Eletään vuosituhannen vaihetta.

Olin kyllästynyt ja turhautunut työhöni.

Ajattelin, että työpaikan vaihtaminen auttaisi asiaa.

Eräs firma haki työntekijää ja tittelinä oli muistaakseni “markkinointipäällikkö”.

No, pistin pahvit sisään ja pian sain kutsun ensimmäiseen haastatteluun, jonka toteutti eräs henkilöstövalintaan erikoistunut yritys.

Haastattelu meni ilmeisen hyvin, sillä sain kutsun toiseen keskusteluun, jossa oli mukana myös mahdollisen uuden työnantajani edustaja.

Sekin taisi mennä ihan ok, sillä kutsu kävi saapua psykologisiin testeihin.

Ne kestivät yhteensä kaksi (2) päivää, mikäli muistan oikein.

Viikko pari testin jälkeen tuli viesti. “Haluamme tavata sinut uudestaan”.

Menin sovitusti rekryfirman psykologin juttusille.

Istuin hänen huoneessaan ja hän tutkaili vielä papereita, jotka oletettavasti koskivat minua ja testituloksia.

Mies oli pitkään hiljaa ja luki papereita ja katsoi välillä minuun päin.

Mietin, että tuleeko tässä nyt (viralliset) hullun paperit vai mistä on kyse?

“Jukka”, hän sanoi. “Olet pärjännyt testeissä ja haasteluissa erittäin hyvin”.

“Voimme suositella sinua yritykselle, että he valitsevat juuri sinut” ja sen jälkeen tuli se kuuluisa “mutta”.

“Mutta näistä testeistä käy ilmi, että et oikein ole omimmillasi sisätöissä”.

Sen jälkeen hän sanoi hyvin suoraan ns. “off the record”, että en sovellu niihin lainkaan. Sisäduuneihin.

Ja kuinka oikeassa hän olikaan. Sen keskustelun pohjalta ilmoitin, että en ota kyseistä työtä vastaan, vaikka valinta kohdistuikin minuun.

Ja kuinka oikein teinkään. Olen kiitollinen tälle kokeneelle rekrykonsultille.

Se keskustelu oli alkusysäys sille, että jättäydyin pois 9-17.00 töistä pois.

Minulle on sanottu, että joku päivä sinä vielä kupsahdat sinne aavikolle.

Vastaukseni on, että olisin kuollut jo aikaa sitten sinne toimistolle.