Seikkailujuoksun organisoinnin yksi parhaista puolista on, että sen yhteydessä tapaa mielenkiintoisia ihmisiä.

 

Otetaan nyt esimerkiksi tämä ikuisuusprojekti, aavikkojuoksu, jota olen edistänyt jo syksystä 2013. Siis kohta jo neljä vuotta!

 

Todellisuudessa juoksun järjestelyt lähtivät lentoon vasta vuoden 2014 aikana. Se (melkein) eka vuosi meni lämmitellessä.

 

Olin tuolloin yhteydessä ulkoministeriöön ja siellä erään osaston päällikköön. Eräs tuttuni (nimeä ei saa edes kertoa) suositteli minua tälle osatopäällikölle ja näin me sitten tapasimme. Sen jälkeen hommat alkoivat sujumaan, vaikka se ei tietenkään siltä (ainakaan ulkopuolisista tunnu), kun mitään konkreettista ei ole vielä esittää.

 

Lähdin pian tapaamisen jälkeen kohdealueelle, jossa minut toivotti tervetulleeksi suurlähettiläämme (+koko muu suurlähetystö). Sen matkan aikana tapasin erittäin vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka saattoivat myötävaikuttaa seikkailun toteutumiseen.

 

Ja näin tapahtuikin, mutta sitten kohtalo puuttui peliin. Erään episodin myötä lähes koko hallinto meni uusiksi. Palasimme  lähtöruutuun. Kuten tunnettua, se ei jäänyt viimeiseksi kerraksi…

 

Pian sen jälkeen matkustin kohdealueelle uudemman kerran. Tällä kertaa tapasin maan urheiluministerin. Ja tämänkin tapaamisen järjesti suurlähettiläs. Illallisen yhteydessä kerroin ministerille asiani ja hän lupasi tukea sitä.

 

Ja näin tapahtuikin, mutta tapahtumat etenivät täältä päin katsottuna turkasen hitaasti. Kävin kohdealueella kolmannen ja vielä neljännenkin kerran. Keväällä 2016 se sitten napsahti; lupa juosta aavikon halki!

 

Syksyllä 2016 tuo lupa vedettin pois. Palasin tuttuun lähtöruutuun.

 

Lähdin marraskuussa 2016 tutkimaan toista reittivaihtoehtoa juosta kyseisen aavikon halki. Kiitos suurlähettilään (hän vastaa myös muutamasta muusta valtiosta..), tapasin erään toisen maan ministerin ja hän lupasi hoitaa asian kuntoon. Tapasin maamme kunniakonsulin, joka on alueella merkittävä liikemies. Tutustuin kahteen aavikkofirmaan, jotka lupasivat hoitaa tukitoiminnot 1600 kilometrin juoksun aikana. siis autot, ruoat ja sen sellaiset. Hintalappu 80.000 euroa.

 

Toisen yrityksen kanssa minulla meni kyllä sukset kohtuu pahasti ristiin. Jos homma haisee paskalle jo parin tunnin neuvottelun aikana, niin mietin, että miltä se haisee tuon ihmisen kanssa, kun olemme yli kuukauden aavikolla.

 

Tuo homma tyssäsi lähinna rahoitukseen. Palasin taas kerran lähtöruutuun.

 

Talven 2017 aikana olin hiihtelemässä Pyhä-Luoston alueella. Eräänä kauniina päivänä sain puhelun suurlähettiläältä. Minulle ilmoitettiin, että “ikkuna on jälleen auki”. Eräs kohdealueen vaikutusvaltainen henkilö oli saanut (kiitos suurlähettilään) tietää hankkeestani ja hän haluaa, että se toteutetaan.

 

Kyyninen henkilö olisi saattanut antaa asian olla, sillä niin monta kertaa minulle on sanottu, että “kyllä tämä onnistuu”. Optimistinen ihminen ajattelee, että tänään sana “ei” on “kyllä” huomenna. Se on ihan oma valinta, kumpi haluaa olla.

 

Nyt olemme siinä tilanteessa, että uusi lupa-anomus juosta aavikon halki on taas vetämässä. Itse asiassa, keissi on edennyt melko rivakasti viimeisen viikon aikana. Kiitos suurlähettilään…

 

Lähden pian lenkille. Suurlähettilään kanssa. Juoksemme yhteislenkkejä aina kun hän on Suomessa lomailemassa. Ja olemme juosseet niitä myös lähes 50 asteen lämmössä siellä kohdealueella.

 

PS. Eräs varsin nimekäs kansainvälinen seikkailija sanoi minulle kasvotusten, että en ikinä saa edellä mainittua lupaa. “Kukaan ei sitä saa, jollei odota sataa vuotta” olivat hänen sanansa. Vastasin, että “sittenhän minulla on hyvä syy elää vielä sata vuotta”.

Odotan sitä hetkeä, kun voin lähettää hänelle meilin, jossa on kopio siitä luvasta.