Oheisen jutun mukaan meidät on luotu juoksemaan.
Voin sanoa, että tiistain lenkillä ei siltä tuntunut. Nämä päivän kestävät juoksutauot eivät sovi minun kropalle. Usein breikin jälkeinen lenkki on viikon surkein.
Pitäisikö siis juosta joka päivä? Siltä se vahvasti tuntuu. Edellä mainitusta syystä johtuen, en halua aavikolla pitää missään nimessä välipäivää, sillä keho tottuu “rääkkiin” melko nopeasti.
http://www.tiede.fi/artikkeli/tilaajille/meidat_on_luotu_juoksemaan
Saas nähdä pääsenkä käymään aavikolla ensi viikon aikana. Viisumista ei ole tietoa, mutta se voi tulla yks kaks yllättäen. No sitten mennään kun lupa tulee, ei siinä sen kummempaa.
Tämä viikko on siinä mielessä poikkeuksellinen, että minulla on a) lehtihaastattelu ja b) sponsorineuvottelu.
Olin viime viikolla juoksemassa Nuuksion ylängöillä, kun erään iltapäivälehden (siis toisen niistä) toimittaja soitti. He tekevat viikonvaihdenumeroihin juttuja tietyn taustan omaavista henkilöistä ja minä kuulemma sopisin siihen sapluunaan. Ei siinä mitään; huomenna tavataan ja jutskataan..ja kuviakin varmaan otetaan.
Minulla on kaksi sponsorineuvottelua työn alla. Molemmat ovat yrityksiä, joihin minulla on pitkäaikainen suhde.
Oman kokemukseni mukaan taloudellista korvausta sisältävät sopimukset ovat yhä harvinaisempaa herkkua.
Varustediilejä on kohtuu vaivaton tehdä ja niillä on arvo sinänsä.Mutta.
Seikkailujeni organisointi ja toteuttaminen ovat kuitenkin kallista puuhaa; tämän seuraavan kokonaiskuntannus nousee kuusinumeroiseksi.
Tein ensimmäiset diilini yli 10 vuotta sitten ja ei se silloinkaan helppoa ollut, mutta nykyään on löydettävä erittäin hyvät perusteet yhteistyölle. Palvelujen myynnissä on tärkeää löytää tapa, jolla voi auttaa asiakasta.
Lähetin huomista sponssipalaveria varten (mahdolliselle) asiakkaalle jo listan asioista, joilla voin heitä jeesata. Tällaista listaa laatiessa on syytä unohtaa sana “minä”, mielummin “me” tai “te”.
Tänään on juoksukoulu. Vien porukan teknisesti haastavaan maastoon, sillä työ tekijäänsä opettaa….
