Tapasin viime viikolla Köpiksessä grönlantilaisen ystäväni Lars Poulsenin, joka kuuluu seuraavaan retkikuntani miehistöön. Suunnittelimme Larsin ja Antin kanssa ensi huhti-toukokuun jäätikköreissua.

 

Tämän jäätikköreissun, siis juoksun, piti tapahtuman jo viime talvena, mutta Larsin perheeseen tuli samaan aikaan perheenlisäystä, joten siirsin retkikunnan starttia vuodella.

 

Se ei ole nimittäin optimaalinen tilanne lähteä seikkailuun miehen kanssa, jolla on liikaa muita (ja paljon tärkeämpiä) asioita mielessä.

 

Retkikunnan jäsenten fokus pitää olla 100%:sti jäätikön ylityksessä, eikä missään muussa.

 

Mutta mitäpä jos olisimme olleetkin jäätiköllä viime talvena? Millainen sää siellä oli? Oliko kylmää vai kenties lämmintä?

 

Ei kumpaakaan. Siellä oli ihan helvetillisen kylmää.

 

Jäätiköllä oli huhtikuussa 2018 pahimmillaan -55C pakkasta. Kylmempää kuulemma kuin koskaan aikaisemmin..no ainakaan lähihistoriassa. Se aiempi enkka oli Larsin kertoman mukaan -52C. Tässä ei ole mukana tuulikertoimia. Eikä Lapin lisää.

 

Voin vaan kuvitella, kuinka tällaista luuviulua olisi paleltanut. Ja kyllä siellä on ihan kaikkien hampaat kalisseet. Lars kertoi oikein järkyttyneenä, kuinka kaksi vetokoiraakin oli kuollut jäätikön ylityksen aikana.

 

Ne koirat kestävät melkein mitä vaan, mutta yli 40 päivän jäätikön ylitys tuossa pakkasessa vaati veronsa.

 

Olisi ihan hyvä, jos me pääsisimme ylittämään jäätikköä kohtuu rapsakassa pakkasessa, -10-15C olisi aika ihanteellinen pakkanen . Sellaiseen keliin on aika helppo pukeutua varsinkin, jos on tyyni ilma.

 

Mitään ei kuitenkaan pyydetä. Kaikki otetaan vastaan,mitä jäätikkö tarjoaa. Sillä asenteella lähdetään liikkeelle.