Juoksijan taivas

/in /by

Runner´s High on sanakirjan (Oxford) mukaan “hyvinvoinnin tai euforian tunne, joka seuraa fyysisestä harjoittelusta, etenkin juoksemisesta”.

“Aivotutkijat ovat pitkään luulleet, että aivokemikaalit nimeltä endorfiinit aiheuttavat runner’s high’n. Kuitenkin tuoreempi tutkimus on osoittanut, että endocannabinoidit (välittäjäaineet joilla on samanlainen vaikutus kehoihimme kuin kannabiksella eli marijuanalla) ovat pääasiassa vastuussa tästä”.(Lähde: Intersport.fi)

Meikäläinen oli sunnuntaina aika pilvessä (stoned). Koin nimittäin…ja itse asiassa pitkästä aikaa..oikein taivaallisen olon juoksun aikana. Oli ihan sellainen fiilis, kun olisin siirtynyt kehon ulkopuolelle. Niin vahva tuo tunne oli.

Koin näitä pilvitiloja aikonaan useamminkin, mutta edellisestä on jo siis aikaa.

Ja kuinka hyvältä se tuntuikaan. “Tätä varten on harjoiteltu” oli ensimmäinen reaktioni.

Mietin myös sitä, että uudistunut harjoittelu on tuomassa juuri sitä tulosta, jota olen lähtenyt hakemaan.

No, ei pilveä pään täydeltä.

Edessä on vielä yksi sunnuntain treeni, jonka teen omalla kuntosalilla.

Maanantai on totaalisesti lepoa. Tiistaina teen kuntopiiritreenin ja vasta keskiviikkona juoksen seuraavan kerran.

Olen nimittäin oppinut sen, että kun selän takana on tuntuva myötätuuli, niin juuri silloin kannattaa pitää päivä pari juoksutreeneistä breikkiä.

Jo Herakleitos sen sanoi….

/in /by

Kaksi seuraavaa blogikirjoitusta keskittyy…ei niinkään sporttiin…vaan toiseen lempiaiheeseen, motivaatioon.

Saan juoksun lisäksi kiksejä yritysluennoista.

Viimeisen pari vuoden ajan niitä on ollut tosi vähän, sillä kiitos koronan, yritystapahtumia järjestettiin aika nirkoisesti.

Puhun mielummin live-yleisön edessä kuin webinaarissa, joissa minulla ei ole suoraa kontaktia ihmisiin. Niitähän pidettiin jonkin verran pandemian aikana, mutta se ei siis ole oikein mun juttu.

No, onneksi wanhat hyvät ajat ovat tältä osin palanneet, ainakin joksikin aikaa ja nyt on ollut kysyntää livekeikoille.

Puhun aiheista, joista asiakkaat haluavat minun puhuvan eli en mene stagelle höpöttämään omiani. No ehkä vähän sitäkin tulee tehtyä, mutta sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

Olen puhunut useilla luennoilla “mukavuusalueesta” ja sen “kiroista”.

Antiikin Kreikassa vaikuttanut filosofi Sokrates sanoi, että “elämä ilman tutkiskelua ei ole elämisen arvoista”.

Herra Maslow on puolestaan tokaissut jotenkin tähän tapaan, että mikäli ihminen ei ota omaa potentiaalia käyttöön, niin hän lienee onneton koko elämänsä ajan. Kääntäen, ota potentiaali käyttöön ja olet onnellinen tai ainakin -sempi.

Elinikäinen oppiminen ei ole pelkästään nykyajan muotihokema. Toinen antiikin ajan filosofi Herakleitos lausahti, että “Ainoa pysyvä asia on muutos” – “kaikki virtaa, mikään ei pysy paikoillaan”.

Mukavuusalue/Comfort Zone on siis mielentila, jossa uuden oppiminen ei ole prioriteettilistan kärjessä. Se on turva-alue, johon uudet ajatukset ja toimintamallit eivät juurru.

“Fear Zone” on pelkoalue. Se on kuin iso seinämä, jonka takia niin monet jäävät mukavuusalueelle eivätkä ikinä siirry “oppimisalueelle”(learning zone).

Oppimisalueella…no opitaan uusia tietoja sekä taitoja. Siihen liittyy mm.uusien tapojen oppimista, jotka vievät parempiin lopputuloksiin.

Kaikki tämä lisää itseluottamusta ja siirtymistä kohti kasvualuetta (Growth Zone). Siinä puhutaan (sori tää bullshit-bingo-esimerkki) kasvamisesta “parhaaksi versioksi itsestään” ja koko elämän jatkuvasta oppimisesta.

Olen sportin osalta vahvasti oppimis-ja kasvualueella.

Olen tehnyt noin 1,5 kuukautta kuntopiiri-ja voimatreeniä. Ainakin jalkoihin on tullut lisää jerkkua.

Otan tänään käyttöön selkäpenkin.

Siitä sit joskus lisää. Nyt mä siirryn juoksutreenin pariin.

Jalat tönkkönä

/in /by

Mistä tietää, että kroppaa on vähän kuritettu eli fillaritermein ilmaistuna “pidetty ketjua kireällä”.

Ainakin siitä, että aamun ensiaskeleet ovat “ei niin vetreitä”. Tuntuu aivan kun mittarissa olisi 80 vee.

Varsinkin tänä (lauantai) aamuna pohkeet tuntuivat megakireiltä ja se näkyi askeltamisessa.

No, siitä ne pohkeet ja muut kroppa kuitenkin vetreytyvät, kun päivä etenee.

Teen kuitenkin extra-hyvän lämmittelyn ennen päivän juoksutreeniä. Sen verran jäykiltä jalat tuntuvat.

Muistan hyvin ekan yli 1000 kilsan juoksun Kalaharin autiomaasta. Jalat olivat suolatönkkönä joka ikinen aamu ja juoksuun lähtö oli aina yhtä piinaa, mutta vartin hölköttelyn jälkeen homma lähti rullaamaan.

Teen la-su yhteensä neljä treeniä. Maanantaina on sit lepopäivä.

Hyvää viikonloppua!