Järkipuhetta
Ylen haastattelema Virpi Sarasvuo “tyrmää viisi myyttiä huipu-urheilusta” on hyvää luettavaa.
On äärimmäisen raskasta elää huippu-urheilijan elämää.”
– Ei. Päinvastoin. Sehän on maailman selkein tilanne, kun on vuosikausiksi eteenpäin suunnitelma, tähtäin, sanoo Sarasvuo.
En ole huippu-urheilija, mutta tavoitteellinen ja voin allekirjoittaa Virpin kommentin, kuten myös seuraavaan: “Sitten heräät joka päivä urheilijana, tiedät mitä teet, tiedät miksi teet. Siitä on raadollisuus ja raskaus kaukana, kun menet kohti omaa unelmaasi, niiden ihmisten kanssa, jotka ovat sillä matkalla tukenasi”
Jotkut ne vaan osaa kiteyttää sanomansa.
Jä tässä ehkä haastattelun parasta antia:
Urheilijan pitää kieltäytyä monista asioista, joista niin sanotut tavalliset ihmiset voivat nauttia. Huipulle tähtäävä urheilija uhraa paljon saavuttaakseen tavoitteensa.”
– Olen eri mieltä. Urheilija elää siinä omassa arjessaan todella kirkasta elämää. Ei urheilija ensinnäkään uhraa mitään eikä ajattele niitä asioita, joita hänen arjessaan ei ole, esimerkiksi niin, että enpä nyt ota lasillista viiniä. Vaan niin, että minulla on tavoite, ja tänään tavoitteeseen pääsemiseksi ovat edessä nämä asiat. Siihen ei mahdu mitään, mikä ei tue sitä tavoitetta. Ja silloin se ei ole uhraus. Urheilijalla on oikeus, mahdollisuus ja velvollisuus valita ne asiat, joita hän arjessaan tekee. Väitän, että urheilija ei työtään tehdessään – jos hän on siinä sydämellään mukana – ajattele, että kyse on mistään uhrauksesta.
Lihavoinnit allekirjoittaneen.
Olen pitänyt Virpi Sarasvuota myös hyvänä kommentaattorina. Toivottavasti hänen ammatitaitoaan käytetään hyväksi pian alkavissa Seefeldin MM-kisoissa.
Mitä Yleiradioon tulee, niin käyn siellä keskiviikkona haastateltavana. Se ei ole suora lähetys, ilmoitan kun haastattelu ajetaan ulos.
