Maasta se pienempikin ponnistaa…

/in /by

Luottofysioterapeutti Santtu Ranta huomautti minulle jo pari vuotta sitten, että oikea reisilihakseni on vasenta snadimpi.

Siis heikompi.

Aihe tuli mieleen tehdessäni salitreenejä.

Nuuksion perusleirissä olevan pienen treenisalin seinällä on kaksi isohkoa peiliä.

Niiden avulla voin tsekata, että teen tietyt liikkeet oikein.

Katson usein mm. polvikulmaa.

Polven tulee osoittaa tiettyjen liikkeiden aikana samaan suuntaan kuin jalkaterä.

Ylävartalo (selkä) lähtee helposti kiertämään ja tekemään työn, joka kuuluisi jalalle.

Näiden alkukesän lihaskuntotreenien aikana olen kiinnittänyt huomiota samaan asiaan kuin Santtu.

Siinäpä siis yksi kehityskohde monien muiden rinnalla.

Työ on jo alkanut.

Tein keskiviikon saliharjoituksen aikana mm. reiden ojennusliikkeitä.

Tänään on juoksun vuoro. Menen Nummelaan hölkkäilemään seikkailutoimittaja Jyrin (Kivimäki) kanssa.

Lippis

/in /by

Joistakin juoksukamoista tulee tosi läheisiä.

Otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa Salomonin lippis.

Sain sen silloiselta sponsoriltani (siis Salomonilta) vuonna 2007 ja heti seuraavana vuonna se keikkui päälaellani Libyan Saharassa.

Ja siitä lähtien se on ollut yksi rakkaimmista varusteistani.

Lokakuussa 2019 olin lenkillä Espoon keskuspuistossa. Edellä mainittu lippis oli jälleen kerran päässäni.

Matkan aikana tuli kuuma, joten otin lippalakin pois päästä ja asettelin sen housunkaulukseen siten, että se ei tippuisi.

No, sinne se kuitenkin jäi johonkin matkan varrelle. Huomasin asian vasta kotiin tultuani ja suusta pääsi liuta kirosanoja.

Olin ihan varma etten näe (rakasta) skotsaani enää ikinä.

Joitakin viikkoja myöhemmin juoksin taas pitkin keskuspuistoa. Yht äkkiä havaitsin jotain tuttua.

Pitkään kateissa ollut lippalakkini roikkui puun oksalla.

Joku ystävällinen kulkija oli löytänyt keskuspuiston hiekkabaanalle tippuneen lakkini ja nostanut sen kuusen oksalle keikkumaan.

Voi sitä riemua!

Tästä episodista on kulunut kuusi (6) vuotta ja kyseinen lippis on edelleen käytössä ja se lähtee messiin myös seuraavalle aavikkoreissulle lokakuussa 2026.

Se on tosin reissuissa rähjääntynyt, joten pesukoneeseen sitä ei missään nimessä uskalla enää laittaa.

Mies ja lippis Libyassa 2008.

“Hyvon yllä, hyv’on olla”

/in /by

Käytin ensimmäistä kertaa merinovillavaatteita vuonna 2008 Etelämantereen jäätiköllä.

Tapasin siellä myös muita seikkailijoita ja kun juttelimme varusteista, niin he kertoivat käyttävänsä merinovillasta valmistettuja vaatteita.

Usein myös kesällä.

Kesällä?

Kyllä. Olemme tottuneet siihen, että vuoden kylmimpinä kuukausina käytämme merinovillaisia tuotteita, mutta laitamme ne kesän ajaksi naftaliiniin.

Merinovilla on luonnonkuitu, josta ei irtoa pesun aikana mikromuovia, kuten synteettisestä vaattesta.

Merinovilla on myös luonnostaan huono kasvualusta mikrobeille, joten se ei haise pahalle kovankaan hikoilun jälkeen, kuten vaikkapa synteettinen perusjuoksupaita. Tuuletus riittää.

Merinovilla on uusiutuva materiaali, joka maatuu luonnollisesti, eikä siis sisällä muoviyhdisteitä. Ja retkikansalle sellainen tieto, että merino ei syty kovinkaan helposti palamaan…

Aion testata tämän ja tietenkin ensi kesän aikana merinovalmisteisia paitoja lokakuun 2026 aavikkojuoksua varten.

Aavikolla on lämmin ja välillä jopa kuuma, joten merinopaidan on oltava mahdollisimman ohut.

Jäätiköllä minulla oli aluspaitana, koko reissun ajan, 140 grammainen pitkähihainen Acliman merinopaita. Se oli siihen tehtävään hyvä valinta.

Kesäkäyttöön on löydettävä tätäkin ohuempi paita ja sellainen onkin jo kiikarissa.

Jos ihmettelette otsikon wanhahtavaa kieliasua, niin selitys löytyy täältähttps://taimisisters.blogspot.com/2013/09/hyvon-ylla-hyvon-olla-paivanfakta.html

Merinoa yllä Qatarin helteessä…