Seikkailukaverini Greg on matkalla Intiaan aloittaakseen pariviikkoisen seikkailun “riksalla”. Hän aikoo ajaa sillä Intian halki.https://www.theadventurists.com/rickshaw-run/

Mr. Maud on kiivennyt Everestin huipulle, soutanut Atlantin halki, juossut kanssamme Kalaharin autiomaan halki ja paljon paljon muuta kivaa.https://www.gregmaud.com/

Gregin kanssa on ollut mukava seikkailla ja on ihan mahdollista, että yhdistämme tulevina vuosina taas voimamme.

Henkilökemiamme pelaavat hyvin ja pidämme ns. tyhmistä jutuista, joita muut eivät välttämättä oikein ymmärrä. Tässä yksi esimerkki…

Olimme huhtikuun alussa 2013 Grönlannin Tasiilaqissa ja odotimme lentoamme Isortoqiin, josta siis jäätikön ylitys alkaa.

Kävimme Tasiilaqissa eräässä leipomossa ostamassa herkkuja ja sen yhteydessä huomasimme erikoislaatuisen leivän.

Leivän kuoressa oli viiltoja ristiin rastiin ja näytti ihan siltä, kun joku olisi halunnut taitella siihen ihmisen kasvot. Katsoimme leipää ja sanoimme kun yhdestä suusta “Wilson”.

Olemme molemmat katsoneet Tom Hanksin tähdittämän “Cast Away”-elokuvan, jossa Hanks haaksirikkoutuu asuttamattomalle saarelle seuranaan Wilson-merkkinen lentopallo, jolle Hanks piirtää (verestä) ihmisen kasvot. Wilsonin ja Hanksin välille kehkeytyy koomis-traaginen suhde.

Ostimme leipomosta Wilsonin mukaan. Tanskalainen retkikuntakaverimme Jens-Erik oli nähnyt myös elokuvan, mutta ei ymmärtänyt lainkaan motiiviamme ostaa leipä mukaan ja kantaa se aina Isortoqiin asti.

Leipä olikin Isortoqin majapaikkamme kunniapaikalla ja juttelimme sille tyyliin “Good morning Wilson, how are you today”?

Luulen, että Jens-Erik olisi lähtenyt siinä vaiheessa lipettiin, jos olisi voinut. Niin ymmällään hän oli meidän (muistakin) jutuistamme…

Kun teimme viimeisiä pakkauksia jäätikkömatkaamme varten, niin huomasimme, että Wilson ei mahdu mukaan. Kaikki laukut ja reput kun olivat tavaraa pullollaan . Raskain mielin jouduimme jättämään hyvän ystävämme Isortoqiin.

Retkikuntien aikana syntyy todella outoa huumoria, josta ei kannata kirjoja kirjoitella. Ne vaan on sen verran kryptisiä juttuja, jotka eivät ulkopuolisille avaudu.

Olen sitä mieltä, että pitkät ja raskaat retkikunnat sopivat paremmin veitikoille kun tosikoille. Teemme hommia tosissaan, mutta emme vakavissamme.

**********************************************************************************************************

My adventure buddy Greg is on his way to India to start a couple of weeks of adventure in a “rickshaw.” He plans to drive it across India.
https://www.theadventurists.com/rickshaw-run/

Mr. Maud has climbed to the summit of Everest, rowed across the Atlantic, run across the Kalahari Desert with us, and done many, many other fun things.
https://www.gregmaud.com/

It’s been great adventuring with Greg, and it’s entirely possible that in the coming years we’ll join forces again.

Our personal chemistry works well, and we enjoy so-called silly things that others don’t necessarily quite understand. Here’s one example…

In early April 2013 we were in Tasiilaq, Greenland, waiting for our flight to Isortoq, where our glacier crossing was to begin.

While in Tasiilaq we visited a bakery to buy some treats, and there we noticed a very unusual loaf of bread.

There were cuts crisscrossing the crust, and it looked exactly as if someone had tried to fold a human face into it. We looked at the bread and said in unison, “Wilson.”

We had both seen the Tom Hanks film Cast Away, in which Hanks is shipwrecked on an uninhabited island with a Wilson-brand volleyball as his companion, onto which Hanks draws a human face (with blood). A comic-tragic relationship develops between Wilson and Hanks.

We bought Wilson from the bakery and took him with us. Our Danish expedition teammate, Jens-Erik, had also seen the movie, but he didn’t understand at all our motive for buying the bread and carrying it all the way to Isortoq.

The bread was given a place of honor at our accommodation in Isortoq, and we talked to it like, “Good morning, Wilson, how are you today?”

I think Jens-Erik would have made a run for it at that point if he could have. He was so confused by our antics (and others as well)…

When we were doing the final packing for our glacier journey, we realized that Wilson wouldn’t fit. All the bags and packs were already completely full. With heavy hearts we had to leave our good friend behind in Isortoq.

During expeditions, truly strange humor is born, stuff you really shouldn’t write books about. It’s simply too cryptic, and outsiders wouldn’t understand it anyway.

In my opinion, long and demanding expeditions are better suited to jokers than to overly serious people. We do things seriously, but not solemnly.