Pari pointtia Pyhästä
Lähetin tänään viestin Pyhätunturin Jusu Toivoselle, joka on kisan pääorganisaattori ja itse idean isä.
Kiittelin hyvästä fiiliksestä, joka jatkui aina palkintojen jakoon asti. Oli mulla hauskaa senkin jälkeen:-)
Vuonna 2016 ruokatarjoilu ei pelannut ennen kisaa eikä sen jälkeenkään. Tänä vuonna hotellissa toimiva (uusi ravintola..) Colorado hoiti hommansa tosi tyylikkäästi. Ruoka oli hyvää. Palvelu ja kaikki muukin pelasi ihan mallikkaasti.
Itse kisasta löytyy vain yksi mussutuksen aihe.
Huttujärvellä oli puolimaratoonareiden kääntöpaikka. Kaikki puolimaratoonarit eivät siinä juoksun tohinassa huomanneet pienen pientä asiasta kertovaa kylttiä, joka oli myös (kisan alussa)jemmattu ihan ihmeelliseen paikkaan.
Tämän johdosta jotkut puolimaratoonarit olivat aikeissa (ja ehkä jotkut jopa lähtivätkin??) väärälle reitille.
Olihan se kiva, että siinä puolimatkan krouvissa oli vapaaehtoisia työntekijöitä, mutta osa heistä istui nuotion äärellä paistamassa makkaraa. Onneksi muutama aktiivinen (rouva, totta kai..) osasi ottaa luottamustehtävän asianmukaisella “vakavuudella”.
Muutenhan kisa oli siis hyvin järjestetty, joten arvosana on 9,5.
Juoksin sunnuntaina hieman normaalia lyhyemmän lenkin, 1,5h. Kyllä se Pyhän reissu veti meikäläisestä mehut, sillä oman juoksuni lisäksi jännäsin valmennettavien puolesta.
Juoksen poikkeuksellisesti lenkin tänään maanantaina, sillä olen pari seuraavaa päivää työmatkoilla. Siellä en valitettavasti ehdi juosta..tai kirjoittaa blogia.
Keskiviikkoon.

