Juokseminen on enemmän kuin kilometrejä
Joskus elämässä suurten asioiden alku voi olla yllättävän pieni ja arkinen päätös.
Minun juoksutarinani ei alkanut suurista urheilullisista tavoitteista tai haaveesta juosta maratoneja.
Opiskeluaikoina juoksu oli enemmänkin satunnainen harrastus, kunnes eräänä kovan juhlimisen jälkeisenä aamuna päätin ottaa itseäni niskasta kiinni.
Tuumasin, että nyt olisi aika saada elämään vähän enemmän ryhtiä.
Juoksu alkoi vähitellen löytää paikkansa arjessani ja siitä tuli tapa pitää huolta itsestäni, mutta samalla huomasin saavani siitä paljon muutakin.
Työskennellessäni media-alalla lenkeistä muodostui eräänlaisia ajatusmatkoja.
Juostessa ajatukset lähtivät lentoon.
Ideoita syntyi, asioita tuli pohdittua eri näkökulmista ja mieli tuntui olevan parhaimmillaan juuri liikkeessä.
Jossain vaiheessa mieleeni hiipi ajatus: entä jos voisin vain juosta? Entäpä jos juoksemisesta voisi tehdä ammatin?
Lopulta tuo ajatus toteutui. Minusta tuli lopulta seikkailujuoksija.
Kun juoksusta tuli ammatti, sen merkitys ei kadonnut tai muuttunut vähemmän tärkeäksi. Päinvastoin.
Se vahvistui entisestään.
Seikkailujuoksussa minua kiehtoo erityisesti mahdollisuus lähteä tuntemattomaan.
Jokainen seikkailu on omanlaisensa kokemus, eikä koskaan voi täysin tietää, mitä seuraavan mutkan tai polun takaa löytyy.
Juokseminen on avannut ovia paikkoihin ja kokemuksiin, joita en muuten olisi koskaan saanut.
Samalla se on opettanut suhtautumaan avoimesti tuntemattomaan ja ottamaan vastaan sen, mitä eteen tulee.
Toki juoksemiseen kuuluu myös tavoitteita, harjoittelua, onnistumisia ja pettymyksiä. Aina ei kulje, eikä jokainen lenkki ole elämys, mutta ehkä juuri siinä piilee yksi juoksun hienouksista. Kaikki päivät eivät ole samanlaisia, eikä niiden tarvitsekaan olla.
Mutta kaiken tämän keskellä yksi asia on säilynyt samana.
Vapaus liikkua, ajatella ja nähdä, mihin polku johtaa…
Juoksu kohti tuntematonta.
