Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Nappaako?

November 13, 2018/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Tällä viikolla ratkeaa, näin ainakin toivon, eräs tärkeä yhteistyökuvio.

 

Pitäkää peukkuja.

 

Olen sinkauttanut tänään jo useamman meilin potentiaalisille sponsoreille. Jokaista toteutunutta diiliä varten tarvitaan (arviolta) 15 kontaktoitavaa yritystä. Niistä siis yksi lähtee mukaan. Jos lähtee.

 

Uskon, että monille seikkailuista haaveileville tämä on kova… ja itse asiassa tekemätön paikka. Kun ne viisi tai kuusi ensimmäistä kontaktoitavaa yritystä sanoo “ei” tai sieltä ei edes vastata. Jaksaako sitä olla yhteydessä vielä seitsemänteen tai kahdeksanteen tai…ties kuinka monenteen yritykseen, kun ne kaikki sanoo aina “ei”.

 

Kyllä jaksaa, jos uskoo asiaansa. Siinä se “usko” punnitaan. Retkikunnan perustaminen ja sen luotsaaminen on ihan samanlaista kuin start up-yrityksen perustaminen. Tulee ensimmäinen kuolemanlaakso ja vähän ajan kuluttua toinen. Ja sitten kolmas….

 

Työ tekijäänsä palkitsee, niin tässäkin asiassa. On vaan otettava niistä kieltäytymisistä opiksi ja käännettävä tappiot voitoksi.

 

Uusi mato koukkuun.

 

 

 

Näpit irti

November 12, 2018/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Viime viikkojen aikana on otettu kantaa julkisten (yleisten) maa-alueiden ja erämaiden puolesta.

 

Jenkeissä äänestettiin viime viikolla. Jos asiaa katsoo luontoihmisen lasien läpi, niin vastaikkain oli kaksi eri suuntausta: toiset halusivat hyödyntää aiempaa vapaammiin koskematonta luontoa ja toiset suojella sitä.

 

Asia herätti vaalikentillä todella paljon tunteita ja jopa tietyt yritykset lähtivät julkisesti tukemaan poliitikkoja, jotka haluavat suojella erämaita. Tästä esimerkkinä mm.Patagonia.

 

Vastapuolella oli varmasti omat lobbarinsa.

 

Äänestäjät ovat kuitenkin puhuneet. Yhä useampien viestinä oli, pitäkää näppinne erossa luonnosta!

 

Suomessakin on otettu kantaa. Ihan oikeudessa asti.

 

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Helsingin Keskuspuiston nakertamisen/rakentamisen.

 

Pidän tärkeänä, että keskuspuistot (ja muutkin viheralueet) säilytetään koskemattomana. Espoon Keskuspuiston laitamille ollaan jo rakentamassa.

 

Vedän tänään ihan extra-kevyen lenkin. Enköhän pääse jo ihan kunnon treenamiseen makuun päivän parin päästä.

 

 

Sitkeässä on…

November 11, 2018/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

…nimittäin tukkoinen nokka.

 

Olen ottanut sellaisen asenteen, että jos on pikkuinenkin lentsu päällä, kuten nyt, niin kaikki sportti jää väliin.  Kuumetta tai muuten heikkoa oloa en ole tuntenut; oireet on vähän samat kuin vaikkapa siitepölyallergiassa. Nokka vuotaa kun Niagra.

 

(tähän väliin pieni vitsin poikanen. Eräs jo edesmennyt tuttuni osti Viagraa. Hän kertoi myöhemmin, ettei se toiminut. Nenä vaan alkoi vuotamaan. Sanoin, että ehkä ostit vahingossa Niagraa?).

 

Kevyt pihaharavointi saa toimia juoksulenkin korvaajana.

 

Sinänsä haravoinneilla ei ole kiire, sillä melko pitkänkin ajan sääennuste ei lupaa talvisia olosuhteita Espooseen ainakaan ennen joulukuun alkua.

 

Näillä leudoilla alkutalven keleillä on yllättävän suuri merkitys urheilu-ja vapaa-ajan liiketoimintaan.

 

Suksia ei näillä leveysasteilla juuri myydä eikä muuten voiteita tai muutakaan hiihtoon liittyvää tilpehööriä.

 

Toppatakit ja muut kalliimman puoleiset “goretakit”, joissa on muuten paras kate niin valmistajalle kuin kauppiaalle, jäävät roikkumaan kaupan rekkeihin.  Joulukuun puolivälissä ne myydään alennusmyynnissä.

 

Saamani tiedon mukaan ihmiset (kuluttajat) eivät osta takkeja ja kenkiä ennakoivasti, vaan vasta sitten kun tilanne (keli) on päällä. Se on kyllä helppo uskoa…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Page 662 of 1566«‹660661662663664›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Elokuussa Nouxfestille…
  • Kesäaikataulu
  • Mielenlaatu
  • NBU
  • “Niin sä sanoit vuosi sitten”

Archives

Scroll to top