Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Idiksiä

December 7, 2018/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Aika ajoin päähän pälkästää uusia “ideoita” juoksuseikkailuista.

 

Seikkailuidiksiä on kehitteillä kolmisen kappaletta. Tähän ei lasketa huhtikuussa 2019 alkavaa Grönlannin jäätikköjuoksua mukaan.

 

Kuten blogia pidempää lukeneet tietävät, niin olen edistänyt erästä aavikkoseikkailua jo vuodesta 2014 alkaen. Olen käynyt  kohdealueella jo viisi kertaa; kaksi kertaa oli lupalappu jo hyppysissä, mutta molemmilla kerroilla ilmaantui ulkopuolinen este, joka johti retkikunnan peruuntumiseen.

 

On tosi hankalaa antaa periksi…kirjoittaa tarinaan se viimeinen piste. Siitä syystä aion jutella lähiaikoina alueella toimineen suurlähettilään kanssa ja teen sen pohjalta päätöksen jatkanko keissin parissa vai en.

 

Olin ihan vastaikään yhteydessä erääseen toiseen Suomen suurlähettilääseen, johon tutustuin parisen vuotta sitten.  Hän lupasi esitellä minut erään (toisen) kohdealueen viranomaisille, jotta saan luvan ylittää autiomaan. Kyseessä on aavikko jonka halkijuoksu olisi pituudeltaan noin 1600 kilsaa.

 

Se kolmas viritteillä oleva seikkailu toteutetaan ilman mitään viranomaislupia. Käyn siitä aktiivisesti keskusteluja seikkailukaverini Gregin kanssa.

 

Tekemistä siis rittää ainakin vuosille 2019-2023.

Uusi makuupussi

December 6, 2018/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Kun on kerran ollut jäätiköllä niin kylmissään, ettei nukkumisesta tule mitään, niin sitä ei todellakaan halua kokea toista kertaa.

 

Edellisellä Grönlannin jäätikön ylitysmatkalla oli parina yönä turkasen kylmää, joten päätin hankkia seuraavalle jäätikkömatkalle abouttiarallaa parhaan ja lämpimimmän makuupussin mitä on saatavilla.

 

Kyseessä on RAB 1400 Expedition makuupussi, joka odottaa jo täällä kotona pääsyä tosi toimiin. Kiitokset vaan Heikille Whitebalanceen!

 

Minun oli alunperin tarkoitus nukkua ulkona jo kuluvan viikon aikana, mutta suunnitelmiin tuli muutos.

 

Ulkona on aivan liian trooppinen sää makuupussin koenukkumista varten. Odottelen mielummin kunnon pakkasia.

 

Keskiviikkona kävi hyvin ilmi, mikä ero on perinteisellä juoksukengällä ja maastojuoksukengällä.

 

Jalassani oli ihan perinteinen lenkkari ja juoksin niillä mutaisilla poluilla.

 

Se olikin aikamoista liukastelua, ihan kun olisi ollut luistimet jalassa. Pitoa ei löytynyt yhtään.

 

Varsinkin kaltevalla polulla, jossa oli pieni mutakerros pinnalla, pystyssä pysymiseen sai todella keskittyä.  Jokainen askel lipsui.

 

Helppokulkuisella ja kuivalla metsäpolulla peruslenkkarilla eteneminen onnistuu ihan mallikkasti.

 

Juoksin keskiviikkona parisen tuntia ja tein ennen sitä hyvän sisäsoututreenin.

 

Tänään teen vastaavanlaisen treenin.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

 

 

 

 

Iätön mies

December 5, 2018/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

“To me, there is no age. Age is something other people put on you. You put a person in an old folk’s home, and this person’s gonna die pretty quick because you tell them, ‘You’re old now — you’re ready to go.’

 

Näin sanoo Dag Aabye, hänestä tehdyssä “never die easy”-minidokumentissa. Mies  kertoo siis olevansa iätön.

 

Aabye, joka alkujaan kotoisin Norjasta, on 76-vuotias ja juoksee vieläkin ultramaratooneja. Hän asuu vanhassa koulubusissa keskellä ei mitään…vai pitäisikö mielummin sanoa, että keskellä kaikkea.

 

Oheisen dokkarin alku on jenkkityyliin hieman dramaattinen, “kun dokumentaristit eivät tunnu löytyvän millään (osin) erakoitunutta miestä” ja itse Dagin haastatteluosuus on turhan lyhyt. Hänestä kirjoitetut lehtiartikkelit avaavat Aabyen ajattelua aljon paremmin.

 

https://www.outsideonline.com/2367921/vernon-bcs-most-notorious-hermit

 

Luin siis muutaman hänestä kertovan lehtihaastattelun. Kyseessä on on todella mielenkiintoinen heppu, jonka elämään on kuuluneet niin huimapäiset stunt-hommat ja esiintyminen jopa James Bond-elokuvassa.

 

Tiistaina oli hyvä treenipäivä.  Lihaskuntoa ja juoksua. Tänään jatketaan samalla reseptillä.

Page 654 of 1566«‹652653654655656›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Elokuussa Nouxfestille…
  • Kesäaikataulu
  • Mielenlaatu
  • NBU
  • “Niin sä sanoit vuosi sitten”

Archives

Scroll to top