Arktiset pelastajat

/in /by

Yle Areenassa on katsottavissa tanskalaisten tuottama neliosainen dokumenttisarja “De arktiske reddere / Lentopelastajat arktisten olojen armoilla“.

“Arktinen pelastusryhmä Grönlannissa on päästänyt kuvaustiimin seuraamaan toimintaansa vuoden ajan. Pääsemme seuraamaan vaikuttavia operaatioita Kangerlussuaqin pelastushelikopterin kyydissä” (Yle)https://areena.yle.fi/1-70874615

Nämä pelastajat tekevät työtä erittäin vaativissa olosuhteissa ja minulla on siitä omakohtaisiakin kokemuksia.

Oli vuosi 2013 ja se oli meidän ensimmäinen yritys tehdä historiaa juoksemalla Grönlannin jäätikön halki. Reittimme kulki idästä lähteen, joka on melko poikkeuksellinen valinta.

Syy, minkä takia retkikunnat välttelevät alkukeväistä Grönlannin itäosaa on Piterag, joka on jäätiköltä puhaltava kylmä laskutuuli, joka voi nousta korkeimmillaan 80 m/s.https://www.youtube.com/watch?v=YxaLUw9lUD0

Katsokaa oheista videota, niin tiedätte mistä kirjoitan.

Mitä pidemmälle kevät etenee, niin Piteraqin kouriin joutumisen riski pienenee, ainakin snadisti, joten siitä syystä retkikunnat lähtevät mieluummin lännestä kuin idästä.

Kuten olen useasti tänne kirjoittanut, niin retkikuntamme joutui keskeyttämään etenemisensä, koska yksi tiimimme jäsenistä sai voimakkaan häkämyrkytyksen ja sellaisen henkilön kanssa ei ole mahdollisuutta edetä kohti jäätikön huippua.

Häkämyrkytyksen saanut ihminen on saatava mahdollisimman nopeasti sairaalahoitoon.

Yritimme saada Jens-Erikille, joka oli siis tämä onnettomuuden uhri, lentopelastuksen soittamalla sat.puhelimella arktisten joukkojen komentokeskukseen, mutta sieltä ei voitu lähettää pelastushelikopteria, sillä meidän päälle oli tulossa…aivan oikein…piteraq, joka riepottelikin telttojamme kivat viisi päivää.

Sen jälkeen päätimme evakuoida Jens omatoimisesti.

Juuri kun pääsimme takaisin retkikunnan lähtöpisteeseen (Isortoq), niin uusi ja edellistä kovempi hirmumyrsky iski jäätikön itälaitaan ja siinä myräkässä yksi britti menetti henkensä.

Juttelin pelastusoperaatiossa mukana olleen lentopelastusoperaattorin kanssa ja hän kertoi sen tilanteen olleen yhtä helvettiä.

No, vuonna kuusi vuotta myöhemmin (2019) toteutin unelmani ja juoksin hyvän tiimin avulla jäätikön yli. Idästä länteen…

Pakaraan poweria!

/in /by

Teen salilla ja juoksutreenien yhteydessä myös polvennostoharjoituksia.

Esimerkki:

Jyrkkä ylämäki. Kävelen mäkeä ylös korostetun hitaasti.

Aktivoin vasemman puolen pakaran / lantion (napa sisään..) ja nostan viereisen jalan polven 90 asteen kulmaan ja pidän sitä siinä asennossa viitisen sekuntia.

Sen jälkeen on toisen jalan vuoro….

Teen näitä ylämäessä juoksutreenin yhteydessä.

Ja samoin läheisissä portaissa.

Nuuksion Pitkäjärveltä nousee 141 jyrkkää askelmaa ja nousen ne edellä mainitulla tyylillä.

Paska kuva ei tee oikeutta todella upealle maisemalle. Lähes pystysuorat kalliot, johon on rakennettu lähes 150 askelmaa.

Sahara, osa 2.

/in /by

Jo hyvissä ajoin ennen case Saharan alkua tapasin toimittaja Juha “Hietsu” Hietasen.

Olimme aiemmin treffanneet Ylellä erään haastattelun tiimoilta.

Juoksija-lehti järjesti mukavan iltapäivä-häppeningin Olympiastadionilla, jossa myös toimistomme tuolloin oli.

Muistaakseni stadikan Mondo-päällyste oli juuri uudistettu ja päätimme kutsua lehden – ja toimituskunnan ystäviä sinne juoksemaan.

Hietsu oli kutsuttujen joukossa.

Hän, yhtenä ihan harvoista, oli tietoinen tulevasta Saharan halkijuoksusta ja siellä stadikan uumenissa hän kysyi minulta, että “tehdäänkö kirja”.

Mä en siinä nano-sekuntia pidempään asiaa miettinyt.

Totta helvetissä me se tehdään.

Se oli hankkeen osa 1.

Toinen ja hieman haastavampi osa 2. oli löytää kirjalle kustantaja.

Olin yhteydessä kirjakustantaja Tammen (Bonnier) tj. Anne Valstaan, johon olin tutustunut Sanoma Osakeyhtiön vuosina.

Kiitos Annen saimme audienssin samaan Bonnier-kustantamoon kuuluvan ReadMe´n kustantajaan.

Hän tykästyi ideasta ja saimme pian kustannus-sopparin allekirjoitettavaksi

Siitä alkoi kirjaprojekti, josta minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa ja se oli erittäin olennainen osa elämäni (toistaiseksi) haastavinta projektia.

Hietsu oli mukana monissa Suomessa käydyissä palavereissa ja myös silminnäkijänä Saharan hiekka-aavikolla.

Kuten Sahara-katsauksen ensimmäisessä osassa kerroin, niin Pate Säilä otti retkikunnan tiimipäällikön tehtävät vastaan.

Jollei olisi ottanut, niin olisikohan projektista tullut mitään, sillä niin haastavaksi se muodostui.

Meillä kävi siinä mielessä huono tuuri, että Saharasta alkoi ns. arabikevät, joka levisi Tunisiasta useaan muuhun Pohjois-Afrikan maahan.

Myös Al-Qaedan vaikutuspiiri ulottui juoksureitille, joka puolestaan johti siihen, että meillä oli enimmillään jopa 14 sotilasta turvaamassa seikkailujuoksijan etenemistä.

Oi niitä aikoja:-)

Siinä oli varmaan monta kuukautta adrenaliinit tai mitkä aineet lie tapissa, ettei sitä osannut miettiä “mitenköhän tässä käy”, me vaan pusketettiin eteenpäin..

Tiimi oli kaikki kaikessa.

Jo edellä mainitut Säilän Pate ja Hietsu, mutta myös monet muut henkilöt tekivät seikkailusta mahdollisen.

Paten rekryt eli erikoisjoukkomiehet Kimmo, Juhani ja Robert eli Roope oli helvetin kova kolmikko.

Ja kruununa Kotiahon Pena!

Kotona Kirsi piti asiat kunnossa, sillä mies oli koko ajan liesussa ja isäni jeesasi todella monessa käytännön asiassa.

Sain juoksuun aika hyvin sponsoreita, mm. Vandernetin, Midsonan, Sports Trackerinja, Footbalancen ja oli niitä varmaan muitakin….

Kaikki meni eli mitään ei jäänyt sukan varteen, sillä kustannukset nousivat katosta läpi.

Seuraavaksi käydään läpi seikkailujuoksun reittivalintaa, sillä siinä oli myös omat haasteensa.