystä johtuen enkä siksi, että jalkapohjassa oli iso rakko.

Jos nyt lähtisin juoksemaan Vatnajökull- jäätikön halki, niin tekisin joitain asioita toisin.

Ensiksi, laittaisin jo heti alkuvaiheessa juoksulumikengät jalkaan.

Ja toiseksi, söisin enemmän.

Minun on myönnettävä, että en muista ihan kaikkea mitä juoksun aikana tapahtui. Pistin nimittäin kaiken peliin ja (nähtävästi) aivot narikkaan.

Päässä oli vain se yksi ajatus, 48h.

Se oli siinä ja siinä, että kroppa kesti sen rääkin melkein ilman ruokaa.

Join toki vähintään kaxkyt purkkia Choko-milkkiä, mutta siinä se tankkaus melkeinpä oli.

Söin hieman Suomesta mukana tuotua pullaa, jonka Päivi/Lapinlahden Leipomo oli mukaani antanut.

Sen lisäksi söin yhden hodarin ja kaksi pientä purkillista riisipuuron kaltaista mössöä.

Tämän jälkimmäisen “riis-fruttin” minulle tarjoili Anton juoksun loppuvaiheessa ja on hyvin mahdollista, että olisin kuukahtanut ilman niitä.

Kun juoksu viimein päättyi jäätikön länsireunalle olin aivan puhki ja paskana. Mitään ei jäänyt varastoon.

Hyvä kun jaksoin nousta korkeaan maastoautoon enkä liioittele yhtään.

Yritimme päästä jäätikön länsireunalta veks ns. ihmisten ilmoille, mutta autot (2) jumittuivat mutaiseen kivikkoon, joten siitä ei tullut mitään.

Suunnitelmaan tuli sellainen muutos, että päätimme ajaa takaisin samaa reittiä kohti itää, jota olimme tulleetkin.

Minulle kelpasi kaikki vaihtoehdot, sillä halusin vain levätä…ja syödä.

Majoituimme paluumatkan aikana yöksi Grimsfjell – retkeilymajaan, joka sijaitse muuten tulivuoren päällä.

Sinne päästyämme otimme Patan kanssa heti kärkeen mojovat paukut rommia ja majoituimme mökkiin.

Ja sen jälkeen alkoivat ruoka-festarit.

Pata toi minulle lautasellisen islantilaista lampaanlihaa ja siitä hetkestä alkoi minun toipuminen.

Lampaanlihan lisäksi ruokapöytään ilmestyi kanaa, salaatteja, leipää, juustoa, voita ja muista herkkuja.

Sen jälkeen jokainen kundi vetäytyi yöpuulle ja me nukuimme varmaan 8-10 tuntia yhteen soittoon.

Seuraavana aamuna söimme ne safkajämät mitä edelliseltä illalta oli jääneet ja suuntasimme autoilla (2) kohti jäätikön itäosaa.

Edellä mainitun tiimin kanssa seikkailut jatkuvat keväällä 2027, jolloin ylitämme kaksi muuta Islannin jäätikköä.

Ruoka-festarit jäätiköllä. Kuvassa oikealla Pata ja vieressä lopen uupunut puna-persepaviaanin näköinen juoksija.